Arvio: Bull Mentulan niskan seikkailut jatkuvat – Dicktaattori/Tsuu Tsuu

Muistatteko keväällä blogissa esitellyn, Bull Mentulan niskasta kertovan Bull-zinen? Tyhmä kysymys, tietysti muistatte. Miten kukaan voisi unohtaa tällaisen konseptin, kun siitä on kerran kuullut. Onneksi myöskään visionääri näiden sivujen takana eli Dorka ei unohtanut. Viimeksi arviossa ei hänen nimeään mainittu, mutta sittemmin Bull on tullut saataville Turun Sarjakuvakauppaan ja julkaisusta on puhuttu hieman muuallakin, joten otetaan nyt tekijän pseudonyymi käyttöön. Itse nimittäin haluan tälle Bull Mentula Cinematic Universelle (BMCU, nimi oma keksimä eli ei kandee googlata) kaiken sen huomion, mitä pienen sarjisblogin kautta voin antaa. Nämä sarjakuvat antavat minulle niin paljon iloa, energiaa ja toivoa, että sitä on vähän vaikea perustella. En tiedä, ovatko ne oikeasti niin hyviä, mutta minulle ne ovat juuri sitä, mitä kaipaan. Bull jatkuu nyt siis kahdella numerolla, Dicktaattorilla ja Tsuu Tsuulla. Ja voi pojat, herkkua oli tarjolla.

Lehdet jatkavat siis ensimmäisessä numerossa esiteltyjen hahmojen seikkailujen seurantaa. Bull Mentulan pää, niska ja torso ovat enemmän sivuosassa, kun framille nousevat punk-lyriikoita liian kirjaimellisesti tulkitseva Keijo Punkkari ja Bullin pään avulla itselleen tyydytystä havitteleva Juice. En oikeastaan halua kuvailla juonta sen tarkemmin, sillä tämä BMCU ei ole mikään sanoin kuvailtava polku jota kulkea, se on kokemus. Martin Scorsesehan sanoi tunnetusti, että Marvel-elokuvat eivät ole elokuvia vaan huvipuistolaitteita, mistä jotkut nöösit ryntäsivät närkästymään. Scorsese oli ihan oikeassa, mutta nöösit aiheettomasti barrikadeilla. Eihän tuo ole negatiivinen lausunto, vaan puhtaasti asioita luokittelemaan auttava näkökulma. Samalla tavalla BMCU on sellainen sarjakuva, jonka kyytiin voi istua, laittaa turvakaaren tiukasti kiinni ja sitten katsoa mihin mennään. Erona MCU:n ja BMCU:n välillä on se, että Marvelin kanssa tietää tismalleen mitä tuleman pitää, mutta Bullissa ei sitten pätkääkään. Silti molemmat ovat erittäin elämyksellisiä teoksia, joiden analyysi johtaa lähinnä fiilisten laimentumiseen, ja miksi kukaan haluaisi itselleen sellaista tehdä?

Mietin taas tuossa lueskellessani ja (ääneen! huom!) naureskellessani, että onko tästä nyt järkeä mitään arviota kirjoittaa. Että Dorkan viivankäyttö puhuttelee erityisesti munansa solmuun vetäneen kiimaäijän ällöttävien kasvonpiirteiden kuvauksessa, tai että kommentaari väkivaltamonopolin ja syrjäytyneen kansanosan välisestä vuorovaikutuksesta on poikkeuksellisen tarkkanäköistä. Tuntuu jotenkin tosi typerältä tuollainen rillittäminen, kun tekijä on aivan selkeästi jossain ihan omassa luovassa transsissaan. Se, että minä sitä jotenkin valovuosia jäljessä yrittäisin analysoida tuntuu ihan turhalta. Vähän kuin ajaisi polkupyörällä Lamborghinin perässä. Ja myös siksi, että nämä osuvat juuri minulle niin kohdalleen. En kuvittele, että kaikkia Dorkan sekoilut naurattaisivat yhtä paljon, mutta minulle nämä ovat undergroundin ja tällaisen anarkistisemman sarjakuvan ihan terävintä kärkeä. Niin onnistunut sekoitus järjettömyyttä ja järkeä.

