Jatkamme sarjaa ”Hyllyy tutustuu verkkosarjakuvien ihmeelliseen maailmaan ja ällistyy taas siitä, kuinka laadukkaita ne ovatkaan”. Tänään asialistalla on vuodesta 2015 ilmestynyt Phantomland, joka on Maaria Laurisen hengentuotos. Materiaalia on verkossa saatavilla jo useamman kokonaisen tarinan tai yhden ihan paksuhkon kirjan verran. Seuratessa Phantomlandin tarinaa voi myös ihastella sitä, miten valmis kirjan konsepti ja taide tuntuu olleen jo alusta asti. Ei tämä mitään rajoja rikkovaa ja mannerlaattoja liikuttavaa sarjakuvataidetta ole, mutta ihan tosi vakuuttavasti kerrottua poliisifantasiaa. Myöskään usein parjaamani mangavaikutteet eivät tässä häiritse, koska tyyli ei tunnu kopioidulta vaan ihan selkeästi omalta. Tällaista lukiessa tulee taas sellainen olo, että on tuo printti- ja verkkosarjakuvien lukijakuntien niin selkeä ero vähän höpsö. Tällaisen materiaalin nostamisesta nauttisivat ja hyötyisivät varmasti ihan kaikki kevyemmän viihdesarjakuvan ystävät.
Phantomland sijoittuu fiktiiviseen Santa Luisonin kaupunkiin, jossa operoi perinteisten poliisien ja rosvojen lisäksi hämärä Cypress-lainvalvontaelin. Sen agentit ovat nimettömiä ja sidoksettomia, sillä he ovat käytännössä kuolleita. Santa Luisonissa elää virus, joka tappaa ihmisen mutta pitää tämän ruumiin ja mielen toimintakykyisenä. Vähän sellaisia korkealla tasolla operoivia zombeja, siis. Viruksen tappamat kerätään Cypressiin ja lupaavista yksilöistä koulitaan kovaotteisia agentteja, joilla ei ole mitään menetettävää. Phantomlandin päähenkilö Chie on tällainen lupaava epäkuollut, ja hän saa kouluttajakseen Cypressin pahamaineisimman agentin, Jonin. Innokas noviisi ja maailman kylmettämä superkyttä, sekä kasa hiljalleen avautuvia mysteereitä, ei mikään ennenkuulumaton asetelma. Eikä sen tarvitsekaan olla. Phantomland tietää kentän, jolla se pelaa, ja se tekee sen varsin hyvin.
Phantomland etenee perinteiseen X-Files-tyyliin, eli pienet tehtävät pitävät sykkeen korkealla samalla, kun Cypressin, viruksen, Jonin ja sen sellaisten suurempaa mysteeriä rakennellaan rauhassa. En yleisesti ottaen ole tällaisen rakenteen ykkösfani, koska ennemmin tai myöhemmin päävyyhti menee joko liian monimutkaiseksi tai ratkeaa epätyydyttävästi ja jännitteet katoavat. Suuren mysteerin tarinarakenteessa on tosi vaikea voittaa ja tarjota tyydyttävä, tasapainoinen tarina ja sen lopetus. Toistaiseksi Phantomlandilla kuitenkin menee ihan hyvin. En tiedä, kuinka tarkkaan Laurinen on suunnitellut tarinan ja onko sillä käsistäryöstäytymisriskiä, mutta tähän saakka julkaistuissa tarinoissa tasapaino on hyvä, eikä stoori perustu millekään väsyneille juonipaljastuksille vaan toimiville henkilöhahmoille ja erittäin sujuvalle toiminnan eteenpäinkuljetukselle. Omalta kohdaltani tiedän kuitenkin, että vakilukijaksi minusta ei ole. En jaksa odotella paljastuksia niin paljoa, että palaisin saitille viikko toisensa jälkeen. Isot niput ja kokonaiset tarinat, ne ovat minun juttuni.
