Arvio: El Borbah – Tylymmänpuoleinen dekkari

ElBorbah_kansi

Kirjoitin Charles Burnsista ensimmäisen kerran muutama kuukausi takaperin, aloittaen toki hänen tunnetuimmasta teoksestaan Black Holesta. Tuolloin kommenteissa nousi muutamaan otteeseen esiin Burnsin toinen teos El Borbah, jota suositeltiin kovasti lukulistoille. Onnekkaasti Turun Sarjakuvakaupasta oli saatavilla vielä käytettynä Oulun Sarjakuvaseuran 1990-luvulla julkaisemaa suomennosta erittäin sopuisaan hintaan, joten tsekkaus oli itsestäänselvyys. Jos lisäargumentteja vielä tarvittiin, niin sarjakuvan nimihenkilö on meksikolainen vapaapainija-yksityisetsivä, mikä on tietääkseni virallisesi tunnustettu Asiallisin Mahdollinen Yhdistelmä ammatteja. El Borbah on kokoelma absurdeja noir-dekkareita, joiden sävy ja toteutus saattaa hämmentää, kunnes lukee takakannesta Burnsin sitaatin: ”Ne ovat vain sitä, minkä parissa kasvoin – katsellen kamalia elokuvia ja lukien huonoja sarjakuvia.” Ja yhtäkkiä kaikki loksahtaa kohdalleen.

El Borbah (sarjakuva, ei henkilö) on vähän kuin sellainen tyyppi, joka hymyilee ja juttelee tuntemattomille ruokakaupassa, tai joka tilaa jälkiruuan ensimmäiseksi ravintolassa, tai joka puhkeaa tanssiin ostoskeskuksessa kun kaiuttimista kajahtaa jokin mainosjingle. Se tekee kaikki temppunsa periaatteessa annettujen kehysten puitteissa, mutta testailee siellä sisällä, mitä kaikkea hölmöä ja absurdia formaatti sallii, tai ehkä ennemminkin ei pysty estämään. El Borbah (henkilö, ei sarjakuva) on päällisin puolin kyyninen yksityisetsivä, joka saa kaikenlaisia outojen ihmisten outoja toimeksiantoja, joita sitten manaa mielessään mutta lähtee hommiin. Samaan aikaan hän on kuitenkin lähes Kippari-Kalle -henkinen karikatyyri, joka syö ja juo jatkuvasti, lyö nyrkkinsä betoniseinistä läpi ja tapellessaan nimeää jokaisen liikkeensä niinkuin kunnon vapaapainijan kuuluukin. Tarinoiden juonetkin muuttuvat kovalla tahdilla aivan höpsöiksi alun näennäisvakavuuden jälkeen. Alkuun elementit tuntuvat olevan ristiriidassa ja estävän minkäänlaisen tunnelman, tyylitellyn tai koomisen, syntymistä. Mutta tuo yllämainitsemani sitaatti selittää asiaa paljon. Nämä ovat roskaa, mutta hyvin ainutlaatuista roskaa, jota ei rajoita tyylilaji tai julkaisu, vaan ainoastaan Burnsin omat kiinnostuksenkohteet.

ElBorbah_sivu4

Olennainen kysymys siinä kohtaa toki on, kiinnostaako lukijaa sama sekoilusekoitus kuin Burnsia. Se nimittäin vaikuttaa aika paljon siihen, miten El Borbah uppoaa. Sitä ei voi kutsua mielestäni millään muotoa absoluuttiseksi mestariteokseksi, jonka ansioita on tunnustettava, piti siitä tai ei. El Borbah on vahvasti underground-perinteen edustaja siinä, että diggareille se on epäilemättä aivan nerokasta paskaa, ja ei-diggareille ihan vain paskaa. Itseisarvoista on se, että sarjakuva on tehty ja että meitä lukijoita muistutetaan sen kautta siitä, että maailmassa on kaikenlaista outoa vaikka kuinka, ja että sitä pitää vain hieman etsiä. Omaan mieltymyshermooni El Borbah ei kolahda aivan täysosumalla. Havaittavissa on sellaisia undergroundille tyypillisiä piirteitä, jotka eivät ole omia suosikkejani, kuten jokaisen kuvan, replan ja juonen tukkiminen mahdollisimman täyteen viittauksia, randomvitsejä ja absurdiutta absurdiuden vuoksi. Yleensä sellainen vain nihkeyttää sarjakuvan lukemista ja siihen uppoutumista. El Borbah ei ole pahimmasta päästä, mutta Burnsilla on selkeästi viehätystä näihin tyyleihin, jotka eivät itseäni niin miellytä.

