Viime vuoden lopussa Suomen sarjakuvaskene koki suuren menetyksen, kun (tämän bloggaajan mielestä) maan monipuolisin ja asiantuntevin sarjakuvablogi Ahvenaario pisti pillit pussiin. Mutta aika aikaansa kutakin, kun on mentävä niin on mentävä. Viimeisenä perintönään blogin kirjoittaja Paavo lahjoitti minulle mukavan suosituslistan lukemisen arvoisista sarjakuvista, jotka syystä tai toisesta jäivät ilman tekstiä hänen käsissään. Näitä on tarkoitukseni käydä läpi rauhalliseen tahtiin tulevaisuudessa. Ensimmäisenä vuoron saa Haikaralaivue, ranskalainen hävittäjälentäjäsarjakuva 1960-luvulta. Meininki sarjiksessa on aika Korkeajännitys-henkistä, kirkasotsaisia sankarimiehiä, kunniakkaita seikkailuja ja yksityiskohtaisen tarkkaa lentokoneiden ja niiden tekniikan kuvausta. Mielenkiintoisen tästä tekee tekijäduo. Käsikirjoittaja on Blueberryistä ja Punaparrasta paremmin tunnettu Jean-Michel Charlier, ja kuvittaja tämän maan tunnetuin (ehkä jaetulla ykkössijalla) ranskalaistekijä Albert Uderzo. Tekijöiden ammattitaito kyllä näkyy sarjakuvasta, mutta kaavamaiset ja kliseiset tarinat eivät sinänsä mahdollista mitään valtavaa irroittelua.
Luin arviota varten neljä ensimmäistä Haikaralaivue-kirjaa: Ilmojen kotkat, Kunnian värit, Vaara taivaalla ja Haikaroiden laivue. Nuo nimet ovat kyllä aivan yhdentekevää tauhkaa ja ne voisi melkein sekoittaa mihin järjestykseen tahansa. Seikkailut ovat aina samanlaisia. Päähenkilöt, lentäjäkaksikko Tanguy ja Laverdure saapuvat uuteen tukikohtaan. Impulsiivinen ja höntti Laverdure kukkoilee ja hölmöilee, johtajat nyrpistelevät nenäänsä. Rauhallinen ja jäyhä Tanguy koittaa hillitä Laverdurea, johtajat arvostavat. Sitten lennellään, tulee jokin pienempi uhka, lennellään lisää, tulee suurempi uhka, jonka pääosin Tanguy selvittää Laverduren tuella, ja sitten kaikki arvostavat kaksikkoa ja kilistellään sampanjalaseja. Ainakin neljän ensimmäisen kirjan perusteella tässä, jos jossain, on kyseessä sarjakuvatuote. Se toimittaa joka seikkailussa peruselementit ehdottomalla varmuudella ilman yllätyksen yllätystä. Meininki on viattomampaa kuin Korkkareissa, moraalisia konflikteja ei juuri esiinny ja kunnon miehet kyllä tunnistavat toisensa.
Nykyvinkkelistä Haikaralaivue-seikkailut ovat hyvin sympaattisia. Pahikset ovat nimeämättömien valtioiden agentteja, jotka pyrkivät vakoilulla varastamaan ylivoimaista ranskalaista sotateknologiaa häijyihin hyppysiinsä. Onneksi ranskalaiset, nuo ihmisistä puhdassydämisimmät ja suoraselkäisimmät, eivät vähästä hätkähdä. He saattavat tehdä pilkkaa toisistaan mutta tiukan paikan tullen ranskalainen hävittäjälentäjä on miehistä ja ihmisistä paras. Tai varmaan myös ihmisistä. Neljän kirjan aikana Haikaralaivue-seikkailuissa esiintyi laskujeni mukaan yksi nainen, noin yhden sivun ajan. Eli voi olla, että jossain on nainen, joka on yhtä hyvä, mutta hän ei mahdu tähän maailmaan. Tarinat pyörivät paljon uusien teknologioiden kuten infrapunaskannauksen ja ”elektronisten ohjausjärjestelmien” ympärillä. Tunnelma on vähän kuin vanhoissa Bondeissa, paitsi parempi, sillä Charlierin käsikirjoitukset eivät lankea polkemaan paikallaan, eivätkä Uderzon toimintakohtauksia rajoita tekniset realiteetit tai yli-ikäiset ja kankeat näyttelijät.