Jollain tapaa Phantomland muistutti minua Unnaturalista. Molemmat ovat koukuttavia, hahmovetoisia mysteeritarinoita, joista on todella helppo pitää. Mutta vaikka olin Unnaturalista ehkä vielä enemmän innoissani, niin niin vain toisen osan jälkeen senkin lukeminen jäi. Huomiosta kilpailu on veristä, ja suurin vaikutus minuun tehdään yleensä kokonaisilla tarinoilla. Omasta näkökulmastani siis toivon, että Phantomlandillekin on olemassa suunniteltu laajuus ja tarinan pääpiirteet, jotta lukijan on mahdollista saada se kokonaiskuva. Tiedostan kuitenkin olevani vain yhdenlainen, ja todennäköisesti printtiorientoitunut, lukijan arkkityyppi. Monet verkkosarjakuvien parissa kasvaneet ovat sitä tyytyväisempiä, mitä pidempään heidän rakastamansa hahmot jatkavat seikkailuaan. Tämä käy ilmi esimerkiksi Tapas-lukualustalla Phantomlandin saamista kommenteista, jotka tiedustelevat hahmojen taustatietoja ja pyrkivät selkeästi täydentämään maailmaa sarjakuvan ulkopuolelle. Minä en voi käsittää, miksi ketään kiinnostaisi tippaakaan, minkä pituisia sarjiksen hahmot ovat, mutta ei se minulta ole poiskaan, että jollekin se on tosi tärkeä tieto. Laurinen on kuitenkin erittäin sympaattinen kommentaattori ja keskustelija, joten kommenttien juttelua on kiva seurata jo ihan vain tekijän luontevuuden ja viihdyttävyydenkin vuoksi. Tämä on myös selkeä verkkosarjakuvan etu printtimateriaaliin ja tuo tällaiselle printtikyynikollekin paljon lisänautittavaa lukukokemukseen.
Eniten ihastelin Phantomlandissa Laurisen sivu- ja ruutusommitteluja, joissa näkyy luovuus ja ammattimaisuus. Kyllähän tässä kaupallisen toimintasarjakuvan viitekehyksessä operoidaan ja sikäli ennennäkemättömyyksiä tai lukijan haastamista on tarjolla vähän, mutta vitsi että stoori ja vaativatkin toimintakohtaukset asettuvat sivuille nätisti, helppolukuisesti ja houkuttelevasti. Hahmot eivät ole mitään superilmeikkäitä, mutta tässä oma mangarajoittuneisuuteni saattaa olla pääsyyllinen. En välitä tyylin kasvoilmaisusta, joten se tuntuu herkästi kliseiseltä. Phantomlandissa tästä ei kuitenkaan ole juuri haittaa, sillä persoonat on kirjoitettu riittävän hyvin pitämään hahmot mielenkiintoisina.
Mikäli kyttäjutut tai yliluonnolliset mysteerit eivät yhtään napostele, niin sitten pitäytyisin Phantomlandista erossa. Tässä on kuitenkin kyseessä selkeä genresarjakuva, joka pitäytyy valitsemissaan puitteissa, eikä erityisesti haasta tai koettele sen konventioita. Jos hyvä toimintaeskapismi kuitenkin on juttusi, niin Phantomland on aivan erinomainen genren edustaja. Olen kovin innoissani sen yleisestä laadusta, ja toivon todella että Laurinen saa tarinansa kerrottua ja mahdollisimman laajan yleisön ulottuviin. Jälleen yksi todiste kotimaisen sarjisskenen monipuolisuudesta ja erittäin kovasta laatutasosta.
Arvosana: 81/100
Phantomland
Maaria Laurinen, käsikirjoitus ja kuvitus
Päivittyy jatkuvasti, toistaiseksi ilmestynyt n. 350 sivua
Omakustanne/verkkosarjakuva
Ilmaiseksi luettavissa, Patreon-tukijoille tarjolla lisämateriaaleja
Sarjakuva saatavilla:
Hyllyy 
Ai vitsi, hienoa että tykkäsit jopa näinkin paljon! Kiitos arvostelusta! Ja joo, tunnustan erityisesti nämä ongelmat nettisarjiksissa – en lainkaan ihmettele ettei suurin osa jengistä jaksa seurata pitkää stooria mikä päivittyy vain ripotellen. Tämä onkin itselleni ns. passion project mitä työstän vain harrastuspohjalta joten nettijulkaisu on sille toistaiseksi sopivin alusta. Sarjis on siis suunniteltu paperilla luettavaksi ja toivon että kirjat tulee painettua joskus tulevaisuudessa. Sormet ristiin!
