Arvio: Rumat möröt – Siellä missä persikat kasvaa

Hmm, nyt onkin haastava paikka. Olen arvioinut Rumat möröt – Siellä missä persikat kasvaa -teoksen edeltäjän, Ugly Monstersin puolisentoista vuotta sitten ja muistan hyvin, miltä se tuntui. Rivo homostelu yllätti ihastuttavasti ja sarjis jäi lähtemättömästi mieleen. Muistan sen erittäin hyvin siksi, että jatko-osan lukeminen tuntuu tismalleen samalta, sekä hyvässä että pahassa. Joakim Juvelén on tehnyt toisen kirjan tismalleen samanlaista tavaraa, enkä sano tätä yhtään negatiivisessa mielessä. Samanlaisuutta on nimittäin monenlaista. Jos tuntuisi siltä, että samoja vitsejä kierrätettäisiin uudestaan ja mikään ei enää yllättäisi, oltaisiin ongelmissa. Rumat möröt onnistuu kuitenkin edelleen loksauttamaan leukoja säännöllisesti sillä, millaisia strippejä Juvelén yksinkertaisesti keksii ja kehtaa tehdä. Rumat möröt on edelleen positiivisuudessaan ja häikäilemättömyydessään vastustamaton. Tässä mielessä samanlaisuus on itse asiassa aika harvinaista. Kun tietää mitä odottaa, saa juuri sitä, ja silti yllättyy, niin materiaalissa on jotain erityistä. Haastavaa on vain se, että keksisi siitä jotain uutta kirjoitettavaa arvioblogiinsa.

Jos ette ole lukeneet edellistä kirjaa tai sen arvostelua, niin tässä lyhyt synopsis. Rumat möröt kertoo ystäväporukan seksin- ja paheidentäytteisestä homoelämästä usean eri hahmon voimin. Hahmoista löytyy niin parisuhde-eläjiä, sinkkuja, aktiivisia miestennielijöitä, hieman kokemattomampia ja niitä, joita ei oikeastaan kiinnosta seksi, vaan viini ja rööki. Meininki on ehdottoman positiivista ja elämäniloista, murheet ja todellisuus käsitellään jossain muualla kuin Rumissa möröissä. Ja se on ehdottoman oikein. Tyyli on valloittava ja omintakeinen. Siellä missä persikat kasvaa -kirjan löyhänä teemana toimii hahmojen tekemä ulkomaanmatka, mutta sekin on hyvin pieni osa kokonaisuutta. Samaa avointen ovien orgiaa tämä kirja on kuin edellinenkin.

Tietyssä mielessä on hyvin hauskaa, että Rumat möröt on tyylinsä puolesta tietyllä tavalla täydellinen tuotteistettava. Hahmosuunnittelu on simppeliä mutta tunnistettavaa, iskulauseet tulevat kuin luonnostaan ja iso osa vitseistä on yhden ruudun kaskuja. Kaikki on siis täydellistä t-paitoja, kahvimukeja, postikortteja ja jääkaappimagneetteja varten. Kiroilevalla siilillä ja Wagnerilla olisi Rumissa möröissä kova kilpailija, jos materiaali olisi yhtään salonkikelpoisempaa. Parasta kuitenkin on, ettei se ole. Toimistokahvimuki, jossa istutaan pöydänjalkaan tai ystävälle lähetettävä joulukortti, jossa lukijan näkökulma on kaikesta päätellen jonkun peräsuolen sisällä ystävän kurkistaessa sinne sisään olisi aivan täydellinen juttu. Ja tietysti samaan aikaan täysi mahdottomuus suuren yleisön suhteen. Jollain tavalla ajatus vain kutkuttaa minua kamalasti. Että ei kun tyynyliinoja pihalle, Finlayson.

Merkittävin hahmonkehitys tässä jatko-osassa liittyy H-P -nimiseen hahmoon, joka esiintyi ensimmäisessä kirjassa vielä suht vähän. Häneen liittyvät myös suurimmat hämmennykseni ja varaukseni tässä kirjassa. H-P:n juttu on aiemmin ollut lähinnä ihmetellä housuistaan löytyvää ”toista nenää” jolla tuntuu olevan oma tahto. En tiedä, onko tämä sananparsi tai siihen liittyvät vitsit jokin alakulttuurissa tunnetumpi asia tai Juvelénin oman ystäväpiirin läppä, mutta ulkopuoliselle se näyttäytyy vähän kummallisena. Nyt sitten tosikkovaroitus: tämä seuraava pohdinta saattaa olla ihan ryppyotsainen ja epäolennainen, mutta vaivaa minua yhtä kaikki. Jos aikuinen mies jatkuvasti ihmettelee, miten hänen oma peniksensä toimii, niin onko hän ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa? H-P vaikuttaa stripeissä vähän hitaalta, mikä ei oikein istu sarjiksen muuhun asetelmaan, jossa hyvin itsenäiset ihmiset elävät juuri sellaista elämää kuin haluavat, ja siksi sitä tulee kunnioittaa. H-P vaikuttaa sen sijaan siltä, että hän ei aivan tiedä, mitä ympärillä tapahtuu, mikä ei olekaan yhtäkkiä niin hauskaa. Hän saa tosin kokea myös kirjan kauneimmat hetket lomaihastumisen muodossa, mutta jokin H-P:n ympärille rakennetuissa vitseissä ei vain loksahda minulta kohdalleen.

Jotenkin en kuitenkaan suostu uskomaan, että olisin tulkinnut näitä strippejä tekijän tarkoittamalla tavalla. Rumat möröt on niin yksiselitteisen elämäniloinen ja positiivinen sarjis, että en näe mitään syytä, miksi siihen olisi istutettu tuon kaltaisia harmaan sävyjä. En vain itse saa tulkittua niitä mitenkään muuten, mahdollisesti oman ummikkouteni vuoksi. Aion silti antaa Juvelénille puhtaiden tarkoitusperien leiman, vaikea olisi kuvitella mitään muuta. Samalla tavalla olisi jotenkin tosi kyynistä ja epätarkoituksenmukaista kritisoida Rumia mörköjä siitä, että tämä jatko-osa tarjoaa lisää sitä samaa. Rumien mörköjen ei mielestäni tarvitsekaan olla mitään muuta, sillä se on niin upeasti ja osuvasti sitä mitä on, enkä minä ainakaan ole mihinkään vastaavaan onnistunut törmäämään. Jokainen vitsi ei edelleenkään naurata, koska se on vain tilastollisesti lähes mahdotonta, mutta aivan varmaa on, että kukaan Rumiin mörköihin tutustunut ei heitä jälkikäteen unohda. Viinilasi käteen, pylly puhtaaksi ja jocksit jalkaan. Kukapa ei näillä testimoniaaleilla haluaisi hypätä hetkeksi mörköjen rappioelämään.

Arvosana: 70/100

Rumat möröt – Siellä missä persikat kasvaa
Joakim Juvelén, käsikirjoitus ja kuvitus
124 sivua
Books on Demand
Hinta Suomessa n. 25 €

Sarjakuva kaupan:

Kustantajan verkkokauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s