Siitä on jo melkein kaksi kuukautta, kun Twitterissä törmäsin sarjakuvantekijä Mari Ahokoivun jakamaan ilouutiseen: klassinen fantasiasarjakuva Elfquest on internetissä ilmaiseksi luettavissa, ihan tekijöiden siunauksella. Muistin Elfquestin jostain varhaisteini-iän kynnykseltä, jolloin olen lukenut pari albumia ja ollut kovin vaikuttunut etenkin päähenkilöpari Cutterin (Terä suomenkielisten kavereiden kesken) ja Leetah’n romanssista. Muutoin muistikuvat olivat kovasti hälvenneet. Eipä tuossa, ajattelin. Hyvä tilaisuus nostalgisoida ja tehdä ensi viikon blogiteksti tästä. Kaksi kuukautta myöhemmin olen oppinut pari asiaa: 1) Elfquestia on tehty vähän helvetin paljon, ei ihan viikon luku-urakka ja 2) se ei ollut aivan niin suvereenin mukaansatempaavaa tavaraa kuin muistin. Mutta lopulta tahti löytyi, ja sain tahkottua läpi tekijäpariskunta Wendy & Richard Pinin alkuperäisen, 20 albumia käsittäneen tarinakokonaisuuden. Elfquest on sympaattinen fantasiataru, josta löytyy hyvin aikaa kestävää sanomaa, huvittavia esteettisiä ratkaisuja ja paljon omakustanteiden ja fantasian helmasyntiä, editoimatonta paatosta.
Tarina kertoo haltijoista, tarkemmin sanottuna luonnonlapsina elävästä Wolfriders-heimosta. Aion muuten puhua englanninkielisillä termeillä, koska ennemmin tai myöhemmin eteen tulisi tenkkapoo kun en enää muista suomenkielisiä vastineita. Wolfriderit kahnaavat sekä samoilla alueilla elävien ihmisten että peikkojen kanssa, ja lopulta heidät pakotetaan pakenemaan kodistaan. Cutterin johdolla heimo lähtee vaeltamaan ja kohtaa tarinan aikana useita eri haltijaheimoja. Elfquestin pihvi on siinä, miten erilaiset persoonat reagoivat kulloinkin eteen tuleviin tilanteisiin, ja vaikka tilanteet alkavat usein perinteisistä konflikteista ja kontrasteista, sarjakuvan niihin tarjoamat ratkaisut ovat mukavan avarakatseisia ja monipuolisia. Elfquestissa on nähtävissä paljon elementtejä hippiaatteesta lähtien aina vaatteista kohti elämänfilosofiaa, kumppanuuksia, eliöiden välisiä suhteita ja vapauden ihannointia. Välillä hippeily menee niin pitkälle, että Elfquestista tulee jokseenkin huvittavaa luettavaa, mutta eipä siinä mitään väärää ole. Olkoonkin naiivia, mutta kyllä tähän maailmaan muutama naiivi, hyväntahtoisuutta ja kunnioitusta markkinoiva sarjakuva mahtuu.
Vähän samanlainen huvitus syntyy aika-ajoin Elfquestin kuvituksesta. Tyyli on pätevää (joskin silloin tällöin paljon yksityiskohtia sisältävissä kuvissa on nähtävissä, että taustaa on vedetty vähän sinnepäin), mutta tietyllä tavalla yksipuolista. Haltijoiden pointti Elfquestissa (kuten monessa muussakin loressa) on se, että he ovat ulkoisesti täydellisiä, mutta täydellisyyden käsitys on kuvituksesta vastaavalla Wendy Pinillä harvinaisen häpeilemätön: hahmojen vartalot ovat sellaisia tiimalaseja ja rasvaprosentti-nolla-hekumointia, että yhtä röyhkeään vartalonnuolentaan yltää esimerkiksi supersankarisarjiskuvittajistakin vain kourallinen. Hahmojen asuissa näkyy 70-luvun lopun diskomuoti syväänuurrettuine kaula-aukkoineen, trumpettilahkeineen ja paljaine vatsoineen. Elfquestin kuvitus on samanaikaisesti sekä erittäin mieleenjäävää että kovin ennalta-arvattavaa. Fantasiakuvastoja ei tosiaankaan haasteta, mutta kuvituksesta huokuu tekijän suuri into tehdä juuri tällaista materiaalia, ja jotenkin se saa Elfquestin visuaalisen vaikutuksen tuntumaan suuremmalta kuin itse materiaali ehkä oikeuttaisi. Ja ei sekään väärin ole.
