Arvio: Pekurinen – Historia kohtaa nykyajan ja Kafka Chuck Jonesin

Ja edelleen ollaan syksyn kotimaisella uutuuslaarilla. Täytyy sanoa, että Jarkko Räihän elämäkertateos Pekurinen oli etukäteen aihepiiri-toteutus-yhdistelmällään minua tästä uutuuskattauksesta eniten kiinnostanut teos. Suomen tunnetuimmasta pasifistista ja siviilipalveluslain voimaanpainostaja Arndt Pekurisesta on toki kirjoitettu paljonkin, mutta sarjakuvaa aiheesta en ole aiemmin nähnyt. Pekurinen seuraa nimihenkilönsä elämässä pääosin parin vuoden ajanjaksoa välillä 1929-1931. Tällöin Pekurista yritettiin pakottaa asepalvelukseen monin keinoin ja pääosan ajasta lukija viettääkin Pekurisen kaverina erilaisten armeija- ja oikeuslaitospehtoorien kasvoja tuijotellen. Vakavasta ja jopa byrokraattisesta aiheesta saa selkeän kontrastin kuvituksen avulla, joka on karrikoitua ja ajoittain hieman naivistisen oloista. Lopulta Pekurinen ei nouse ihan siihen lentoon, jota siltä odotin, mutta vähintään mielenkiintoinen sarjakuva on silti kyseessä.

Pekurinen kertoo päähenkilönsä kautta paitsi henkilöhistoriaa, myös tarinan suomalaisen siviilipalveluslain säätämisestä (joka saatettiin voimaan 1931) ja yhdeksänkymmenen vuoden takaisesta kansalaisaktivismista. Jatkuvasti rennon hymyilevästi ja säyseästi käyttäytyvä Pekurinen herättää ihmisissä aivan silmitöntä raivoa puhtaasti siksi, ettei suostu pukemaan päälleen sotilasasua, tai edes perustelemaan kieltäytymistään uskonnollisilla syillä (jotka tuohon aikaan olivat ainoa sallittu selitys aseistakieltäytymiselle). Kirja seuraa Pekurisen rangaistuskierrettä, johon sisältyy kaikenlaista kaltoinkohtelua pahoinpitelyistä pakkotyöhön.

Vaikka siviilipalvelus on nykyään itsestäänselvä oikeus jokaiselle asevelvolliselle, ei Pekurisesta ole ihan kauhean vaikea löytää yhtymäkohtia nykypäivään. Tätä mietin, kun sarjiksen lukemisen kanssa päällekkäin katsoin Jaakko Keson tuoreinta Youtube-dokumenttia Elokapinasta. Videossa on muun sisällön lisäksi dokumentoitu aikuisten ihmisten täydellisiä sirpaloitumisia muutaman tiellä istuvan hipin edessä. Raivosta tärisevät äijät huutavat terrorismia ja peräänkuuluttavat ties mitä asearsenaaleja apuun. Tätä on aika helppo verrata sarjakuvassa esitettyihin Pekurisen kokemuksiin. Se, miten henkilökohtaisesti tietty ihmisryhmä ottaa toisten normien kyseenalaistamisen, on ikiaikainen ilmiö, ja Pekurinen on tunnettu, sopiva kasvo jonka kautta aihetta käsitellä. Hän voi edustaa putkassa viruvia elokapinalaisia vuosikymmenien takaa hämmentävän osuvasti.

Siitä en ole vieläkään ihan varma, miten hyvin kirja tässä käsittelyssä onnistuu. Mistään riman alituksesta ei ole kyse, mutta Pekurinen tuntuu silti vielä tilkkasen tönköltä sekä käsikirjoituksellisesti että visuaalisesti. Dialogi on kirjakielistä kuin Suomi-filmissä ja päähenkilö jossain määrin ilmeetön. Aiemmin mainitsemani tyyneys ja perushymy alkaa jossain kohtaa jopa häiritsemään, kun Pekurista ei tunnu hetkauttavan mikään. Sen sijaan toisella puolella pöytää raivoavat upseerit ja muut auktoriteetit ovat hyvinkin ilmeikkäitä. Kafkamainen juoni kohtaa lähes Warner Bros-piirrettyjen kaltaista chuckjonesmaista ilmeikkyyttä. Liikkeen kuvauksessa Räihä tuntuu välillä jäävän hieman alkeelliselle tasolle, mutta en ole aivan varma, onko se jopa tarkoituksellista. Tietyllä tapaa kuvituksen äärilaidat tekevät ukkojen kohkauksesta entistä naurettavampaa, ja vahvistavat näin kirjan sanomaa auktoriteettien ohuudesta.

Oma suosikkielämäkertaformaattini ei ole koskaan ollut pienen palasen nappaaminen henkilön elämästä. Toki myöskään wikipedia-sivumetodi syntymästä kuolemaan ei ole toivottava, mutta usein pieneen pätkään keskittyminen estää narratiivin luomista. Nytkin Pekurinen on kirjan alussa ja lopussa hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Olosuhteet ja konteksti tulevat toki erittäin selväksi, mutta kun kärsimysten aikaansaamat saavutukset kuitataan jälkinäytöksessä, jää päähenkilön kautta koettu emotionaalinen matka vähän tyngäksi. Olisin suonut kirjan Pekuriselle myös tunteita onnistumisesta ennen lopullista kohtaloaan, teloitusta toisen maailmansodan aikana. Joka tapauksessa aihepiiri, sen käsittely ja yhteydet nykypäivään luovat kokonaisuuden, joka on lukemisen arvoinen. Sarjakuvan myötä näkemys Pekurisesta saa varmasti yhden, Fido Didon ja Johnny Bravon lehtolapselta näyttävän tuoreen näkökulman lisää.

No okei, Lapuan liikkeen psykopaatit saavat Pekurisenkin puntin hieman tutisemaan

Arvosana: 73/100

Pekurinen
Jarkko Räihä, käsikirjoitus ja kuvitus
168 sivua
Suuri Kurpitsa
Hinta Suomessa 18 €

Sarjakuva kaupan

Turun Sarjakuvakauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s