Black Holen (julkaistu myös suomeksi nimellä Musta aukko) visuaalit ovat mieleenporautuvaa sorttia. Ennen kuin tiesin itse kirjasta tai sen statuksesta sarjakuvakaanonissa mitään, oli häiritsevä kansikuva jo pesiytynyt aivojeni sopukoihin. En tiedä, milloin olen törmännyt ensimmäistä kertaa Black Holeen, jotenkin tuntuu että tuo kuva on löytynyt muististani aina. Ymmärrettävää, sillä juuri siinä on Charles Burnsin kerronnan vahvuus. Kaikki tuntuu jotenkin tutulta ja tavalliselta, mutta samaan aikaan väärältä ja vinksahtaneelta. Vähän niin kuin painajaisuni, joka perustuu omiin kokemuksiin, mutta joka vääristyy hiljalleen enemmän ja enemmän. Black Hole on ehdottomasti osittain kauhusarjakuva, mutta ei paniikki- tai ahdistuskauhua, vaan sellaista hyvin samaistuttavaa turvattomuuden ja yksinäisyyden tunnetta.
Black Hole on sekoitus teinidraamaa, erotiikkaa ja kauhua aikasidonnaisessa minisarjassa. Tarina sijoittuu 1970-luvun Seattleen, jossa lukiolaisnuoret kipuilevat aikuisuuden kynnyksellä. Kaikki ovat yhtä aikaa noloja, ahdistuneita ja kiimaisia. Päähenkilöt ovat hyvin elämässä pärjäävä kympin tyttö Chris ja hieman luuserihko porukoiden reunalla hengailija Keith. Meininki on hyvin Dazed & Confused -henkistä viininjuontia, pilven polttelua ja metsissä ja rannoilla hengailua. Ja koko ajan tietty panettaa aivan pirusti. Tämä selittää sen, miksi nuorten keskuudessa leviää seksin välityksellä tarttuva tauti, joka aiheuttaa ihmisille eriasteisia epämuodostumia. Osa kykenee peittämään omansa, toiset taas joutuvat eristäytymään yhteiskunnasta ja pakenemaan metsiin. Tässä kohtaa Burns pelaa niin käytetyillä kauhuleffaelementeillä että olin jopa hieman pettynyt. ”Seksillä on pahat seuraukset” -opetukset ovat niin väsyneitä, että niistä on vaikea löytää kauheasti mielenkiintoisia näkökulmia.
Yllätyksen ja kirjan kiehtovimman ratkaisun Burns tarjoilee kuitenkin nuorten suhtautumisessa asiaan. Kaikki tietävät taudin olemassaolosta ja katsovat kieroon (usein kirjaimellisesti) kasvonsa menettäneitä sairastuneita. Seksin harrastamista kukaan ei kuitenkaan moralisoi, kadu tai käytä häpäisemistarkoitukseen. Tässä tehdään mielestäni kirjan merkittävin flipautus normaaliin kauhukliseekaanoniin. Usein seksi-kauhu-tarinat tuntuvat vähän siltä, että aikuinen heristelee varoittavasti sormeaan teineille, mutta Black Holesta puuttuu tämän moralisoinnin terävin kärki. Nuorten väliset suhteet ovat kirjassa normaali asia, pojista ei paljastu sen suurempia kusipäitä kuin tytöistäkään ja seksuaalinen ahdistelu tai väkivalta eivät ole minkäänlaisessa roolissa. Sanotaanko siis niin, että kauhukirjaksi Black Holen suhtautuminen seksiin on ilahduttavan realistinen ja kiihkoton (pun intended).