TykkääTykkää
Mahtava kuulla. Toivottavasti tulee joskus ihan kansiinkin, ehkä jopa parhaat lukijoiden kommentit alaviitteiksi sivuille painettuna 😀
TykkääTykkää
Onhan jokaisessa tyylissä tietenkin omat kliseensä, mutta ehkä ne pistävät silmään lähinnä silloin kun kyseinen tyyli ei ole itselle tuttu.
TykkääTykkää
Se on varmasti ihan totta. Oon järkeillyt, että mun ei kannata esittää puolueetonta, koska en sellainen tässä tapauksessa ole. Niin koitan vaan tunnistaa nää omat biasini ja ohittaa ne nopeahkosti, koska kuitenkin olis höpsöä sivuttaa koko tyyli vain joidenkin omien mieltymysten takia.
TykkääTykkää
Juu, jokaisella on ne omat mieltymykset eikä kaikki voi mitenkään iskeä kaikkiin, vaikka paljonhan sarjakuvia jäisi nykyään kokonaan tutustumatta jos mangavaikutteet karsisi pois. Mun ei tietenkään itse kannattaisi koko aiheesta enää ikinä puhuakaan, mutta sen verran voin kai sanoa että koska mangatyyli on enemmän nuorten suosiossa, uudessa sarjakuvassa – joka on nykyään lähinnä netissä – siihen törmää usein. (Kun aloittelin sarjakuvien piirtämisen kanssa ei juuri kellään muulla ollut vaikutteita, eivätkä ne silloin olleet samalla tavalla hyväksyttyjäkään.) Vaikka sarjojen kohderyhmä on kieltämättä usein nuorempaa kuin 35+ ihmiset, siinä tuntee itsensä jo melkein liian vanhaksi.
TykkääTykkää
Joo just näin. En myöskään ole halunnut lähteä viljelemään sitä ”nuorten sarjakuva se on tämmöistä” -näkökulmaa, koska silloin kuulostan itse ihan kääkältä 😀 Mutta tostahan siinä varmasti suurelta osin on kyse. Missä ei tietty oo mitään vikaa, mahtava juttu että maailma on uusille tekijöille pienempi ja vaikutteita saatavilla enemmän. Mutta tyylistä riippumatta vaikutteiden päälle on kyettävä lisäämään oma ”käsiala”, muuten sitä ei oikein jaksa lukea. Ehkä tossa mangatyylissä se vaan määrällisesti korostuu, koska sillä tyylillä on enemmän liikkeellä vähemmän kokeneita tekijöitä, vaikka ilmiö koskee kaikkia tyylejä ihan yhtä lailla.
TykkääTykkää
Piirtäjän oma käsiala ei aiemmin mangavaikutteiden kohdalla riittänyt, mutta nykyään tilanne on varmaan eri, myös piirien ulkopuolella. Vaikka eipä näitä virallista kautta julkaistuna edelleenkään kovin paljoa näe, tai kuvituksina.
Kyse on/oli myös varmasti osaltaan siitä että itelle ”oudossa” tyylissä ei samalla tavalla näe piirtäjän omaa käsialaa, joten eri piirtäjien tyylit näyttävät helposti samankaltaisemmilta kuin ovatkaan. Kaupallinen manga on tietenkin esim belgialaisen/ranskalaisen tapaan tietyllä tapaa yhtenäisempää kuin länsimainen sarjakuva usein on, joten eri piirtäjien tyyleissä on paljon oikeasti samaakin.
TykkääLiked by 1 henkilö