Arvio: Satu Sammalkorpi – Melankolian auringon alla ja muita kertomuksia

Olisikohan pääteltävä, että Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat kohta tuloillaan, kun viimeisten viikkojen aikana on postiluukusta pudonnut enemmän arvostelukappaleita kuin koko edeltävänä vuotena? No, en missään nimessä valita vaan otan kaikki julkaisut luettavaksi ja arvioitavaksi ilolla. Tämä on sitä aikaa, kun voi tehdä sellaisia löytöjä, joiden olemassaolosta ei aiemmin tiennyt mitään. Sellainen löytö on vaikkapa Mikael Salon episodisarjakuva Satu Sammalkorpi, joka ehti arvostelujonoon syksyn uutuuksista ensimmäisenä. Sarjislehti Sarjarin sivuilla ilmeisen säännöllisesti seikkaileva hahmo on nyt pistetty itselleen pyhitettyjen kansien väliin ensimmäistä kertaa. Minulle Satu Sammalkorpi ei ollut ennestään tuttu, mutta se jää ehdottomasti mieleen. Sarjakuva ei ole täysin valmis, mutta hiomattoman timantin ominaisuuksia siinä on ehdottomasti.

Satu Sammalkorpi on kokoelma lyhäreitä, joiden mitta vaihtelee yhdestä muutamaan sivuun. Kirjan nimessä näitä kutsutaan kertomuksiksi, mutta minusta se on hieman harhaanjohtava termi. Kertomuksessa olisi rakenne – alku, keskikohta ja loppu. Satu Sammalkorven episodit eivät ole muodottomia, mutta ne muistuttavat enemmän satunnaisia ajatuksia kuin juonellisia kertomuksia. Päähenkilö ja kertojahahmo Satu on hiljainen ja jossain määrin introvertti henkilö, jolla on rikas sisäinen maailma. Lyhärit ovat Sadun pohdintoja elämästään, ihmisistä ympärillään tai ihan mistä vain muustakin. Osa niistä on sävyltään humoristisia, osa hyvinkin surumielisiä. Jos Mikael Salo käyttäisi päähenkilönä itseään, kutsuisin näitä ajatelmiksi, mutta koska ympäristö on luotu fiktiivisten henkilöiden ympärille, ei sekään ihan tunnu oikealta. Jään pohtimaan sopivaa sanaa.

Sillä aikaa kuitenkin voidaan todeta, että Satu Sammalkorpea lukee mielellään. Salon vahvuus on ajatusten kuljettamisessa. Kuvitus tukee Sadun pohdintoja erittäin luontevasti ja tuo niihin myös lisämakuja. Salo löytää hyvin hetkistä olennaisen, mihin kuvan fokusoimalla tekstin välittämä tunne vahvistuu. Toisaalta hän onnistuu myös hauskuuttamisessa nimenomaan visuaalisilla gageilla muutamaan otteeseen mieleenjäävän hyvin. On aina ilahduttava yllätys huomata nauravansa ääneen sarjakuvaa lukiessaan, nyt niin kävi pariinkin otteeseen. Tarinat sidotaan hyvinkin spesifeihin yksityiskohtiin kuten paikkoihin, aikoihin tai muistoihin, mistä niihin tulee erittäin aito olo. Olettaisin, että Salo on yhdistellyt tarinoihin omia kokemuksiaan ainakin osittain, sen verran todellisentuntuinen Satu Sammalkorven maailma on.

Sarjakuvan puutteet liittyvät sekä kuvituksessa että käsikirjoituksessa tietynlaiseen oman suunnan etsimiseen. Tarinoiden pointtina on olla hyvin tavallisia ja samaistuttavia. Usein aiheena on jonkinlainen irrallisuuden tunne ympäröivästä maailmasta, ja siitä Salo löytää monia samaistuttavia näkökulmia. Pelkkä samaistuttavuus ei kuitenkaan aivan riitä, kun hahmojen persoonat jäävät muilta osin jokseenkin ohuiksi (ainakin näin Sarjarin Sammalkorpi-sarjiksia lukemattomalle henkilölle). Yhtään pidempää kokoelmaa tankatessa lukeminen olisi voinut alkaa tuntua työltä, kun hahmoihin ei synny tunnesidettä. Jatkuva outouden tai melankolisuuden päivittely käy väsyttäväksi, jos päivittelijästä ei jaksa välittää.

Kuvituksessakin Satu Sammalkorpi on hieman välitilassa. Kuvitus ei ole tarpeeksi pelkistettyä ollakseen puhtaan ekspressionistista, eikä aivan tarpeeksi yksityiskohtaista ollakseen yksityiskohtaista. Nyt yksityiskohtia on juuri sen verran, että niitä kaipaisi enemmän. Hahmot tuntuvat usein hieman ilmeettömiltä ja jotkin poikkeuksellisemmat asennot tai perspektiivit saavat aikaan kumimies-efektejä, jotka irrottavat lukijan huomion sarjakuvan imusta. Jos yleisilme olisi kokonaisuutena leväperäisempi ja tulkinnanvaraisempi, ei noihin ”häiriöihin” tulisi ehkä tartuttua, mutta nyt ne eivät tunnu kuuluvan Sammalkorven maailmaan.

Esimerkiksi tuon klanipollaisen tyypin olemuksessa on jotain vähän hassua

Kaiken kaikkiaan Satu Sammalkorpi on kuitenkin miellyttävä uusi tuttavuus, ja tämä teos osoittaa Mikael Salon kykenevän erittäin sujuvaan kerrontaan. Tarinat määrittävät tunnelmansa yleensä hyvinkin nopeasti ja sen jälkeen ajatukset välitetään lukijalle viihdyttävästi ja mieleenpainuvasti. Yksittäisiksi stripeiksi suunniteltu sarjakuva joutuu aina hieman uuteen valoon, kun tarinoita kasataan kansiin isompi nippu. En tiedä, onko hahmojen ohuus minkäänlainen ongelma harvemmalla lukutahdilla, mutta kirjamuodossa haluaisin olla tilkkasen kiinnostuneempi hahmojen hyvinvoinnista kuin nyt olin. Pienillä hionnoilla Satu Sammalkorpi voisi olla jo oikeinkin nautinnollista luettavaa, joten toivotaan sarjikselle pitkää ikää ja mahdollisuuksia kehittyä edelleen.

Sitä en kyllä tajua, miksi episodit on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nimetty englanniksi, vaikka sarjis on mitä suomalaisin sekä kieleltään että mielenlaadultaan. Ihan tarpeeton tyylivalinta tämän bloggaajan mielestä.

Arvosana: 67/100

Satu Sammalkorpi – Melankolian auringon alla ja muita kertomuksia
Mikael Salo, käsikirjoitus ja kuvitus
64 sivua
Pokuto
Hinta Suomessa 14 €

Sarjakuva kaupan

Turun Sarjakuvakauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s