Pari viikkoa sitten puhuttiin blogissa ruohonjuuritason sarjiskulttuurin elinvoimasta ja ilmentymistä. Tekijöitä on paljon, ja suurinta osaa heistä en varmasti osaa edes nimetä, mutta yksi pisimpään Hyllyyn tutkalla näkyneistä vastaavanlaisista tekijöistä on Keski-Suomen Sarjakuvaseura. Vuosijulkaisu ilmestyy säännöllisesti ja on onnistunut esittelemään tekijöitä laajalta skaalalta. Nyt tunnen itsekin jo joidenkin tekijöiden jälkeä sen verran, että pystyn arvioimaan hieman myös kehitystä. Tämän vuoden julkaisu noudattelee viime vuonna koeponnistettua mallia, jossa julkaisun teema on hyvin löyhä ja monitulkintainen, ja sallii monenlaisia toteutuksia. Viime vuonna minua hiersi julkaisussa eniten käsikirjoitusten heikko taso, ja puhtaasti subjektiivisesta näkökulmasta siellä on nähtävissä myös eniten kehitystä tänä vuonna. Kyse voi olla osittain myös pelkästään siitä, että tekijöiden ideat puhuttelevat minua paremmin, mutta Tila tuo tekijöiden vahvuuksia esille oikein mukavasti ja sallii lukijan keskittyä hiomattomien kulmien sijaan enemmän yllätyksellisyyteen.
Tänä vuonna mukana on paljon samoja tekijöitä kuin edelliskerralla. Ensimmäisen tarinan toimittavat pariinkin otteeseen blogissa arvioidut Juho Hautala ja Antti Arvola, joiden jäljen valtaisa fani en ole aiemmin ollut. Nyt kässäri, vaikka tarina lyhyt onkin, on ensimmäistä kertaa aidosti nokkela, yllättävä ja luonnollisesti eteenpäin rullaava. Tarinan tila on Orimattila, ja jo yksinään tämä lässähtävä punchline nauratti minua riittävästi painaakseen tarinan mieleeni. Kuvitus on edelleen kankeaa, mutta toistot auttavat asiaa ja käsis auttaa lukemisessa paljon. Kirjan toinen tarina, Helmi Mähösen Tyttö Niilillä, on selkeästi hiomattomampi, ja siinä huomio kiinnittyy eniten muutamaan hauskaan kuvitukselliseen ideaan, kuten veden esittämiseen. Muutoin juoni ja kuvitus ovat vielä melkoisen alkeellisia. Kolmas tarina, Ihmisyyden tilat, on idealtaan tuttu edelliskirjasta. Jari Moilasen filosofoiva ankkahahmo höpisee niitä näitä muutaman sivun verran, osuen välillä paremmin ja välillä huonommin. Toteutuksessa on kuitenkin itsevarmuutta, kuten edelliselläkin kerralla. En tiedä, mikä tekijän pointti näillä sarjiksilla on tai onko hänellä suunnitelmia laajentaa hahmon jutusteluja johonkin jäsennetympään formaattiin. Potentiaalia olisi.
Juho Hautalan soolonäyte Minigolf on jälleen idealtaan hauska, mutta tarinan kuljetus ontuu. En oikein tajua, mikä tarinan pointti on, ja häiritsemään jää myös liikkuva golfpallo, joka ei näytä olevan liikkeessä. Pienet yksityiskohdat voivat irroittaa lukijan herkästi tarinan imusta, kuten tällä kertaa hieman käy. Kuten pari vuotta takaperinkin jo suurimmilta osin oli, Juuso Laasosen jälki näyttää hyvin valmiilta isommille areenoille. Rakkaus 2.0:ssa julkaistu scifiporno oli ehkä aihepiireiltään tuomittu jäämään obskyyriksi, mutta taistelupiloteista ja kissojen ja koirien ikuisesta sodasta kertova Mad Cats on hyvinkin ostavan sarjisyleisön potentiaalinen puhuttelija. Kompositiot, tarinan kuljetus, dialogi, yksityiskohdat ja toiminta ovat kaikki ihan ammattilaistasoa. Julkaisuun otetut sivut ovatkin vain osa suurempaa tarinaa, joten toivoa sopii, että Laasonen saisi lähitulevaisuudessa jo nimensä ihan oman kirjansa kanteen.
