Aivan ensiksi täytyy saada tämä typerä vitsi pois systeemistä, koska muuten se jää häiritsemään koko arviota. Anteeksi vaan, mutta kun kirjoittaa otsikkoon ”Arvio: Trilogia – ” niin seuraavaksi tekisi ihan helvetisti mieli kirjoittaa ”Nyytit” ja sitten jatkaa ainakin kappaleen verran siitä miten nää on mun nyytit, nä-nää on mun nyytit en tiiä mitä pyysit mut nää on mun nyytit. Tällä Guido Buzzellin kuumeuni-sarjakuvalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä puhkisoitetun suomiräp-klassikon kanssa, vaan kyseessä on kolmikko 1970-luvun alussa luotuja surrealistisia satiirikertomuksia. Kustantajana häärii Täysi Käsi, jossa Pertti Jarla on pistänyt Fingerpori-massejaan melkoisen ihailtavaan kulttuuritoimintaan viime aikoina. Sinänsä on lähes rikollista, että tämä on vasta kolmas TK-julkaisu, josta kirjoitan. No, parempi myöhään jne. Buzzellin sarjakuvat ovat siis aiheiltaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja niitä yhdistää anarkistinen satiiriote. Siitä tulevat mieleen niin vanhat Aku Ankan taskukirjat kuin heikompina hetkinä aikalaisten underground-tekijöiden teräviksi naamioidut, mutta oikeasti vaan seksistiset maailmankuvat. Ja kaikkea siltä väliltä.
Kirja koostuu siis kolmesta itsenäisestä sarjakuvasta, sekä Buzzellin uraa kertaavasta esipuheesta. Ensimmäinen tarina, Kurjien kapina, kertoo kurjiin ja kauniisiin jakautuneesta kansasta, oletettavasti joskus antiikin aikoihin päätellen sivistyksen tasosta. Kurjat raatavat kaivoksissa ja taistelevat sodissa, ja onnekkaimmat heistä pääsevät viihdyttämään kauniita narreina tai jalkavaimoina. Sen kummemmin kurjat kuin kauniitkaan eivät juuri kyseenalaista vallitsevia oloja, näin se on aina ollut ja näin se on oleva. Suuri osa tarinasta keskittyy vain esittelemään asetelmaa ja iskemään jabeja luokkayhteiskunnan kylkiluihin. Lopulta tarina kääntyy sodaksi, jossa kurjat havahtuvat enimmäistä kertaa kyseenalaistamaan asemaansa. Kirjan kolmesta stoorista tämä on vähiten omaan mieleeni. Tapahtumat rullaavat hitaasti ja absurdista luonteestaan huolimatta jotenkin epäkiinnostavasti. Tämä tuo mieleen juuri ne vanhat taskarit, joissa italialaiset tekijät, arvatenkin suunnilleen saman ikäpolven edustajina, heittivät Akua ja kumppaneita vaikka mihin sekoiluympäristöihin. Vaikka niidenkin tarinoiden kunnianhimo ja mielikuvituksellisuus on aikuisiällä ihailtavaa, ne eivät silti ole erityisen toimivasti kerrottuja tarinoita, ja sama vaivaa vielä Kurjien kapinaa.
Kirjan tarinat ovat kuitenkin kronologisessa järjestyksessä, ja heti seuraava stoori, Labyrintit, toimii huomattavasti paremmin. Apokalyptisessa nykyajassa mies herää ja huomaa maailman ympäriltään kuolleen. Jäljellä on vain muutamia selviytyjiä, sekä avaruusoliolaji, joka pelastaa raunioista pelastamisen arvoisiksi katsomiansa ihmisiä sivilisaation uudelleensynnyttämistä varten. Tässä tarinassa surrealismivaihdetta käännetään selkeästi kovemmalle, sillä tuo lyhyt synopsis kattaa vain murto-osan tarinan käänteistä ja teemoista. Lisäksi kuvitus pomppaa uudelle tasolle ja mukana on joitain upeita mustavalkototeutuksia. Labyrintit on sekä absurdimpi että koherentimpi kuin Kurjien kapina. Buzzellin voisi tulkita kehittyneen harppauksin, mutta koska tarinoiden välissä on vain pari vuotta, voi kyse olla enemmänkin estoista vapautumisesta. Esipuheen mukaan ensimmäisen ja toisen tarinan välissä Buzzelli alkoi saavuttaa itselleen nimeä ja pääsi toteuttamaan visioitaan melko vapaasti. Selkeästi juuri oikea kehityssuunta.
