Joskus tulee sellaisia sarjakuvia eteen, että niistä on pakko kirjoittaa välittömästi, että mieli saa edes jotain rauhaa. Niin kävi Message to Adolfin kanssa ja tässä nyt, kymmenen minuuttia lukemisen jälkeen, koitan tasata tunnetilojani ja pitää sormet näppiksellä. Valtaisa kertomus toisesta maailmansodasta ja kolmesta Adolfista on aivan hengästyttävä. Vinkki tästä mangan grand old manin Osamu Tezukan kirjasta tuli Hyllyyn ”Ehdota sarjakuvaa” -lomakkeen kautta, ja aiheesta mitään tietämättä laitoin kaksiosaisen kirjan molemmat osat varaukseen. Ensireaktio kirjoja noutaessa oli taas perinteinen ”jahas, vähän voisi katsoa mitä on varannut”, kun kiikutin yhteensä reilut 1200 sivua mangaa himaan. Onneksi tulin tarttuneeksi kirjaan kuitenkin epäröimättä, sillä alun perin vuosina 1983-1985 ilmestynyt tarina on selkeästi mestarin käsialaa. Heti alusta alkaen tarina kaappaa mukaansa, ja vaikka kahden kirjan aikana ehditään käymään läpi useita vuosikymmeniä ja toista tusinaa huolella kasattua henkilöhahmoa, ei kirjassa ole yhtään tarpeetonta, epäselvää tai kikkailevaa hetkeä. Tarinan sävy vaihtelee välillä hämmentävästi ja osa juonikuvioista tuntuu hiukan heikoilta, mutta huonoinakin hetkinään Message to Adolf tikkaa eteenpäin lukijansa vangiten. Ja kun Message to Adolf on hyvää niin voi veljet, se on todella hyvää.
Tarina alkaa Berliinin olympialaisista vuonna 1936, joissa kisoista Japaniin raportoiva lehtimies Sohei Toge kompastuu keskelle vakoiluskandaalia. Nousevaa natsismia vastustavat liikkeet ovat saaneet käsiinsä dokumentteja, jotka todistavat Hitlerin olevan syntyperältään osittain juutalainen. Toge ymmärtää dokumenttien arvon ja henkilökohtaisen poltteen ajamana lähtee edistämään dokumenttien julkaisua. Tällaisesta sankaroinnista saa peräänsä arvatenkin ison liudan sekä saksalaisia että natsimielisiä japanilaisia. Message to Adolfin ensimmäinen kirja on lähes seikkailumaista dekkaritarinaa jossa historia ja fiktio sekoittuvat kovatahtiseksi takaa-ajoksi. Taustalla tarinaan sotkeutuvat Japanissa asuvat nuoret ystävykset. Adolf Kamil on juutalaispoika, joka on vanhempiensa kanssa muuttanut Japaniin natsivainoja pakoon. Adolf Kaufmann puolestaan on saksalaisen upseerin ja hänen japanilaisen vaimonsa hyväsydäminen jälkeläinen, josta isä tahtoo koulia kunnon natsin. Kolmas Adolf tarinassa on arvatenkin Hitler, joka ei alkupuoliskolla näyttäydy kuin tapahtumien katalysaattorina ja kahden muun Adolfin elämän lopulta määrittävänä mustana pilvenä.
Ensimmäisessä kirjassa Tezuka keskittyy Sohei Togen kujanjuoksuun ja totuuden esiintuomiseen. Tarinan suuria ristiriitoja vasta pedataan. Sävy kuitenkin muuttuu, kun väistämätön tapahtuu. Adolf Kaufmann lähetetään Saksaan Hitler-kouluun oppimaan pois juutalaismyönteisistä ajatuksistaan. Elämät jatkuvat tahoillaan ja sota jyrisee lähemmäs jokaisen arkea. Tezuka alkaa rakentaa alun perin hyvin selväpiirteisistä hyvis-pahis-asetelmista todella kompleksia vyyhteä. Toge muuttuu yhä pakkomielteisemmäksi ja Adolf Kaufmann alkaa omaksua natsiaatetta vastusteluistaan huolimatta. Muutoin kyse voisi olla nykyisin hyvinkin yleisestä antisankari-mallista, jossa lukija/katsoja on hirveitä asioita tekevän ihmisen puolella tämän joidenkin ominaisuuksien takia, mutta kirjassa ei ole kyllä tippaakaan minkäänlaista natsisymppaamista. Kaufmann, niin sympaattinen kuin kirjan alkupuolella olikin, luisuu totaaliseksi ihmishirviöksi, jolla on kuitenkin jäänteitä edellisestä elämästään. Adolf Kamil on olosuhteiden uhri, jolla ei ole lopulta mahdollisuuksia selvitä kunnialla, kuten ei kenelläkään muullakaan. Message to Adolf muistuttaa, että hirveät ihmiset voivat tehdä hyviä asioita, ja hyvät ihmiset hirveitä asioita. Lisäksi se pakottaa lukijan kohtaamaan sellaista sadismia ja sodan kamaluuksia, että näitä kirjoja ei lueta jonkin pienen muuttumatta lukijan sisällä.