Juoni ei kuitenkaan valitettavasti nouse ihan niille tasoille, mille olisin sen toivonut löytävän. Asiat kehittyvät loogisesti ja tunnelma on kohdallaan suurimman osan ajasta, mutta jotenkin alun rakentelu ohjasi odottamaan erilaista rytmiä, tunnelmaa ja kliimakseja kuin jälkimmäinen puolisko tarjoaa. Tuntuu vähän siltä, että Burnsilla ei ole aivan ollut ideaa siitä, miten jokaisen hahmon tarina ja jokainen sivujuonne pitäisi ratkaista. Osa tarinaan esitellyistä teemoista käsitellään huomattavasti kattavammin ja tyydyttävämmin kuin toiset. Toki tekijä ei ole velkaa mitään selityksiä kaikelle, mitä kirjassa käsitellään, mutta jotenkin rytmi ja kerronta ei lopulta aivan kykene lunastamaan sille asetettuja odotuksia. Tässä mielessä toki ollaan uskollisia alussa mainitulle Dazed & Confused -kerronnalle, jossa yleinen viba on se juttu ja juoni loppujen lopuksi täysin toissijainen. En tykännyt siitä Dazed & Confusedissakaan, tai oikeastaan yleensä juuri koskaan. Eikö se ole jotenkin kuspäistä ajatella luoneensa niin mahtavia hahmoja ettei niiden tarvitse tehdä mitään ollakseen jänniä? No, tämä harhautuu aiheesta. Black Holessa kuitenkin tapahtuu ja toimitaan koko ajan, vaikka vähän alisuoriutuenkin.
Kuvitukseltaan Black Hole on ns. erittäin makea. Siinä on selkeitä vaikutteita amerikkalaisen underground-sarjakuvan tyylistä ja kuvakerronnasta, mutta kaikki se itsetarkoituksellinen tukottaminen ja raskaslukuisuus on höylätty päältä pois. Black Hole on jotenkin erittäin realistinen aina siihen asti kun se ei olekaan, ja sen vuoksi sen body horror ja kuumotustunnelmat toimivat niin hyvin. Lisäksi mustavalkoisuus on suorastaan itsestäänselvä valinta tällaisessa sarjakuvassa, jopa niin pitkälle, että ihan vittuillakseen tekisi mieli kokeeksi värittää pari sivua ja katsoa, miten pahasti tunnelma muuttuisi. Ei Black Holessa kuvitukseltaan mitään järisyttävän ennennäkemätöntä ole, mutta tekijä on hionut oman tyylinsä huippuunsa ja tietää tismalleen mitä tekee.
Loppujen lopuksi minulle jäi Black Holesta melko ristiriitainen olo. Se sisälsi kaikkea sitä, mitä toivoinkin sen sisältävän, ja vielä hyvin tehtynä. Kuitenkin olin toivonut vielä enemmän, mutta en oikein osaa selittää, mitä. Toinen juttu, mikä minua lukiessa vaivasi, on se miten Burns liikkuu jatkuvasti useammilla harmailla alueilla: alaikäisten seksikokemukset, vaihtuvat kertojahahmot hyvin erilaisilla äänillä (joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä Burnsin kanssa), jopa tietynasteinen ableismi ilman vahvoja kannanottoja. Toisaalta, kaikki tämä kuuluu kauhugenreen. Lukijalla pitääkin olla hiukan epämukava olo ja tekijöiden pitääkin tökkiä tabuja ja jopa olla hiukan tökeröitä silloin tällöin. Black Hole osoittaa lukijasta tälle itselleen sekä hyviä että huonoja puolia, mikä tietysti on erittäin onnistuneen kirjan merkki. Luulen, että Black Hole voi hyvin olla teos, joka paranee uusilla lukukerroilla ja antaa paljon oivallettavaa myös tulevaisuudessa. Ensiluvusta en saanut irti kaikkea sitä mitä toivoin, mutta luulen, että palaan tämän pariin vielä useita kertoja.
Arvosana: 80/100
Black Hole
Charles Burns, käsikirjoitus ja kuvitus
368 sivua
Pantheon Books
Hinta Suomessa 23 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Black Hole – Vinksahtanut klassikko onnistuu melkein lunastamaan odotukset”