Välillä se, että valikoi luettavat sarjikset täysin randomilla johtaa siihen, että ylistetyiltä tekijöiltä tulee eteen lähinnä niitä heikompia suorituksia. Näin on käynyt esimerkiksi Darwyn Cookelle, jolta on tässä blogissa käsitelty vain Vartijat ennen -pökälettä, ja siitäkin on vuosia aikaa. Joskus (suht kauan sitten) sain kuitenkin toisen Cooke-suosituksen, sarjakuvaversioinnin Parker-rikostarinoista. Nämä ovat ilmeisesti sarjakuvan ulkopuolellakin ihan joku juttu, useampiosainen sarja kertomuksia kovaksikeitetystä konnasta ja hänen edesottamuksistaan maailmassa, jossa ei ole hyviksiä ja pahiksia, vaan ainoastaan vihollisia ja pari väliaikaista ystävää. Kirjailija Donald Westlake on julkaissut Richard Stark -pseudonyymillä Parker-tarinoita 24 kappaletta, ja niitä on tehty leffoiksi eri nimillä muutamaankin otteeseen. Cooken tulkinta on supertyylitelty ja ottaa sarjakuvan mahdollisuuksista irti erittäin paljon. Nämä ovat todella komeita sarjiksia, mutta tarinoista en kyllä saa irti yhtään mitään. Rikostarinoista ja Parkerin maailmasta joko kiinnostuu tai sitten ei. Itse huomasin miettiväni useampaan kertaan, että mitä väliä näillä tarinoilla on. Ei mitään, tietenkään, mutta ei sitä pitäisi silti pohtimaan ajautua.
Parker on siis vain Parker. Se saattaa olla hänen oikea nimensä, mutta todennäköisesti ei sen oikeampi kuin mikään muukaan hänen aliaksistaan. Parker on taitava, häikäilemätön, kyyninen, väkivaltainen ja suoraviivainen. Hänellä on kunniakoodi, mutta ei kunnioitusta. Ensimmäisessä kirjassa, nimeltään The Hunter, Parker palaa kostamaan ex-kumppaneilleen petoksen, jonka nämä ovat aiemman keikan yhteydessä tehneet. Jäljet johtavat The Outfit-nimiseen rikossyndikaattiin, jonka kanssa tilien selvittely on toisen kirjan pääpihvi. Näin pääosin. Rehellisesti sanottuna, vaikka luin nämä kaksi kirjaa kolme päivää sitten ja eilen, en enää aivan muista, mistä niiden juonissa oli kyse. Miten jonkun tusina-noirin käänteisiin voi upota niin, että ne oikeasti jäisivät mieleen? Parker-tarinoissa ei ole mitään, mikä erottaisi ne sadasta muusta vastaavasta tuotteesta. Toki ne ovat saattaneet olla uranuurtajia, onhan The Hunter julkaistu alun perin jo 1962, mutta ei silläkään kyyniselle millenniaalille ole juuri merkitystä. Jotain kaunoja, ja jotain mafiosoja, ja sit joku ampuu jonkun, ja jotain kohtalokkaita naisia.
Tämä tarinoiden mitäänsanomattomuus ei kuitenkaan ole millään tavoin Darwyn Cooken syytä. Visuaalisesti Parkerit nimittäin ovat ihan totaalista tykittelyä. Cooken animaattoritausta näkyy simppeleissä mutta vastustamattoman ilmeikkäissä hahmoissa ja erittäin dynaamisessa kuvakerronnassa. Silmät suorastaan juoksevat sivuja läpi, niin taidokasta on tarinan kuljetus ja olennaiseen keskittyminen. The Outfit -kirjassa innostutaan jo leikittelemään formaateilla, kun perussarjakuvan väliin upotetaan kuvitettuja novelleja ja useaa eri sarjakuvatyyliä. Joistain sarjiksista kuvien ottaminen postausta varten tuntuu muodollisuudelta, mutta Parkereista olisi tehnyt mieli räpsiä vaikka kuinka. Joka sivulta huokuu Cooken vahva visio siitä, miltä kaiken näissä tarinoissa pitää näyttää. Jos olisin sellainen sarjistyyppi, joka lukee kirjansa pääasiassa visuaalien vuoksi, olisivat Parkerit aivan huipputason kamaa. Cooke näyttää juuri sen, mitä kannattaa, ja jättää lukijan mielikuvituksen varaan yhtä lailla herkullisia kohtia. Parker todella ilmentää, mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että sarjakuvan tärkein ominaisuus on kuvien välien täyttäminen. Parker stimuloi lukijan visuaalista mielikuvitusta jatkuvasti.
The Hunter ja The Outfit ovat Parker-tarinoiden kronologinen aloitus. En osaa sanoa, miten tiukasti tarina jatkossa linkittyy edellisiin osiin, mutta mielestäni yhteydet eivät ole mitenkään välttämättömiä tarinoista nauttimiselle, koska tarinoilla ei ole sinänsä merkitystä. Tässä kohtaa siis väittäisin, että Parkereita voi lukea myös vapaassa järjestyksessä, vähän samalla tavalla kuin vaikkapa supersankarisarjiksia. Joka tapauksessa olo on koko ajan hieman pihalla oleva, joten kärryille kiipeämisen voi aloittaa mistä kulmasta tahansa. Sivuhahmot saattavat poiketa sarjassa useamman kerran, mutta eipä heilläkään niin väliä ole. Edes Parkerilla ei (ainakaan näiden kahden tarinan perusteella) ole varsinaista persoonaa, ainoastaan lista tavoista, joilla hän reagoi tilanteisiin, joten sivuhahmoilla ei ole sitäkään vähää. Ihan oikeasti, näistä voi katsoa vain kuvat ja saada 90-prosenttisen vastineen rahoilleen.
Näistä syistä Parker taitaa pudota sarjiskategoriaan ”jos näitä olisi halvalla kirpparilla tai Kontissa niin saattaisin ostaa vain saadakseni hyllyyn”, mutta rehelllisesti sanottuna on vaikea kuvitella, että koskaan näkisin vaivaa hankkiakseni lisää Parkeria elämääni. Jos klassinen noir-rikos-meno kiinnostaa, niin Parker-sarjikset ovat varmasti mitä mainioin luettava, mutta kuten saatoitte tästä tekstistä päätellä, ilman rakkautta tyylilajiin tarjolla on aika paljon tyhjyyden tunteita. Onneksi voin lopettaa tyhjästä puhumisen ja antaa kuvien puhua puolestaan.
Arvosana: 65/100
Parker – The Hunter / The Outfit
Darwyn Cooke, sarjakuvasovitus ja kuvitus
N. 150 sivua/kirja
IDW Publishing
Hinta Suomessa 20-22 €/kirja
Sarjakuva kaupan:
The Hunter
The Outfit
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Parker – The Hunter/The Outfit”