ElBorbah_sivu1

Tämä näkyy hieman myös El Borbahin tarinoiden rytmissä. Albumista löytyy siis viisi tarinaa, joista kolme on muutaman sivun lyhäreitä ja kaksi useampilukuisia kokonaisuuksia. Burnsin lakonisessa kerrontatyylissä tuntuu aina välillä siltä, että mielenkiintoiset kohtaukset juostaan läpi, kun taas hitaisiin epäolennaisuuksiin pysähdytään tarpeettoman pitkiksi ajoiksi. El Borbah ei siis missään nimessä ole mitään pohdiskelevaa, hidasta sarjakuvaa vaan ihan ripeästi etenevää kamaa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että näillä aiheilla ja hahmoilla stoorien pitäisi olla mukaansatempaavampia kuin ne ovat. Ainoa selitys, jonka tälle keksin, liittyy siihen että tarinoiden vangitsevuus kärsii Burnsin valitsemasta rytmityksestä. Borbahin kyynärpääpudotus voisi iskeä vielä kovemminkin, nyt se jää vielä aika kauas People’s Elbow’sta. Nih, pääsinpäs pudottamaan rässlinkimetaforan!

ElBorbah_sivu3

Yksi juttu, jota jäin lukiessa miettimään, oli sarjakuvan kieli. Jotenkin tietyt sarjakuvan käännökset ja takakannessa käytetyt huudahdukset ohjasivat ajattelemaan, että El Borbahin kieli on alkuperäisteoksessa ollut sieltä rikkaammasta ja eläväisemmästä päästä. Suomennoksessa yritettiin muutamaan kertaan revitellä etenkin manauksilla ja haukkumasanoilla, mutta kokonaisuus ei kuitenkaan jäänyt mieleen erityisen vimmaisena käännöstyönä. Enkä siis tiedä, en ole lukenut saati jaksanut googlata Borbahista alkuperäiskielisiä näytteitä, jotta osaisin asettaa käännöstä kontekstiin. Voihan olla, että sarjakuvan muun tyylin tavoin se kielikin on vähän niin kuin luovaa, mutta lopulta vain vähän kökköistä (muistutan, että tämä on se Burnsin valitsema tyyli, ei siis moite!) Tai sitten voi olla, että läpät eivät ole aivan yhtä notkeasti suomeksi kääntyneet. Nyt ei voi olla aivan varma, mutta ehkä joku alkuperäisteoksen suhteen sivistyneempi voi minua opettaa tässä (muokkaus 31.1.2021 – teoksen kääntäjä kävi avaamassa käännösprosessia ystävällisesti tämän postauksen kommenteissa. Sieltä siis todellista tietoa omien hatarien arvausteni sijaan! Suurkiitokset KH:lle!)

ElBorbah_sivu2

Ymmärrän kyllä, että ug-rakastajalle El Borbah voi olla kova juttu, mutta ymmärrän myös, miksi Black Hole on kuitenkin tekijänsä magnum opukseksi nimetty. Noir-dekkaritarinat maistuvat aina välillä, ja aion vastakin lukea kaikki sarjakuvat, joissa seikkailee vapaapainijahahmoja ihan vain rakkaudesta lajiin. El Borbah ei ole kummankaan tyylilajin paras edustaja, mutta ei se kyllä ole myöskään unohdettava tai keskinkertainen sarjis. Absurdiudelle on aina tilaa, vaikkei aivan tajunnanräjäyttävästä materiaalista puhuttaisikaan. Kunnon huonouden tavoittelu on ylevä päämäärä ja tienraivaajat ansaitsevat kiitoksemme!

Arvosana: 70/100

El Borbah – Tylymmänpuoleinen dekkari
Charles Burns, käsikirjoitus ja kuvitus
96 sivua
Oulun Sarjakuvaseura ry
Hinta Suomessa n. 10 €

Sarjakuva kaupan:

Turun Sarjakuvakauppa

2 vastausta artikkeliin “Arvio: El Borbah – Tylymmänpuoleinen dekkari

  1. Hepp! Arvelit suht oikein käännöstuumailuissasi; alkuperäisen(kin) kielen varsinaiset paukut oli säästelty lähinnä kirosanakikkailuun, muutoin mentiin peruspulpin puolella. Etenkin väliotsikot olivat Burnsillä selvästi tarkoitushakuisen tuhnuisia – ja niitä suomennellessa hieman pelottikin notta mahtavatko lukijat ymmärtää saati hyväksyä moista rekisteriä suomenkielisenä… Tv. Kääntäjä 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos tarkennuksesta! Lisään tekstiin maininnan tästä kommentista, niin mihinkään tietoon perustumaton spekulaationi alkuperäistekstin ja käännöksen suhteesta ei jää postauksen ainoaksi maininnaksi kielestä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s