Lentäminen Haikaralaivueessa otetaan kuitenkin tosissaan. Tarinat ovat täynnä ammattijargonia, realistisia teknisiä yksityiskohtia, lentämisen logiikkaa ja erittäin tarkkoja mallinnuksia kustakin lennettävästä koneesta. Kaiken ovat tarkistaneet käännöksissäkin ammattilaiset, joilla on vieläpä erittäin uskottavat lempinimet. Vai mitä olette mieltä ”Stuka-Horst” Weckströmistä ja ”Pupa” Bakerista? Ei jumpe, varmasti timantinkovia tyyppejä joilla on käsivarret kuin tukkiparrut. Tämä sinänsä menee linjaan sen Korkeajännitys-tavaran tai Siipien tai vastaavien lehtien kanssa (kuten ehkä Zoom, jossa Haikaralaivue Suomessa debytoi 1970-luvulla), joissa koneiden tekniikalle saatettiin uhrata sivukaupalla tilaa. Itsehän vähän skippailin kakkoskirjan ”Michel Tanguy esittelee T-33 -lentokoneensa” -bonarin, betamies kun olen. Mutta lukekaa te, joita lentsikoiden pörinä kiehtoo, ei ole minulta pois!
Kuvituksesta sanottakoon vielä sellainen puoli-itsestäänselvyys, että Haikaralaivueesta ei kannata Asterix-fanin tulla etsimään pottunokkia tai kuminaamoja. Ainoa sarjakuvamaisempi hahmo on pitkäkasvoinen Laverdure, jonka kapeat hartiat joutuvat kantamaan huumorin taakan kirjoissa yksinään. Hän saakin sitten kompastella ja liukastella ihan täysiä työpäiviä. Tällainen ”banaaninkuoreen liukastutaan muuten joka kerta” -huumori ei ole koskaan minulle uponnut, mutta ranskalaisethan sitä tunnetusti rakastavat aina Jacques Tatista Niilo Pieliseen. Haikaralaivue-tarinat parantuvatkin yleensä ensimmäisten aukeamien jälkeen kun Laverdure on saanut liukastelunsa liukasteltua ja lopun aikaa tarinat rullaavat erittäin vaivattomasti. Muutoin Haikaralaivue näyttääkin sitten enemmän propagandajulisteilta kuin sarjakuvalta. Kaikki on erittäin ammattitaitoisesti ja tyylikkäästi toteutettua, mutta ei Haikaralaivueen kuvissa paljon sellaista ole, mikä mieleen sen kummemmin jäisi.
Olen tässä vähän kahden vaiheilla. Haikaralaivueesta tulee vähän sellainen Frendit-olo. En varsinaisesti olisi lähtemässä hakemaan lisää kampetta pitkän matkan päästä kovalla rahalla maksaen, mutta jos näitä olisi hyllyssä pino, niin varmasti lukaisisin albumin aina silloin tällöin. Kun kaikki toimii ja resepti on aivan pomminvarma, niin riski pettymykselle on todella pieni. En toki tiedä myöhemmistä seikkailuista mitään, voihan tämä sarja lähteä aivan uskomattomaan nousuun tai laskuun milloin tahansa. Mutta neljän ensimmäisen kirjan perusteella vaikuttaa, että tuote on kohdallaan. Ranskalainen sotapatriotismi ja sen fantasiat tuntuvat näin ulkomaalaisesta aika huvittavalta ja hellyttävältä, mutta se ranskalaisille suotakoon. Onhan meilläkin Antti Rokka ja ajopuuteoria, ei kukaan ole täydellinen. Ymmärrän täysin, miksei Haikaralaivueesta tullut kummankaan tekijänsä tunnetuinta teosta, vaikka 15 osaa Charlier ja Uderzo yhdessä ehtivät tuottaakin. Ei tässä ole samanlaista sydäntä kuin Blueberryssä tai Asterixissa, mutta sydämettömäksi tätäkään ei voi haukkua. On vaan nuo mittatikut suht korkeita. Jos kirppiksellä olisi 20 Haikaralaivuetta sellaiseen max kuudenkympin pakettihintaan, niin en epäröisi hetkeäkään vaan nappaisin ne ehdottomasti mukaan.
Arvosana: 76/100
Haikaralaivue – Ilmojen kotkat/Kunnian värit/Vaara taivaalla/Haikaroiden laivue
Jean-Michel Charlier, käsikirjoitus – Albert Uderzo, kuvitus
40-50 sivua/kirja (niinkuin Ranskassa olisi joskus muka julkaistu jonkin muun mittaisia sarjiksia)
Egmont Kustannus
Hinta Suomessa 13-18 €/kirja, saatavuus käytettynä
Hyllyy 