Message to Adolfin toisen osan aikana ruuvi alkaa kiristyä jo varhaisessa vaiheessa. Tezuka marssittaa lukijan eteen todella karua kuvastoa ja niin ristiriitaisia tunneryöppyjä, että ne on vain otettava vastaan. Tätä sarjakuvaa lukiessani jouduin kohtaamaan itsessäni hyvin ristiriitaisia ajatuskuvioita ja tunteita, ja toisaalta niin voimakasta epämiellyttävyyttä, että siihen kykenevät vain harvat. Toisessa kirjassa myös Hitler nousee henkilökohtaisempaan rooliin ja sodan keskelle joudutaan niin kabineteissa kuin kaupunkien raunioissakin. Luin Message to Adolfia iltalukemisena pari lukua kerrallaan, ja viimeisen viikon ajan jouduin lähes joka ilta kirjan käsistä laskettuani puhaltelemaan suurimpia höyryjä pihalle, sen verran intensiiviseksi Tezukan kerronta muuttuu.
Epätasaisuus tarinaan tulee joistain tyylivalinnoista, jotka saattavat olla aikansa ja kulttuurin lapsia. Tezukalla on esimerkiksi pakkomielle parittaa lähes jokainen toisensa kohtaava mies- ja naishahmo keskenään jonkinlaiselle romanttiselle sivujännitteelle vaikkei siihen oikein ole mitään perustaa. Osa ihmissuhteista on hyvinkin painavia, mutta osaa jää lopulta ihmettelemään, että mitähän tuostakin nyt olisi käteen pitänyt jäädä. Samoin mies- ja naiskuvat ovat kovin kankeita ja motiivit niiden kohdalla yksioikoisia. Ikävästi miehen ja naisen konflikti huipentuu pariin otteeseen raiskaukseen, joka ei ole tarinan kannalta erityisesti olennainen, mikä jättää nykymaailmassa aika happaman jälkimaun. Loppupeleissä nämä ovat kuitenkin tarinan kokonaisuuden kannalta vähäisiä virheitä, kun katsotaan sarjakuvan vaikuttavuutta ja ansioita.
Kuvitukseltaan Message to Adolf yllättää. Suurimman osan ajasta, varsinkin teoksen alkupuolella, kuvitus on hillittyä ja taloudellista. Kun toiminta räjähtää tai kliimaksi purkautuu, Tezuka osaa kuitenkin yllättäen vaihtaa lähes piirrettymäiseen kuminaamaisuuteen ja -raajaisuuteen tinkimättä yhtään draamasta. Kun tarina ottaa kierroksia, näyttää Tezuka sen myös kuvituksella. Ruutusommittelut muuttuvat epätavallisemmiksi ja tietyllä tapaa rikkonaisemmiksi, kun tilanne alkaa karata käsistä. Paine tuntuu sekä tekstissä että kuvissa. Alkupuolella mangan länsimaistettu ruutupeilaus häiritsi tässä kirjassa erityisen paljon. Kun lukusuunta käännetään japanilaisesta oikealta-vasemmalle-suunnasta meille tutuksi vasemmalta-oikealle, niin ilmeisesti ei huomioitu että sen jälkeen kaikki esimerkiksi heilaavat Hitlerille vasurilla. Yleensä sarjakuvassa ei kiinnitä huomiota siihen, millä kädellä mikäkin asia tehdään, mutta tässä tapauksessa käsillä on ehkä tavallista enemmän painoarvoa. Tämäkin menettää merkityksensä tarinan tiivistyessä, mutta alkupuolella se meinaa irrottaa lukijan tarinan immersiosta. Once you see it, kyllä te tiedätte.
Jostain syystä olen viime aikoina nyt lukenut yllättävän paljon sotasarjiksia. Jos joku uusi lukija on ryhtynyt seuraamaan parin viimeisen kuukauden aikana, niin älkää huoliko, tämä ei ole mikään pysyvä tilanne. Kun lukemisiaan ei sen kummemmin suunnitele, niin joskus sotajuttuja vain kertyy, ja joskus sitten kertyy jotain muuta. Yhtä kaikki on sanottava, että Message to Adolf on sellainen sotasarjis, jonka lukemista suosittelen ihan kaikille. Japanilaisnäkökulma, natsinäkökulma, todella kokonaiset ja samaistuttavat hahmot, pelkäämätön suhtautuminen hyvään ja pahaan, virheetön kerronta, tässä on ihan kaikki. Ei tätä ihan Mausiin kehtaa verrata, mutta parhaimmillaan Message to Adolf pääsee samoihin tunnetiloihin kuin aihepiirin suurin klassikko. Ja koska Message to Adolf on niin laaja, siihen mahtuu valtavan paljon kaikkea. Koko elämän kirjo, josta osa on paremmin ja osa huonommin kerrottua, osa kömpelöä ja osa sujuvaa. Mutta Message to Adolf on koko ajan vaivaton, luottavainen ja hurja siinä, miten se kuljettaa ja haastaa lukijaansa. Tässä näkyy, että mestari on asialla. Silloin ei tarvitse yrittää, kun osaa jo valmiiksi, ja sellaista on mahtava lukea.
Arvosana: 87/100
Message to Adolf, vol. 1 & 2
Osamu Tezuka, käsikirjoitus ja kuvitus
N .600 sivua / osa, julkaistu kahdessa osassa
Vertical, Inc.
Hinta Suomessa n. 30 €/osa, saatavuus kirjoitushetkellä erittäin huono
Lainattavissa kirjastosta ainakin Helsingin seudulla
Hyllyy 
4 vastausta artikkeliin “Arvio: Message to Adolf – Hieman epätasainen, mutta hurja ja peloton sotaepookki”