Kolmas tarina, Zil Zelub, onko tarinoista mahdollisesti happoisin, sekä myös satiirisin. Tekijän alter ego ja nimihenkilö Zil Zelub herää eräänä aamuna, eivätkä hänen raajansa pysy enää hänen kehossaan kiinni. Ne myös toimivat itsenäisesti. Tässä tarinassa ollaan ihan siellä klassisimpien satiirien lähteillä, Muodonmuutos tai Saatana saapuu Moskovaan käyvät mielessä kun Zelub manailee käsiään, joista toinen varastelee ja toinen kähmii naisia samalla kun mies itse on vain rauhaa rakastava sellisti. Ei vain voi raajoilleen mitään. Mitäs olivat rahapussit näkyvillä ja naiset ihmisten ilmoilla liikkumassa. Tapahtumat eivät kiihdy aivan yhtä jyrkällä käyrällä kuin Labyrinteissa, mutta yleistunnelma on kaikken unenomaisin ja tarina sekoittelee päähenkilön harhoja ja tosimaailmaa jatkuvasti. Zil Zelub kärsii lievästä ylimittaisuudesta, mutta on silti hyvä lopetus Trilogialle.
Kaikkia kirjan tarinoita vaivaavat lähinnä 1970-luvun sarjakuvan perusviat: nokkelan ja oivaltavankin satiirin maailmassa mies ja miehen tunteet ovat se millä on väliä, vaikka Buzzellin henkilöt usein antisankarimaisia ovatkin. Naishahmot ovat hiukan tyhjäpäisiä tissitelineitä, ja vaikka satiiri irvaileekin miesten kiimalle ja monomanialle naisten edessä, niin ei naishahmoja voi kyllä mitenkään kokonaisiksi ihmisiksi kuvailla. Sellaista samanlaista huumoria, jota esimerkiksi Robert Crumbin tai Gilbert Sheltonin sarjakuvista voi nähdä. Toki se on aikansa kuvaa, mutta himmentää silti hieman tekijän nerouden loistetta. Kyllä nämä olisi aina toisellakin tapaa voinut kirjoittaa. Toisena kynnyskysymyksenä on varmaan sitten se, jaksaako surrealistista unihoureilua lukea. Se on genre, jossa mennään todella usein itsetarkoituksellisen horinan puolelle, eikä hommassa oikeastaan ole mitään pointtia. Vähän sellainen sarjakuvien proge. Buzzelli pitää kuitenkin paketin suurimmilta osin tiukkana eikä sorru omien pierujensa haisteluun. Jos surrealismi pistää yleisesti vituttelemaan, niin ei tämä sarjakuva sinua myöskään sen puolelle käännytä, niin ihmeellisestä teoksesta ei kuitenkaan ole kyse.
Ostin Trilogian osana kesälukemispumpsia, puhtaasti suositusten perusteella. En tiennyt yhtään mitä odottaa, mutta ei hankinta ainakaan harmita. Kirjan toteutuksesta huokuu rakkaus tällaista outoa, nykymittareilla totaalisen epäkaupallista sarjakuvaa kohtaan. Tekstaukset, esipuheet ja fyysinen ulkomuoto ovat huolellisemmin tehdyt kuin kateodotukset ohjaisivat tekemään. On upeaa, että näitä julkaisuja tehdään, ja siksi niitä tukee erittäin mielellään, vaikka en ollut tietoinen koko tekijästä vielä puoli vuotta sitten. Tällaista puoliklassikkoa eurosarjakuvaa viidenkymmenen vuoden takaa on olemassa ihan tosi paljon, joten on hyvä raottaa myös täällä peräpohjolassa valtavirran verhoa ja vähän tsekata, mitä Hugo Prattin ja Moebiuksen takaa löytyy.
Arvosana: 81/100
Trilogia
Guido Buzzelli, käsikirjoitus ja kuvitus
192 sivua
Täysi Käsi
Hinta Suomessa 28-30 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 