Mikä tekee sarjakuvasta modernin? Millaisia yhdistäviä tekijöitä te huomaatte tarinoista, jotka tuntuvat resonoivan nykyisen maailman ja maailmankuvanne kanssa? Ja mitä jos huomaatte, että tämä sarjakuva on nyt jo pidemmällä kuin oma maailmankuvanne? Onko sarjakuva, jonka jotain aspektia ei ymmärrä moderni, wannabe-moderni, postmoderni vai ehkä ihan vaan sarjakuva jota ei ymmärrä? Tällaisia kysymyksiä mielessäni pyöri kun luin melko tuoretta verkkosarjakuva SpectraSpelliä, joka on oletettavasti nuorille suunnattu fantasiakertomus nuorista, ja jossa näkyy selvästi uuden sukupolven arvostama moniäänisyys ja uudenlainen tapa käsitellä henkilöhahmoja, mutta samaan aikaan myös tietynlainen hyvin tuttujen ja tietyllä tapaa helppojen tunteiden ja teemojen kierrättäminen, jota voisi kutsua varmaan turvallisuudeksi. Ja se turvallisuus on ihan tarkoituksellista, ei mitään jänistämistä vaikeampien teemojen äärellä, vaan tietoinen ratkaisu käsitellä nuoruutta, erilaisuutta, ystävyyttä ja oman paikan löytämistä. Se on ikään kuin suodatettua Disneytä, josta on jätetty pois stereotypiat ja väsyneet kärjistykset, mutta säilytetty viattomuus ja kirkassilmäisyys. Tekijä Lisa Harald on samaa ikäluokkaa kanssani, mutta ilmaisultaan selkeästi ns. nuorempaa koulukuntaa.
SpectraSpell kertoo 13-vuotiaasta Verasta, joka muuttaa uuteen pieneen Vätteredin kaupunkiin perheensä kanssa. Hän tutustuu pian samanikäiseen Linnéaan, joka alkaa esitellä pienen ruotsalaispaikan omituisuuksia Veralle. Omituisuudet eivät rajoitu vain vaihtelevaan säätilaan ja hylättyihin rakennuksiin, vaan maailmaan tuntuu silloin tällöin tunkeutuvat jotain, mikä ei sinne kuulu. SpectraSpellin tunnelmasta tulee hieman mieleen Luupäät, molemmissa pimeät uhat luikkivat jossain tavallisten tallaajien näkymättömissä, kunnes ne tulevat liiankin lähelle. SpectraSpellin maailmassa myös noituus on läsnä, ja oletettavasti sen rooli tulee tarinassa tulevaisuudessa kasvamaan. Keväällä 2020, tämän tekstin kirjoitushetkellä, SpectraSpelliä on julkaistu kaksi kokonaista lukua, mutta tarina on hyvin alkuvaiheissa. Tällä hetkellä sarjakuvasta saa selvitettyä sen käsittelemät teemat, tyylilajin ja todennäköisesti myös sen, kiinnostaako sarjakuvan kerrontatyyli itseä. Kokonaisuudesta ei vielä voida puhua.
Tässä tullaan sitten näihin henkisen iän koulukuntakysymyksiin, joihin viittasin johdantokappaleessa. En nimittäin saa SpectraSpellistä kauheasti irti sitä, miksi minun pitäisi välittää tästä sarjakuvasta. Kyseessä on ihan näppärän oloinen sarjis ilman merkittäviä vikoja, mutta minusta tuntuu siltä, että olen nähnyt tämän tarinan jo monta kertaa, enkä todellakaan edes ole tämän tyylilajin (verkko)sarjakuvien suurkuluttaja. Olennainen osa kasvamiseen liittyviä ulkopuolisuuden kokemuksia on se, että ne tuntuvat uniikeilta, ja sillä hetkellä niihin on tärkeää tarjota vastakaikua ja tukea. Mutta harvoinpa ne kokemukset oikeasti ovat uniikkeja, ja siksi tämä kyseinen teema pitää käsitellä mielestäni tuoreemmin ja oivaltavammin, jotta siitä tulisi uudestaan kiinnostava kyyniselle kolmekymppiselle. Luulen, että kyse on siitä, että niiltä fanittamiltaan tyylilajeilta sietää toistoa ja kaavamaisuutta huomattavasti enemmän kuin niiltä, jotka eivät itselle uppoa. YA-fantasia ei ole minulle tärkeä tai erityisen hyvin resonoiva genre, joten sen edustajan pitää olla todella hyvä, jotta jaksan innostua. Antakaa minulle esimerkiksi tökeröitä slapstick-kauhulyhäreitä, ja sulatan vaikka minkälaista paskaa ihan vain sen takia, että tyylilaji on minulle rakas. SpectraSpell tuntuu kaavamaiselta sekä tarinansa että kuvituksensa puolesta, ja se ei varmaankaan ole genren faneille minkäänlainen ongelma. En vain keksi syitä, miksi minä tämän lukemista tulevaisuudessa jatkaisin.