Miksi minä nyt sitten tästä niin paljon pidän? Se on varmaan sellainen yhdistelmä elämänarvoja, joita en enää edusta kuten nuorempana, ja toisaalta sellaista teknisempää underground-harmonian löytämistä. Käsitellään näitä erikseen, ensin elämänarvot. Kyllä tässä kuitenkin täytyy myöntää, että vaikka kuuntelen himassa kiljupunkkia tai rataräppiä ja saatan käydä kerran vuodessa Lepakkomiehessä jollain mummonpotkintakeikalla, niin kyllä tämä arki on hyvin keskiluokkaista ja -ikäistä villasukan imeskelyä. Ja minä pidän siitä. En kaipaa rappioaikoja, mutta kaipaan vähän sitä elämänasennetta. BMCU edustaa juuri sitä, asennetta joka tuntuu lämpimältä, snadisti vanhan viinan tuoksuiselta halaukselta. Välitykseltä ja välinpitämättömyydeltä samaan aikaan. Bull-sarjikset tuntuvat juuri siltä, että Dorkaa ei oikeastaan kauheasti kiinnosta, mutta silti tulee priimaa. Se kiehtoo.

Tuo toinen puoli on sitten ehkä sarjakuvateoreettisempi, vaikka sitä juuri tuossa pari kappaletta ylempänä dissasin ja väheksyin. Mutta underground-sarjiksesta ja anarkistisen kerronnan perinteestä ponnistaminen auttoi minua ainakin hieman erittelemään näiden lehtien viehätystä. Yleensähän nuorten kapinallisten tekemät sarjakuvat ovat olennaisia rajojen koettelijoita ja taidemuodon eteenpäin puskijoita, mutta luettavana vähän sellaisia raskaita. Vähän kuin sellainen kaveri, joka on tosi fiksu ja oivaltava, mutta jonka omahyväistä jaarittelua jaksaa kuunnella vain erittäin rajoitetuissa erissä. Liian pitkä altistus johtaa lähinnä haluun vetää sitä ääliötä lättyyn. BMCU-lätysköistä se raskaslukuisuus, itseriittoisuus tai väkinäinen taiteellisuus puuttuu. Ne ovat sujuvia, näppäriä, pikkunäppäriä, sekavia ja suoraviivaisia samanaikaisesti. Dorka tuntuu poimivan skenestä ne hyvät puolet ja jättävän kaiken painolastin muiden ongelmiksi.

Nyt sitten loppuun varoitus: aion lätkäistä näille zineille ihan törkeän arvosanan. Se johtuu siitä, että jos mietiskelen nautinnollisimpia sarjiksen lukukokemuksia, niin nämä ovat ihan sitä kärkikastia. Tuntuisi tosi epärehelliseltä joku sellainen peruste, että ”pidin valtavasti, mutta nää nyt on vaan zinejä”. Fuck that, koko sarjistaidemuodon pointti on sen demokraattisuus, ja se, että kuka tahansa voi omassa makkarissaan pureksitulla lyijärillä tehdä yhtä hyvää tavaraa kuin ammattilaiskamoilla studiossa vääntävä pro. Eikä BMCU-sarjiksissa ole mistään amatööriydestä tietoakaan, ainoastaan marginaalissa pysyttelevistä aiheista ja toteutustavasta. Harvasta sarjakuvasta lähden näin innoissani kirjoittamaan, että tämä on SAATAVA ihmisten tietoon. Ehkä näitä ei kannata verrata vaikkapa samankaltaisia pistemääriä saaneisiin taidesarjakuvaromaaneihin siinä mielessä, että odottaa samankaltaista, kompleksista tai kylmät väreet nostattavaa lukuelämystä. Sen sijaan sen suhteen, miten iloiseksi sarjakuva voi ihmisen tehdä ei ole kuin yksi vaihtoehto. Dorkan Bull Mentula Cinematic Universe – aiva vitu hyvä lukekaa kaikki tai ainakin ne ketä kiinnostaa.

Arvosana: 87/100

Dicktaattori/Tsuu Tsuu

Dorka, käsikirjoitus ja kuvitus
32 sivua/lehti
Omakustanne
Ei (toistaiseksi?) saatavilla muualta kuin tekijältä
Hinta Suomessa 5 €/lehti

Dorkan työt Sarjakuvakaupassa, toivottavasti nämäkin ilmestyvät sinne ennemmin tai myöhemmin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s