Oma veikkaukseni on, että kaikki nämä vähän köppäiset mutta karismaattiset elementit Elfquestissa ovat peruja siitä, että sarjakuva on alusta lähtien julkaistu omakustanteena Pinien oman WaRP Graphicsin (tajuuks, niinku Wendy and Richard Pini) kautta. Kuten aiemminkin olen todennut, silloin kun hallinnoi koko toimitusketjun ideoinnista kustantamiseen saakka, saa tehdä ihan sellaista matskua kuin haluaa. Pinit ja Elfquest ovat löytäneet yleisönsä kymmenien vuosien ajan, joten jotain siinä materiaalissa on. Luulen, että se on tarinan ihmissuhteissa. Itse olen lukenut ensimmäiset 2-3 Elfquest-albumiani joskus 11-12-vuotiaana, juuri niihin aikoihin kun hormonit alkavat nostaa päätään ja ensimmäiset ihastumiset alkavat tapahtua. Jostain syystä Cutterin ja Leetah’n kohtaaminen ja yhteen ajautuminen on kutkuttanut sisintäni aikanaan niin vahvasti, että muistin sen vielä 20 vuotta myöhemminkin. Ihan yhtä päräyttävältä se ei tällä lukukerralla tuntunut, mutta edelleen se, miten Pinit käsittelevät rakkautta, ystävyyttä, yhteisöä ja luottamusta on Elfquestin kiehtovin osa. Ollakseen 40 vuotta vanha Elfquestin arvomaailma on melkoisen tasa-arvoinen ja edistynyt.
Omakustanteen heikkous sitten näkyy ehkä siinä, että jälleen kerran kukaan ei ole käskenyt Pinejä tiivistämään tarinaansa. Varsinkin ensimmäisellä puoliskolla tarinaa hommat jossain määrin laahaavat. Tuntuu, että tekijät ovat niin ihastuneita luomaansa maailmaan ja hahmoihin, että niiltä ei haluta kieltää mitään. Tämä on kyllä myös fantasiagenrelle niin ominainen piirre, että voiko edes puhua helmasynnistä, vai pitäisikö vain hyväksyä se ominaisuutena. Mahtipontisuutta ja dramatiikkaa tuodaan albumeihin aina patetiaan saakka, ja välillä lukeminen meinasi minulta mennä silmien pyörittelyksi. Että eikö nyt voitaisi jo mennä asiaan tämän meuhaamisen ja teatraalisuuden sijaan. Toisaalta, täytyy toki huomioida että alun perin nämä 20 osaa julkaistiin kuuden vuoden aikana, jolloin rytmitys on varmasti tuntunut ilmavammalta. Bingettämisessä, oli kyse sitten telkkarista tai sarjakuvista, tällaiset aspektit korostuvat. En silti haluaisi jättää tällaista puutetta huomiotta, sillä on olemassa myös sarjiksia, jotka saavat kerrontansa toimimaan sujuvasti riippumatta lukutahdista. Muutaman osan verran kamaa kun olisi niistänyt tästä pois, niin lopputulos olisi voinut olla kovastikin nasevampi. Loppua kohti intensiteetti löytyy ja viimeinen neljännes tulee ahmittua melkoista tahtia, mutta sinne pääseminen vaati hieman työtä.
Oli miten oli, Elfquestin laaja ja viihdyttävä katalogi ilmaiseksi vain internetin päässä on kuin siunaus koronteenin tylsyttämille mielille. Yksi albumi lounastauolla, yksi päivällisen päälle ja yksi ennen nukkumaanmenoa tekee varmasti hyvää. Päällisin puolin Elfquest on helposti sulateltavaa miekkaviihdettä, mutta sillä on sanomia, joiden tulkitseminen tekee lukemisesta mielenkiintoista. Onko mitään metaforaa siinä, että haltijat yrittävät päästä esi-isiensä luvatuun maahan, jota asuttavat sinne vääryydellä soluttautuneet peikot? Tai siinä, että omasta kotikolostaan häädetyt haltijat matkaavat arvokkaiden ja puhdasveristen lajitoveriensa luo vanhaan maailmaan, mutta vanhan maailman haltijat ovatkin enemmän nokkavia ja ummehtuneita kuin ihailtavia ja arvokkaita? Oli tai ei, ainakin sanomat arvostuksesta, rakkaudesta ja luottamuksesta on esitetty ilman saarnoja vaikkakin silloin tällöin hieman patetiaan lipsuen. Semmoinen viaton ja suurella sydämellä tehty sarjakuva, josta nauttiminen tekee hyvän mielen.
Arvosana: 80/100
Elfquest
Wendy & Richard Pini, käsikirjoitus – Wendy Pini, kuvitus
30-40 sivua / albumi, alkuperäisessä tarinassa 20 albumia
WaRP Graphics
Hinta Suomessa: sähköiset versiot saatavilla ilmaiseksi, painettu versio n. 24 €. Suomenkieliset painokset saatavilla tällä hetkellä vain käytettynä.
Sarjakuva saatavilla:
Hyllyy 