Arvio: Matkalla Perditioniin – Joskus perushyvä sarjakuvakin on pettymys

Äh, minusta tuntuu, että lankean toistuvasti ns. ämöriikkäläisen sarjakuvan ylisanaharhaan. Luen takakansien ja kansilehtien ylistysblurbeja, ja rakennan odotuksiani niiden päälle. Mitä valtavirtaisemmasta sarjakuvasta on kyse, sitä vähemmän noita kommentteja pitäisi koskaan uskoa, oli niiden allerkirjoittaja kuka willeisner tai charlesschulz tahansa. Aina on tarjolla pettymyksiä. Se pätee myös parinkymmenen vuoden takaiseen kansansuosikkiin, Max Allan Collinsin ja Richard Piers Paynerin Matkalla Perditioniin -sarjikseen. Ihan isoksi, oikeaksi elokuvaksikin kääntynyt mafia-pakomatka-isäpoika-kertomus on kelpo sarjakuva, mutta ei valitettavasti mitään sen ihmeellisempää.

Michael O’Sullivan on Kuoleman Enkeli, irlantilaismafian pelätyin palkkatappaja 1930-luvun Amerikan pohjoisosissa. Kotona hän on kuitenkin tavallinen perheenisä, jonka perhe ei tiedä, millaisia ruumiskasoja isä jälkeensä jättää. Eräänä iltana toinen perheen pojista, Michael jr., piiloutuu isän autoon nähdäkseen, mitä töissä oikein tapahtuu. Juniori sattuu todistajaksi kunnon lahtajaisille, mistä isän työnantaja ei ole erityisen riemuissaan. Koko O’Sullivanin perhe joutuu täten tappolistalle ja Michael ja Michael jr. päätyvät traagisten tapahtumien jälkeen karku- ja kostojalalle. Juniorin silmin kuvattu kirja yhdistelee paljon tosielämän tapahtumia ja henkilöitä monimutkaisen isä-poika-suhteen ja väkivallan kyllästämään tarinaan.

En ihan tiedä, miten Collinsin motiiveja käsikirjoittajana pitäisi tulkita. Toisaalta kirja sisältää hetkiä, joissa aikuistuvan pojan suhdetta murhaajaisään sivutaan pienieleisen oivaltavasti, mutta suurimman osan ajasta pienieleisyys tuntuu vain ilmeettömyydeltä. Kirjan rakenne on hyvin kaavamainen: isä ja poika ajavat jonkin rakennuksen eteen, isä käskee pojan odottaa autossa, poika sanoo ”isä ei koskaan kertonut mutta tässä on rikostoimittajien ja historioitsijoiden mukaan se mitä tapahtui”, ja sitten isä lahtaa gangstereita naurettavista alivoima-asetelmista kymmenittäin. Kai joku voisi kutsua tätä jotenkin minimalistiseksi ja rivien välissä painavia asioita sanovaksi, mutta kyllä se minusta on lähinnä itseääntoistava. Voi olla, että olen kärsimätön ja pinnallinen sarjakuvan lukija, mutta kyllä minusta gangsterien teloittaminen on vain gangsterien teloittamista.

No, toiseksi mainittua gangsterien teloittamista kutsutaan helvetinmoiseksi kyydiksi tai mestarilliseksi intensiteetiksi tai hengästyttäväksi, ja meikä on vähän että nnnggghh siihenkin väitteeseen. Hengästyttäviä sarjakuvia on ehdottomasti olemassa, sellaisia kuin Auringon valtatie tai Welcome back, Frank tai Message to Adolf, mutta niiden pääpointti on kierrosten nostaminen ja lukijan varpaillaan pitäminen. Matkalla Perditioniin etenee niin episodimaisesti, että henkeä ehtii vetämään aivan hyvin. Tämän sarjakuvan toimintajaksot eivät hurmaa visuaalisuudellaan tai luovuudellaan, vaan Paynerin kuvitustyyli on enemmänkin still-kuvaa still-kuvan perään. Jotenkin väkivalta, vaikka sitä on runsaasti, tuntuu siloitellulta. Pääosumat tekevät siistejä reikiä kalloihin eikä lattia sotkeennu paria tahraa lukuunottamatta. Jos kerran lähtee väkivallan tielle, miksi tehdä siitä lapsille sallittu versio? Sarjakuva ei tarvitse PG-13-luokitusta, eikä näin brutaali tarina sellaista edes saisi. Tämän kaiken lopputuloksena Matkalla Perditioniin tuntuu lukiessa valitettavan vähän yhtään miltään.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Haluan kuitenkin muistuttaa, että alussa sanoin Perditionin olevan ihan kelpo sarjakuva. Tuntuu siltä, että se on hyvä mainita uudestaan tuollaisen ryöpytyksen jälkeen, mutta todellisuus vain ei valitettavasti kohdannut tällä kertaa odotuksia, ja siksi valitettavaa löytyi enemmän kuin kehuttavaa. Mutta jos tykkäät kieltolain aikaisesta Amerikasta, gangstereista tai kostotarinoista niin kyllä tästä niitä saa oikeinkin pätevässä paketissa. Syvällisemmät pohdinnat perhesuhteista, pahojen ihmisten hyvistä puolista tai vaikkapa sukupolvien yli siirtyvästä väkivallan perinnöstä vain kannattaa hakea muualta.

Arvosana: 71/100

Matkalla Perditioniin – Road to Perdition
Max Allan Collins, käsikirjoitus – Richard Piers Payner, kuvitus
304 sivua
Egmont Kustannus
Hinta Suomessa 3-8 €, saatavilla vain käytettynä

Sarjakuva kaupan

Antikvariaatit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s