En ole koskaan tainnut ihan hirveästi muistella blogissa henkilökohtaista sarjislapsuuttani tai -nuoruuttani. Toki Ilman tätä sarjakuvaa en olisi minä -postauksissa puhutaan kasvusta ja identiteetistä, mutta konkreettiset fiilistelyt ovat loistaneet poissaolollaan. Pääsyy tähän varmasti on, että ennen Twitteriä ja tätä blogia en oikeastaan ollut löytänyt sarjisyhteisön pariin. Lukioaikoina löysin ensimmäisen ystävän, jonka kanssa saatoin intoilla sarjiksista, ja pitkään hän olikin ainoa kiintopisteeni siihen, että jotakuta muutakin sama supersankarihömppä kiinnosti. Makumme eivät mene yksi yhteen, mutta tunnemme toistemme kiinnostukset jo kohtalaisen hyvin. Niinpä otan hänen suosituksensa vakavasti. Tällä kertaa en aivan tiedä, onko ”vakava” oikea sana, mutta kun käteen lykättiin vierailulla Super Mario Adventures, niin totta ihmeessä luen ja arvioin. Kentaro Takekuman ja Charlie Nozawan sarjis on alun perin ilmestynyt 1992-1993, mutta löytänyt tiensä englanniksi vasta 2016. Nintendo-nostalgikoille tässä on varmasti ajan ja vaivan väärti pala. Itse en ole Nintendo-nostalgikko.
Super Mario Adventures on silti jollain tapaa huvittava aikakapseli sarjakuvaksi. Siitä näkee ysärin alun jenkkikulttuurin vitsaukset, vaikka kyse on japanilaisesta tuotteesta. Uskotteko, jos kerron, että juonessa Bowser ja koopat hyökkäävät prinsessa Toadstoolin linnaan, kidnappaavat prinsessan ja Mario ja Luigi lähtevät pelastusretkelle? Ai uskotte? Sitten kun otetaan päähenkilöiksi kaksi putkimiestä, joiden persoonaan kuuluu hyppiminen ja it’s-a-me-huudot, niin kirjoittaminen käy vapaaksi. Yhtäkkiä Mario ja Luigi kuulostavatkin Bart Simpsonilta tai Billiltä ja Tediltä. Mikä ihmeen tarve 1990-luvulla oli käyttää valtavasti allitteraatioita ja obskyyrejä adjektiiveja? Sitten kohkataan niin maan perkeleesti putkia pitkin eri maailmoihin, linnoihin ja sieltä pois. Tärkeintä on upottaa mukaan Yoshi, Luigi’s mansion, Dr. Mario ja vaikka mitä viittauksia Nintendo-peleihin. Todellinen asiantuntija osaisi varmasti nimetä kymmenen viittausta lisää, itse jään ummikkona suht alkutekijöihin.
Sarjakuvanahan Super Mario Adventuresista ei ole ihan kauheasti kotiin kerrottavaa. Sivun on ahdettu valtavan täyteen pieniä ruutuja ottaen huomioon, että tapahtumia on kovin vähän. Käänteitä ja cliffhangereita on niin paljon, että ne menettävät täysin merkityksensä. Hahmoissa ei ole juurikaan ilmeikkyyttä, tokikaan kun pääpointti on innostaa lapset hinkumaan samoja naamoja myös pelikonsoleihinsa. Muistan lukeneeni joskus lapsuudessa Sonic-sarjakuvaa, joka tuntui kovin samalta (varmaan sattumaa). Kirkkaita värejä, simppeleitä tapahtumia ja aivan pomminvarmuus siitä, että jokainen lehden ostaja saa suosikkihahmojaan suut ja silmät täyteen. Propsit Super Mario Adventuresille menevät siitä, että hahmot ovat sarjakuvassa suht tasapuolisia. Vangiksi joutuvat niin Mario kuin prinsessakin, ja molemmat pääsevät myös pelastustoimiin. Jopa ikuinen pikkuveljen kakkosplayer-kirous Luigi saa ihan omia hetkiään parrasvaloissa. Sanotaanko niin, että viitekehyksessä, jossa prinsessan pelastaminen pomppimalla on ollut se juttu jo 40 vuotta, Super Mario Adventures suoriutuu ummehtuneisuuden välttämisessä ihan hyvin.