Leevi Kukkosen Virtual Headspace on tarinaltaan erikoinen. Se vaikuttaa lähinnä siltä, että tekijä on innostunut VR-teknologiasta ja on halunnut tehdä sille myyntipuheen sarjakuvan muodossa. Sivuilla esitellään hyvin arkiseen tapaan nykyisten VR-sovelluksien kirjoa ja mahdollisuuksia. Periaatteessa tämä olisi ihan kelpoa materiaalia esimerkiksi VR-yrityksen myyntimatskuihin tai toimintakertomukseen, mutta muutoin fiktiivisten tarinoiden keskellä se tuntuu erikoiselta. En myöskään ihan tajua, miksi Kukkonen nimeää tarinansa englanninkielisiksi (tämä sama temppu oli viime vuodenkin julkaisussa), kun sisältö ei ole mitenkään englanninkieliseen kulttuuriin sidottua. Viimeinen antikvarkki on hämmentävä hybridi, sillä se tuntuu toisaalta kovin harkitulta pieneltä osalta reilusti suurempaa kokonaisuutta, ja toisaalta erittäin luonnosmaiselta. En tiedä, kuinka paljon Tiina Jyväkorpi on taustoittanut tarinaansa varsinaisten sivujen ulkopuolella, mutta tuntuu siltä, että muutaman sivun katkelmassa en varsinaisesti hyppää vielä kyytiin siihen, mistä sarjakuvassa olisi kyse.
Planeetta Galluksen tähtitaivas on hieman päinvastainen. Siinä juoni ja ajatus tarinan taustalla on niin simppeli, että olisin toivonut kulmaa hieman lisää. Jesse Ghostin kuvituksessa on hyviä, omaperäisiä toteutustapoja, joiden hioutuessa jäljestä voi hyvinkin tulla aivan kelpoa. Nyt tarina on vielä hyvin ohut. Raimo Saastamoisen Avaimet käteen on jälleen selkeä työnäyte kokeneemmalta tekijältä. Saastamoisen tyyli ja ajatukset ovat mieleenjääviä, ja muistan hänet hyvin myös aiemmilta vuosilta. Ainoa riski, joka tarinoissa toistuu on mahdollisuus liikaan yksityikohtaisuuteen ja monimutkaisuuteen. Lyhyissä stooreissa sitä ei pääse vielä tapahtumaan, mutta jotenkin minulle jää sellainen fiilis, että pidemmässä muodossa näissä voisi hyvinkin olla riski hukkua epäolennaisiin yksityiskohtiin. Voi toki olla turhakin huoli. Viime vuonna Christina Lokkisen supernaivistinen toteutustapa rakkaustarinassa ei toiminut, mutta nyt samaan tyyliin on löytynyt reilusti paremmin toimiva kehys. Viva Las Vegas on jälleen hyvin kirkastotsainen haaveilu, mutta unelmaan satumaa-Vegasista se soveltuu paremmin. Lyhyenä tunnelmapalana se on sopiva päätös Tila-teokselle, vaikkei maailmaa järisytäkään.
Muutoin ruohonjuurikulttuurin ominaispiirteet pätevät näihin vuosijulkaisuihin samalla tavoin kuin Kevyt Metalliinkin. Täysin ulkopuolisen lukijan täytyy olla sarjakuvakulttuurille kohtalaisen omistautunut, että näistä kykenee vilpittömästi innostumaan, mutta on silti todella tärkeää, että näitä julkaisuja tehdään. Tekijät tekevät, ja on oikein, että siitä jää jälki maailmaan. Tason kuuluukin vaihdella. Tila on selkeästi viime vuoden Otusta parempi, mutta häviää sen edeltäjä Rakkaus 2.0:lle, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Kirjoista löytyy aina myös oikeasti kiinnostavia tekijöitä ja lupaavia tiensä alkupään kulkijoita. Support.
Arvosana: 56/100
Tila – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2020
Juho Hautala, Antti Arvola, Helmi Mähönen, Jari Moilanen, Juuso Laasonen, Leevi Kukkonen, Tiina Jyväkorpi, Jesse Ghost, Raimo Saastamoinen & Christina Lokkinen, käsikirjoitus ja kuvitus
99 sivua
Omakustanne
Hinta Suomessa 15 €
Sarjakuva kaupan:
KESSin Facebook-sivut
Hyllyy 