Arvio: No Straight Lines – Four Decades of Queer Comics

On aina vähän kaksi- tai jopa kolmipiippuinen juttu tajuta, että omassa maailmankuvassa on täysiä sokeita pisteitä, joista ei ole aiemmin ollut tietoinen. Yleensä silmien aukeneminen vaikkapa itseltä piilossa olleen kansanosan historialle on alkuun kiusallista (minähän olen lukenut aikuinen ihminen, miten niin maailmankuvani ei olisikaan täydellisen valistunut), sitten inspiroivaa (täällähän on täysin uusi maailma, josta voi oppia vaikka mitä mielenkiintoista) ja lopulta myös hieman surullista (miksi opin näistä asioista vasta nyt, ja miksi tieto silloinkin tulee täysin sattumanvaraisista lähteistä, kuten viihdeohjelmista tai joltain sattumanvaraiselta Twitter-käyttäjältä). No, kaatunutta maitoa on turha kaivata ja yritetään jatkossa olla parempia. Esimerkiksi sillä tavalla, että kun kirjastossa vastaan tulee queer-sarjakuvien historiaa läpiluotaava No Straight Lines -kokoelma, niin se lainataan ja luetaan. Eihän tätä parempaa tapaa läksyjen lukemiseen olekaan. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiaa itse kerrottuna, neljän vuosikymmenen ajalta. Ja suurin osa vielä hyvää sarjakuvaakin!

Michael Fahy: Fortune Cookies

Mainitut neljä vuosikymmentä käsittävät noin ajanjakson 1970-2010. Kirja ei ole enää aivan tuore, ja queer-sarjakuva on mennyt viimeisenkin vuosikymmenen aikana varmasti eteenpäin, mutta historiateoksena No Straight Lines on mitä mielenkiintoisin. Aihealuetta on rajattu sen verran, että eroottinen sarjakuva on jätetty teoksesta pois (Tom of Finland saa kyllä maininnan kaikkien aikojen todennäköisesti ensimmäisenä gay-sarjakuvan tekijänä, eli torille voi mennä vaikkei tästä teoksesta itse matskua löydykään), ja näkökulma on puhtaan länsimainen, eli vaikkapa mangan valtaisa katalogi aiheesta ei kirjassa tule katetuksi. Nämä rajoitukset mielessä pitäen No Straight Lines on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Mukana on laskelmieni mukaan typerryttävät 85 eri tekijää, joilta materiaali on jaettu kolmeen osioon. Ensin underground-sarjakuvaan 70-luvulla mukaan tullut gay-alagenre, sittemmin ammattimaisemmaksi, yhteiskunnallisemmaksi ja monimuotoisemmaksi muuttunut 80-90-lukujen queer-sarjakuva, ja lopulta 2000-luvun skene, johon kuuluvat mm. verkkosarjakuva, transtekijöiden esiinmarssi ja ylipäätään laajempi taiteellinen ilmaisu.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Mary Wings: Child Labor

Toistuvia teemoja halki vuosikymmenten luonnollisesti löytyy. Oman identiteetin pohdiskelu, ihmissuhteet, seksi ja politiikka ovat tämän kirjan perusteella aina olleet queer-sarjakuvan ytimessä. Vaikka varsinainen eroottinen sarjakuva onkin rajattu kokoelman ulkopuolelle, ei kirjaa ehkä kannata ensimmäiseksi ryhtyä lukemaan lapsensa (tai vanhempansakaan) kanssa, sen verran graafista matskua osa sarjakuvista on. Ja se on ihan oikein. No Straight Linesin arvo on nimenomaan kertojien oman äänen suoruudessa ja laajuudessa. En toki edelleenkään voi mitenkään sanoa ymmärtäväni queer-kokemusta omakohtaisesti, mutta tämän kokoelman kautta ymmärrys laajenee taas usean näkökulman verran.

Eric Shanower: Happily Ever After

Laadullisesti No Straight Lines on aivan miellyttävä luettava. Toki sekaan mahtuu jonkin verran myös heikompilaatuista tavaraa, ja lisäksi yksittäisten nimikkeiden rajoittuminen 1-5 sivuun materiaalia on väistämätön, mutta harmillinen tunnelman katkoja. Suurin osa mukaan valituista sarjakuvista toimii lyhyessä formaatissa, mutta kontekstin puuttuminen vesittää kokemusta väistämättä. Ja kun tekijöitä on näin valtava määrä, niin aivan jokaisen kohdalla ei viitsi Wikipediaakaan olla availemassa. Osa sarjakuvista jää siis leijumaan hieman irralleen, vaikka kokoelman tavoite on nimenomaan sitoa tekijät historiasta ja nykypäivästä yhteen, pitkään jatkumoon. Suurelta osin tavoite täyttyykin, mutta No Straight Linesin voi varmasti lukea myös hahmottamatta kokonaisuutta, sen verran vastuuta jätetään lukijalle. Joka tapauksessa voin hyvillä mielin sanoa, että olen lukenut laadultaan paljon kehnompiakin kokoelmia.

Howard Cruse: Billy Goes Out

Tekijöistä, tyyleistä ja äänistä on kirjassa sellainen runsaudenpula, että nostoja on todella vaikea tehdä mitään järkevää määrää. Eniten mieleen jäi tarinoita kirjan keskimmäisestä osiosta. Sen anteeksipyytelemättömät feministisarjakuvat huvittivat ja aikalaiskertomukset HIV/AIDS-epidemian keskeltä koskettivat. Aiemmin itselleni tuntemattomista tekijöistä vaikutuksen tekivät ainakin Diane DiMassa, Jennifer Camper, Michael Fahy, Edie Fake ja kirjan koonnut Justin Hall. Hyllyyssä aiemminkin nautituista tekijöistä vahvaa suorittamista esittivät ainakin Alison Bechdel (ylläri!), Ellen Forney ja Ed Luce. Kirjan alkupuolen underground-sarjisten kohdalla lukeminen tuntui eniten rämpimiseltä, mutta se on ehkä enemmän undergroundin kuin näiden tekijöiden vika. Siellä kun ei kauheasti lukijan miellyttämistä ole arvostettu muutenkaan.

Roberta Gregory: Bitchy Butch – The World’s Angriest Dyke

Kaiken kaikkiaan No Straight Lines antoi minulle sen, mitä toivoinkin. Nämä sarjakuvat ovat dokumentaatio paitsi edustamastaan ajasta ja kulttuurista, myös siitä, miten tekijät itse näkivät sen suhteessa ympäröivään maailmaan. Lyhyiden otteiden vuoksi mikään sarjakuvista ei pääse kiinnittymään mieleen ihan niin vahvasti, että heti ryntäisin etsimään niitä jatkolukemiseksi hinnalla millä hyvänsä, mutta olen ehdottomasti kirjan jälkeen kyllästetty entisestään lisätyllä tiedolla ja arvostuksella queer-kulttuuria kohtaan. No Straight Lines on erinomainen yhdistelmä viihdyttävyyttä ja sivistystä.

Chuck McKinney and Chino: From the Cellar

Arvosana: 80/100

No Straight Lines – Four Decades of Queer Comics
Justin Hall – toimitus
312 sivua
Fantagraphics
Hinta Suomessa n. 40 €

Sarjakuva kaupan:

Adlibris

Erika Moen: DAR

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: No Straight Lines – Four Decades of Queer Comics

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s