Arvio: Silence – Tekijänsä parempi versio belgialaisesta noitajutusta

Minulla on henkilökohtainen ärsytyksen kohde. Tai siis on useita, mutta yksi niistä on suomennetut sarjikset, joiden nimestä ei voi päätellä, että ne ovat suomenkielisiä. Kuten Silence. Se on muutenkin huono nimi sarjakuvalle, ohjaa vaan arvailemaan sisällöstä epäolennaisia asioita. Lähtökohdat ovat siis hieman tikkuiset, kun yritän toista kertaa bloggausuran aikana päästä sisään Didier Comès’n tuotantoon. Edellisellä kerralla homma ei mennyt aivan täydellisesti: Lumikko ei koskaan jäsentynyt päässäni erityisen tarttuvaksi kokonaisuudeksi. Toisaalta Silence on sopiva sarjakuva yrittää uudelleen, sillä se on monilta osin täysin sama sarjakuva kuin Lumikkokin. Alun perin Silence on ilmestynyt Lumikkoa ennen, mutta itse olisin veikannut järjestystä toisinpäin. Silence nimittäin tuntuu ehjemmältä, paremmin kerrotulta ja kypsemmältä.

Lähtökohdat ovat tosiaan “melko” samanlaiset. Lumikko sijoittuu Ardennien alueen maalaiskylään, jossa noituus on vielä voimissaan. Noituuteen tutustuu mykkä, mieleltään poikkeava nuori henkilö ja tapahtumat alkavat vyöryä. Silence sijoittuu Ardennien alueen maalaiskylään, jossa noituus on vielä voimissaan. Noituuteen tutustuu mykkä, mieleltään poikkeava nuori henkilö ja tapahtumat alkavat vyöryä. Molemmat kirjat ovat kuitenkin täysin itsenäisiä kokonaisuuksiaan ilman tarkoituksellisia yhteyksiä toisiinsa. Mutta mikäs siinä, jos tarina on hyvä niin sopiihan se kertoa pariinkin otteeseen. Silence on paitsi kirjan, myös päähenkilön nimi. Hän on mykkä ja yksinkertainen, hyväsydäminen orpo, jota kylän vaurain tilallinen Abel Mauvy käyttää hyväkseen ilmaisena työvoimana. Silencellä on poikkeuksellinen henkinen yhteys eläimiin, etenkin käärmeisiin, ja hän kiinnostaa myös kylän kahta maagikkoa, mystistä Noita-akkaa ja Abelin ystävä Kärpästä.

Juonesta tulee kirjan edetessä melkoinen vyyhti, johon sekoittuu rikoksia, salattua sukuhistoriaa, mystiikkaa ja sirkusväkeä. Silencessä kaikki tuntuu saavan kuitenkin sille tarvitun tilan, ja kokonaisuus pysyy hyvin lukijan näpeissä. Lumikko tuntui kärsivän hieman liiallisesta materiaalimäärästä sivumäärään nähden, mutta Silencessä tasapaino on kohdallaan. Myös hahmoissa on sopivasti syvyyttä, ja ainakin itse ehdin tarinan aikana mieltyä useampaankin tarinan henkilöön. Tämä piti sivut kääntymässä ja huomion tiukasti tarinan etenemisessä, ja Silence tulikin ahmaistua ripeästi. Se sai myös miettimään, maistuisiko Lumikko paremmin uudella yrittämällä, nyt kun Silence viihdytti näinkin paljon. Vai onko vain tosiaan niin, että Comès onnistui Silencessä yhdistämään lempielementtinsä, ja samaa salamaa ei saatu enää pulloon Lumikon kohdalla?

Vaikka ei Silencekään vailla kauneusvirheitä täysin ole. Comès’n ilmeettömät hahmot vaivaavat lukiessa edelleen, varsinkin kun osalle hahmoista on annettu kasvoihin eloa tuplaten ja toisille ei lainkaan. Kyseessä on siis varmasti tehokeino, mutta en aivan ymmärrä, mihin sillä pyritään. Abel Mauvy kohkaa ja elämöi menemään erittäin eläväisesti, mutta Silencellä ei värähdä ilmekään, vaikka mielessä pyörisi mitä. Tämä euroilmeettömyys (uskallan kutsua tällä nimellä, koska sama vaiva tuntuu piinaavan leijonaosaa näistä 60-80-lukujen ”realistisen” laidan tekijöistä) on varsin ärsyttävä trooppi, joka rikkoo lukukokemuksia aina. Toinen tarinassa hiertävä elementti on sen yleiskyyninen ilmapiiri. Maailma on niin kylmä ja julma, että juoni tuntuu hieman jopa menettävän merkitystään. Mitä väliä on sillä, mitä käy, jos lopulta käy kuitenkin aina huonosti?

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Tässä mielessä onkin toisaalta hauskaa, että kyynisyyden lisäksi myös Comès’n mustan ja valkoisen kontrasteihin perustuva kuvitustyyli tuo mieleen Sin Cityn. Toki Comès annostelee kaikkien tyylitellyimpiä kuvia sarjakuvaansa Sin Cityä maltillisemmin, mutta kuitenkin selkeinä aksentteina perinteisemmän viivakerronan lomaan. Voisikin kuvitella Frank Millerin tankanneen Comès’nsa varhaisessa vaiheessa, sen verran selkeiltä vaikutteet tuntuvat. Ja ehkä se kyynisyys, mustavalkoisen kuvituksen tavoin, on Silencen teon aikaan ollut vielä harvinaisuus, uusi ja tuore näkökulma tarinankerrontaan. Nykyvinkkelistä se vain tuppaa väsyttämään.

Kaiken kaikkiaan Silence on kuitenkin oikein kelpo sarjis. Siinä on sopivan vinksahtanut tunnelma, muutama herkullinen käänne ja kohtaus, joista nauttii lukiessa suuresti ja etenkin mieleenjäävä hahmokaarti. Keski-Euroopan yliedustus menneiden vuosikymmenten sarjiskatalogeissa on toki johtanut siihen, että näille teoksille voi syntyä kohtuuttomia odotuksia, kun jokainen belgialais-ranskalainen säätäjä on päätynyt kaiken maailman klassikkolistoille, oli sinne oikeasti asiaa tai ei. Mutta Silenceä ei kannata tuomita etukäteen silkan möhis-statuksen vuoksi, vaan antaa sille mahdollisuus ilman taustansa painolastia. Tällöin tarjolla on varmasti ihan nautinnollinen sarjiselämys.

Arvosana: 81/100

Silence
Didier Comès, käsikirjoitus ja kuvitus
124 sivua
Jalava
Hinta Suomessa 22-50 €, saatavilla vain käytettynä

Sarjakuva kaupan

Antikvaari.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s