Nyt sitten täyskäännös: en missään nimessä tuomitse Super Mario Adventuresia sieluttomana rahastamisena tai lukijaa aliarvioivana moskana. Minusta tämä sarjakuva nimittäin tuntuu siltä, että se antaa kohderyhmälleen tismalleen sen, mitä kohderyhmä haluaa. Jos puhutaan Nintendo-faneista, ja vielä nuorehkoista sellaisista, niin Super Mario Adventures varmasti kutkuttaa joko fantasia- tai nostalgiahermoa. Jos on pelatessaan unelmoinut pääsevänsä mukaan Marion seikkailuiihin, tai muistaa vanhempana ne päivät kun se unelmointi oli vielä ajankohtaista, niin Super Mario Adventures voi varmasti tuntua tosi hauskalta ja viihdyttävältä. Minä vain olin aina Playstation-muksu, ja silläkin puolella sellainen onneton, jolle sallittiin pahainen tunti pelaamista päivässä. En siis voi mitenkään ymmärtää sitä tunnetta, jonka Nintendon parissa kasvanut ihminen voi tällaisesta Mario-hömpästä saada. Itselleni vastaavia säväreitä aiheuttavat esimerkiksi räp-, showpaini- tai kamppailulajiaiheiset sarjikset. Niiden ei tarvitse olla millään tavalla laadukkaita viihdyttääkseen minua, sillä aiheet itsessään riittävät ja olen vain innoissani, että joku jaksaa näistäkin aiheista sarjiksia vääntää.
Eli jos olet Nintendo-nörtti, saatat hyvinkin nauttia Super Mario Adventuresista. En vain halua, että tulet deeämmiin tai kommentteihin mankumaan sitten, jos huomaatkin ostaneesi naiivin poukkoilusarjiksen ilman sisältöä. Sillä Super Mario Adventures on näitä molempia asioita yhtä aikaa. Jos päätät kiinnostua tästä sarjakuvasta, joka ansaitsee huonon arvosanan, niin ymmärrän sen, tuen sinua täysillä ja toivon kovasti, että nautit joka sivusta.
Arvosana: 53/100
Super Mario Adventures
Kentaro Takekuma, käsikirjoitus – Charlie Nozawa, kuvitus
112 sivua
Viz Media
Hinta Suomessa n. 16 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Tätä julkaistiin suomeksi Nintendo-lehdessä joskus vuonna nakki! Mutta kesken se muistaakseni jäi. Kuten vastaava Zelda-sarjis, jota julkaistiin samaan aikaan. Olisiko ollut niin, että joka toisessa lehdessä oli Mariota ja joka toisessa Zeldaa… Taisivat olla Hiroshiman pojan ohella ensimmäinen kosketukseni japanilaiseen sarjakuvaan.
TykkääTykkää
Erinomainen lisätiedon palanen! Tätä just tarkoitin kun sanoin, että mun pohjatiedot Nintendo-sarjakuvista kirjoittamiseen on erittäin vajavaiset 😀
TykkääTykkää
Hyvää pohdiskelua. Itse sain tänä vuonna ensimmäisen syvemmän kosketuksen Legend of Zeldaan kun luin Link to the Past -sarjakuvan, jota julkaistiin 90-luvulla varmaakin siinä samaisessa Nintendo-lehdessä. Olihan se ihan mukava ja helppolukuinen seikkailusarjakuva, tosin päähenkilön ylenmääräinen naamanvääntely ja koheltaminen alkoi loppua kohden ärsyttää. Varmasti jos olisi itse pelannut sitä tai jotain muuta Zelda-peliä niin siitä olisi innostunut kunnolla, mutta nyt se jäi enemmän tasolle ”ihan kiva”. Ja se on ihan ok, jotkut kulttuurintuotteet ovat selkeästi fanituotteita ja sellaisena puhuttelevat sitä tiettyä lukijakuntaa.
TykkääTykkää
Kiitos palautteesta! Joo, Zelda-sarjis taitaa olla samasta lehdestä alun perin tosiaan. Itse en osaa siitä sanoa, mutta Suomi-Rivendell-Asgard -blogin Aasa puhui aiheesta keväämmällä muistellessaan omia suosikkisarjishetkiään, jännä kyllä nimenomaan Link to the past-ummikon näkökulmasta: http://aasankootutselitykset.blogspot.com/2020/04/top-10-sarjakuvahetket.html
Mutta varmastikin yleisesti ottaen asia on juuri kuten sanoit, ja ns. kuorolle saarnaaminen / omien peepsien miellyttäminen on välillä ihan ok.
TykkääTykkää
Zelda taisi näistä kahdesta olla se laadukkaampi, ellei aika sitten kultaa muistoja. Ainakin kumpikin sarjis oli suorastaan raikas tuulahdus niiden kamalien Captain N-sarjisten jälkeen, ja muistelisin että moniakin harmitti että (suomi)julkaisu jäi kesken kun Nintendo-lehti lopetti. En ole kumpaakaan sarjaa lukenut sen jälkeen. Nythän piirrostyyli tuntuu jopa 80-90-lukujen taitteen mittapuulla oudon vanhanaikaiselta, eikä netti tuonut äkkiseltään vastausta siihen missä nämä tarkalleen alun perin julkaistiin. Ei kai Nintendo Powerissa sentään? Molemmat tuntuvat kyllä oudosti siltä kuin ne olisi tehty länsimaisia markkinoita varten, ja äänitehosteetkin ovat länsimaisilla kirjaimilla ja suurimmaksi osaksi englanniksi…
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuon saman länkkärifiiliksen sain tästä Mariosta tosiaan itsekin, vaikka tyyli kiistatta mangasta ponnistaakin.
TykkääTykkää