Arvio: Unten kaupunki – Kuolleet puutarhat 1

Jatketaan syksyn kotimaisten uutuuksien läpikäyntiä. Seuraavana postiluukusta putosi Tiia Salmelinin fantasiasarja Kuolleiden puutarhojen ykkösosa Unten kaupunki. Salmelin on julkaissut Kuolleita puutarhoja verkossa muodossa tai toisessa jo vuodesta 2007 alkaen, mutta nyt tarina on saatettu ensimmäistä kertaa myös fyysiseen muotoon. Tosin tarinan esiosa Gijonin aamunkoi ilmestyi kirjana jo pari vuotta takaperin, ja se on silloin Hyllyyssäkin luettu. Nyt julkaisussa ollaan kuitenkin siirrytty seuraavalle ammattimaisuuden ja kunnianhimon tasolle, kun itse päätarinaa on lähdetty kertomaan. Sivut ovat muuttuneet mustavalkoisista värillisiksi ja sen myötä koko tarina tuntuu rikkaammalta ja ennen kaikkea tunnelmallisemmalta. Juoni ei ehkä ehdi kirjan aikana vielä valtavan pitkälle, mutta selväksi tuntuu käyvän, millaista tarinaa Salmelin haluaa kertoa. Varmuus vakuuttaa, vaikka kaikista valinnoista en olisikaan samaa mieltä.

Flar Unennäkijä vaeltaa kohti Unten kaupunkia. Häntä ajavat sinne unet ja verenperintö. Flarin äiti on ollut unennäkijä, jonka lahjat ovat siirtyneet myös pojalle, mutta uneksiminen ei ole Kuolleiden puutarhojen maailmassa mitään ruusuilla tanssimista. Äiti on jäänyt unien vangiksi ja Flar tahtoo pelastaa tämän takaisin hereillä olijoiden kirjoihin. Hän uskoo löytävänsä vastauksia Unten kaupungista, jota kohti hän suuntaa vastoin monia varoituksia. Ja kyllä se kaupunki sitten aika kuumottava paikka onkin, huomaa Flar nopeasti. Sieltä löytyy myös ystäviä, mutta pääasiassa vallanhimoista juonittelua ja vilpillisiä hyväksikäyttäjiä.

On ehkä vähän väsynyttä verrata mitä tahansa fantasiaa Sormusten herraan, mutta Flarissa on tiettyä frodomaisuutta siinä, että hän nojaa kohti pimeitä voimia jatkuvasti hiukkasen liikaa. Tämä ei ole sinänsä moite, sillä epätäydelliset päähenkilöt ovat tarinankerronnan suolaa ihan lajityypistä riippumatta. Sormusten herra -vertaus kertonee myös siitä, että fantasia ei lähtökohtaisesti ole omaa ydinosaamisaluettani. En ole siihen niin perehtynyt, että osaisin arvioida tarinoita, tyylejä tai omaperäisyyttä erityisen tarkkanäköisesti. Siksi Unten kaupungissakin keskityin paljon enemmän siihen, miltä se tuntuu, kuin siihen, mistä siinä puhuttiin .

Ihan ensimmäisenä kirjassa vaikutuksen tekee sen värien käyttö. Unten kaupunki hehkuu eteerisesti jokaisella aukeamalla, ja tunnelmaa välitetään värien avulla todella hienosti. Gijonin aamunkoin kohdalla valittelin hieman mustavalkoisuuden aiheuttamaa yksinuottisuutta. Värien tulon myötä Unten kaupunki onkin aivan eri kaliiperin luettavaa. Väritys ei ole realistista, vaan kirjan teeman mukaisesti unenomaista. Lukiessa voi melkein kuulla jonkin Gladiaattorin viljaniityn kahinan sivujen taustalla, niin hyvin kirjan visuaalisuus imaisee mukaansa. Tätä tukee myös erittäin ilmava kuvitus. Ovatko syynä sitten esimerkiksi sarjakuvan juuret verkkojulkaisuna, mutta Salmelin ei epäröi antaa lähikuville paljon tilaa. Unten kaupunki on visuaalisuudeltaan erittäin väljästi kerrottu, mikä antaa tilaa ihastelulle.

Juonen puolella siitä samasta ilmavuudesta on sitten maksettava pieni hinta, eli se, että Unten kaupungissa ei ehdi tapahtumaan ihan kauheasti. Se on toki saagan ensimmäinen osa, mutta se tuntuu lähestulkoon kirjan ensimmäiseltä kolmannekselta. Se ehtii kyllä esittelemään hahmot ja luomaan suht rikkaan alkuasetelman, mutta se tuntuu paljolti vain esittävän kysymyksiä vastaamatta oikeastaan yhteenkään. Tässä kohtaa oma fantasiasuhteeni saattaa vaikuttaa hieman lähestymiseen, sillä minun on vaikea sitoutua tarinaan vielä tässä kohtaa. Joku tällaisia maailmoja rakastava voi kuitenkin kokea toisin.

Pieni kosmeettinen harmi kirjassa on koneellinen tekstaus. Kun sivut sykkivät elämää sen verran hienosti, olisi käsintekstattu dialogi ollut kirsikka kakun päälle. Kun kyseessä on selkeästi intohimoprojekti, niin käsintekstaus olisi voinut olla vielä yksi keino tuoda tarina lähemmäs lukijaa. Muuten en ehkä viitsisi tästä edes harmitella, mutta värien lisäämisen vaikutus oli niin iskevä, että nälkä alkoi kasvamaan syödessä. Tämä myös kertoo omasta lähestymisestäni kirjaan. Tarinalla ei ollut itselleni niin väliä, mutta sarjakuva tuntui hienolta, ja jatkossa minua innostaisi lukemaan tulevia osia nimenomaan tieto siitä, että samaa tunnetta on tarjolla vielä enemmän. Toivon Kuolleiden puutarhojen tunnelmalle jatkoa ja syvenemistä!

Arvosana: 72/100

Unten kaupunki – Kuolleet puutarhat 1
Tiia Salmelin, käsikirjoitus ja kuvitus
160 sivua
Pokuto
Hinta Suomessa 24 €

Sarjakuva kaupan

Turun Sarjakuvakauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s