Arvio: MW – Nyt ei ole mestarin jälki vanhentunut kovin arvokkaasti

Nappasin jälleen kirjaston hyllystä täysin sokkona mangan grand old man Osamu Tezukaa suht luottavaisena siihen, että mestarin kanssa ei voi mennä vikaan umpimähkäänkään. Sen verran vakuuttava oli edellinen häneltä lukemani Message to Adolf -epookki. Aivan en kuitenkaan päässyt huokailemaan ihastuksesta lukiessani MW:tä, minisarjaa, joka on alun perin ilmestynyt Japanissa 1976-1978 ja koottu sittemmin yhdeksi järkälemäiseksi laitokseksi. MW on toki taitavasti rakennettu ja sarjakuvallisesti hyvin toimiva, mutta nykyvinkkelistä katsottuna juonessa on niin paljon arveluttavia ja ongelmallisia elementtejä, että lukemiseen heittäytyminen ja nauttiminen häiriintyi jatkuvasti. Lopputuloksena oli lähinnä todella hämmentynyt bloggaaja.

MW on juoneltaan sellainen himmeli, että sitä voi olla vaikea kuvailla kovin tiiviisti. Tarinan keskiössä on kaksi henkilöä: psykopaattimurhaaja Michio Yuki ja kärsivä pappi isä Garai. Yuki ja Garai ovat nuoruudessaan todistaneet kemiallista onnettomuutta pienellä saarella, missä irti päässyt kaasuase MW tappoi kaikki saaren asukkaat ja vaurioitti Yukia tekemällä hänestä tunteettoman murhaajan. Nyt Yuki kidnappaa ja murhaa nuoria naisia ja pyrkii kostamaan MW-onnettomuudesta vastuussa oleville henkilöille. Garai tietää Yukin rikoksista, mutta ei anna häntä ilmi koska kokee olevansa vastuussa Yukista sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. Tarina on yhdistelmä rikostrilleriä ja yhteiskunnallista analyysiä etenkin Japanin asemasta Yhdysvaltain kontrolloimana vasallivaltiona toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

Garai ja Yuki ovat myös rakastavaisia, ja lisäksi Yuki hyödyntää feminiinistä ulkonäköään naamioitumalla usein naiseksi osana rikoksiaan. MW väittääkin sarjakuvana ”tarkastelevansa” myös homoseksuaalisuutta. Tälle sanon kyllä, että paskapuhetta. MW:ssä ollaan ihan samalla skandaalilikakaivolla kuin vaikkapa Uhrilampaissa, kun yhdistellään absoluuttisen pahaan murhaajahahmoon sellaisia ominaisuuksia kuin homoseksuaalisuus, ristiinpukeutuminen tai seksuaalinen manipulaatio ihan vain, että saadaan hommaan vähän lisämausteita. On toki varmasti totta, että 1970-luvun Japanissa homohahmojen esittäminen ylipäätään on ollut rohkeaa ja poikkeuksellista, mutta nykyään esitystapa aiheuttaa lähinnä vaivaantumista. MW:ssä homosuhteisiin liittyy automaattisesti raiskaushistoriaa, epäterveitä valta-asemia ja sen sellaista. Täytyy toki huomioida, että Tezukan hetereosuhteetkaan eivät usein ole paljon tervehenkisempiä. Koko MW:n maailma on erittäin ruma, mikä voi osaltaan henkiä Japanissa noina aikoina julkisuuteen päätyneitä, yhä häiritsevämpiä henkirikoksia. Turvattomuuden tunne ja ennalta-arvaamaton maailma näkyy MW:ssä mässäilynä ja kyynisyytenä.

Rikokset ovatkin sitten se toinen MW:ssä hiertävä juttu. Toki tarinoita saa kertoa hirveistä asioista, mutta MW:ssä shokkiarvoa haetaan tempuista tympeimmällä, jatkuvalla nuorten naisten kaltoinkohtelulla. Varsinkin alkupuolella mukana on niin yksityiskohtaisesti kuvattuja raiskauksia ja murhia, että lukeminen ei tunnu erityisen mukavalta, mutta ei myöskään tarpeelliselta. MW mässäilee väkivallalla jotenkin kyynisesti ilman erityistä pointtia. Juoni on mielestäni koko kertomuksella lopulta vähän typerä. Siihen sisältyy paljon selittämättömiä motiiveja ja hahmojen epäloogisia toimia (ainakin näin nykylänkkärin näkökulmasta), ja tätä peitellään sitten herkuttelemalla etenkin sillä, mihin kaikkeen hirveyksiä tehtaileva Yuki oikein pystyykään. Tezuka osaa ehdottomasti kutoa kiehtovia verkkoja ja rakentaa tarinaa kohti kliimaksia, mutta monessa kohtaa se ei oikein meinaa riittää, kun sisältö hiertää siinä määrin.

Enkä oikein tiedä, voiko MW:tä mistään syyttää. Se on aikansa ja kulttuurinsa tuote, ja sellaiselta tuntuu. Varmaan tuossa kontekstissa kukaan ei ajatellut, että Tezukalta voisi vaatia vähän enemmän yritystä ja moniäänisempää näkökulmaa mutta kun ei kehtaa sanoa. Varmasti se on ihan niin pitkällä, kuin lupa oli odottaakin, mutta kyllä väitän, että nykylukijana aikansa voi käyttää mielenkiintoisempien ja onnistuneempienkin klassikkosarjakuvien parissa. Plus MW on ihan tosi tyhmä nimi sarjikselle, jonkun olis pitänyt kertoa Tezukalle että hakukoneissa ja linkkiklikkauksissa ei tee tollasella mitään.

Arvosana: 68/100

MW
Osamu Tezuka, käsikirjoitus ja kuvitus
582 sivua
Vertical Inc.
Hinta Suomessa n. 24 €

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Sarjakuva kaupan:

Adlibris

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s