On aika turha ajatella, että kriittikkona lukija olisi jotenkin totaalisen irti omista mieltymyksistään, ja se käy sitä ilmeisemmäksi, mitä laajempaa skaalaa taidemuodon sisällä yrittää arvottaa keskenään. Voi olla, että kritiikkiä harjoitellut lukija osaa jäsentää ajatuksensa ja perustella näkemyksensä huolellisemmin kuin satunnaislukija, mutta se ei tarkoita, että se lopullinen mielipide olisi silti yhtään enemmän oikeassa kuin kenelläkään muullakaan. SpectraSpellistä ei mielestäni löydy mitään, mikä tekisi siitä absoluuttisesti huonon sarjakuvan, mutta ei se itselläni myöskään nouse massan yläpuolelle. Vaikka tuntuu kamalalta sanoa näin, niin SpectraSpell on ihan ok. Uuden polven sarjakuvissa iso merkitys on toki myös representaatiolla, ja siinä SpectraSpell on malliesimerkki. Sarjakuvasta löytyy jo alkumetreillä erivärisiä hahmoja, autistinen hahmo ja transsukupuolinen hahmo, mutta nämä ominaisuudet eivät mitenkään määritä tarinaa ja sitä, miten se kehittyy. Ovatpahan vain hahmojen ominaisuuksia siinä missä hiusten väri tai luonnekin. Näinhän se representaatio juuri kuuluu tehdä, ilman valtavaa numeroa asiasta, ja se tarkoittaa myös, että se ei ole erityinen syy lukea tai olla lukematta SpectraSpelliä.
Tämän tekstin kirjoittaminen kesti minulta poikkeuksellisen pitkään, koska on jotenkin tosi nihkeää tarttua toimeen silloin kun tietää, ettei aiheesta ole ihan kamalasti sanottavaa. Ylistys ja lyttääminen ovat arvostelubloggaamisen alkeiskurssikamaa, molempia on iisi kirjoittaa, sen kun oksentaa menemään ja aina tulee joku järkevä kokonaisuus ulos. Olen pitkään pitänyt näitä ”meh”-tekstejä sinä varsinaisena kirjoitusharjoituksena, jossa punnitaan oikeasti se bloggaajan taito. Nyt korona-aikana motivaatio kehittyä kirjoittajana on kuitenkin selkeästi saanut siirtyä taka-alalle, ja itselle kelpaisi sellainen kunnon turvariepukirjoittaminen jostain tosi hyvästä tai huonosta. Jos siis näette poikkeuksellisen pitkiä julkaisuvälejä, niin tiedätte, että siellä se Eero taas koittaa tehdä tikusta asiaa. Mutta koska edelleenkään kenelläkään ei ole mitään muuta kuin aikaa, niin siinähän odottelette. Lukekaa ajankuluksi vaikka SpectraSpelliä, ja jos se on vaikka teille juuri se selittämättömästi kolahtava sarjis, niin silloin koronteeni ei ole mennyt hukkaan. Nyt on oikea aika etsiä juuri sitä sinun uutta, rakasta sarjakuvaasi.
Arvosana: 65/100
SpectraSpell
Lisa Harald, käsikirjoitus ja kuvitus
40-60 sivua/osa, toistaiseksi ilmestynyt kaksi kokonaista osaa ja kolmas meneillään
Omakustanne
Hinta Suomessa: verkkosarjakuva ilmainen
Hyllyy 