Olen jo pitkään halunnut tutustua verkkosarjakuvaskeneen ja sen ominaispiirteisiin, etenkin kaupallisesta näkökulmasta. Olen sen verran kalkkis, että verkkosarjakuvat eivät konseptina ole vetäneet minua valtaisasti puoleensa, mutta niiden ympärille rakentunut ekosysteemi kiehtoo minua sitäkin enemmän. Omien töiden omistaminen, jakelu ja markkinointi on kovin modernia ja lähtökohtaisesti globaaleille yleisöille suunnatut sarjikset mahdollistavat oman äänen käyttämisen ihan eri tavalla kuin pienen markkinan fyysinen tuote. Tästä loistava esimerkki on H-P Lehkonen, joka on jo useamman vuoden tuottanut sarjakuviaan ainoastaan verkkoalustoilta ostettaviksi ja luettaviksi, ja viime vuonna otti kenttää vielä enemmän hallintaansa perustamalla oman sarjakuvien myynti- ja markkinointiportaalin, Queerwebcomic.comin. Portaali edustaa useita sarjakuvantekijöitä ja tekee pienten sarjakuvien ostokynnyksen supermatalaksi. Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor on Lehkosen oma tuote, johon tartuin kiinnostavan teeman vuoksi. Se on hauska sekoitus tietokirjaa ja poliittista kannanottoa, jonka Lehkonen maustaa omalla ilmeikkäällä kuvituksellaan. Formaatti mahdollistaa hieman puisevammankin asian esittämisen kiinnostavasti.
H-P Lehkonen on avoimesti poliittinen sarjakuvantekijä, joka töissään nostaa esiin vähemmistöjä, joiden ääni harvemmin kuuluu keskusteluissa. Eniten Lehkonen on töissään puhunut transihmisten ja seksuaalivähemmistöjen asiasta, mutta myös vähävaraisten, kuten #ZeroWastessa. Sarjakuvan teesi on, että jätteen minimointi on kiva trendi ihmisille, joilla on varaa kikkailla elämäntyylinsä kanssa, mutta köyhä joutuu ottamaan pakon sanelemana joka sentistä irti kaiken mahdollisen. Siksi köyhyyttä kokenut tekijä pystyy jakelemaan kirjan verran uudelleenkäyttövinkkejä tilkkasen uskottavammin kuin Gwyneth Paltrow. Ja jos samalla heittää sekaan hieman poliittista paatosta, niin aina parempi.
#ZeroWaste on taas vaihteeksi sarjakuvan määritettä venyttelevä tietokirja, jossa kuvitus lähinnä tukee välillä raskaitakin tekstimassoja. Se on selkeästi sarjakuvamaisempi kuin esimerkiksi Filosofia aloittelijoille, mutta ei kuitenkaan yllä samanlaiseen kerronnan notkeuteen kuin vaikkapa Economix. Lehkosen jälki on ilmeikästä ja vaivatonta, mutta jotenkin #ZeroWaste tuntuu siltä, että sitä ei ole jääty turhia hiomaan, vaan materiaali on julkaistu suht raakana. Toisaalta, kun itse hallinnoi koko sarjiksen toimitusketjua ideoinnista myyntiin saakka, niin miksi ei julkaisisi raakana. Tietyllä tapaa tässä kaikessa on jotain hyvin punk-ideologista, ja silloin on mielestäni täysin oikeutettua tehdä juuri sellaista materiaalia kuin tahtoo. #ZeroWasten ajoittainen raskaus tai paatoksellisuus ei ärsytä, koska siitä paistaa läpi vilpittömyys. Lehkosen sanoma on muutenkin kirjassa armollinen ja kannustava: hän ei syyllistä ketään tuhlaavasta elämäntyylistä, vaan antaa omalla esimerkillään lukijalle työkaluja tehdä pieniä parannuksia. Ja toki muistuttaa jatkuvasti, että oikeasti vastuu kuuluu ovat valtioille, yrityksille ja kapitalistiselle järjestelmälle.
En ole #ZeroWasten lisäksi lukenut Lehkoselta kuin näytteitä, joten en osaa arvioida hänen kerrontatyyliään tätä yhtä kirjaa pidemmälle. Tämän perusteella minulle kuitenkin jää halu nähdä häneltä lisää töitä, sillä #ZeroWaste on jotenkin samanaikaisesti teknisesti osaava ja toisaalta moderni. Jokin Lehkosen käyttämässä kielessä, sekä visuaalisessa että tekstissä, on vaivattoman nykyaikaisen kuuloista. Toki täytyy ottaa huomioon ikuinen kieliharha, eli asiat on paljon helpompi saada kuulostamaan sujuvilta ja luonnollisilta englanniksi, jolla verkon ja popkulttuurin sanonnat on alun perin luotu. Olen sen verran usein manaillut sitä, kuinka hankala nykysuomea on sarjisdialogissa vaikea saada kuulostamaan siltä kuin se oikeasti puhuttaessa kuulostaa. Lehkosen teksti on lupaavaa, joten olisi ekstramielenkiintoista nähdä hänen tulkintansa, miten meidän puheemme pitäisi tekstiksi kääntää ilman, että siitä katoaisi merkityksiä tai lopputulos kuulostaisi jonkun lasselehtisen kolumnilta siitä, miten milleniaalit puhuvat.
Verkkosarjakuvaskene on minulle edelleen kohtuullisen vieras. Suurimpana kynnyksenä itselleni on juuri niin moneen uuteen asiaan kerralla sukeltaminen. Useat verkkosarjikset ovat vuosia jatkuneita tarinoita, joissa luettavaa ja lorea piisaa. Ja vaikka sivumäärä pysyisikin vielä maltillisena, tuntuu siltä, että tekijän ja lukijoiden suhde on useasti niin syvä, että olisi jotenkin kornia mennä sörkkimään sarjakuvaa jotenkin ulkopuolelta. Tämä tietysti on lähinnä harhaa. Ihan samalla tavalla printtisarjakuvan lukijoilla voi olla hyvinkin henkilökohtainen suhde johonkin teokseen, mutta se ei vain ole nähtävillä verkossa. Ja eihän noissa muissakaan tekosyissä kauheasti mitään jalansijaa ole. Ihminen vain tuppaa pysymään niissä ympyröissä, joihin on tottunut ja joissa ei tarvitse ponnistella. Sanon tämän ääneen siksi, että itse tunnistaisin näitä kohtia joissa tahmailen syyttä uusiin asioihin tutustumista, ja myös siksi, että epäilen monen muunkin olevan vähän samanlaisessa limbossa. Jos ette ole, niin sitten ei mitään, jatkakaa eittämättä onnellista elämäänne. Joka tapauksessa, #ZeroWasten kaltaiset one-shotit ovat erinomainen tapa päästä matalalla kynnyksellä kiinni tekijöihin, joista muuten on vaikea saada otetta. Samalla se myös osoittaa, että ennakkoluuloihin ei ole mitään syytä, sillä #ZeroWaste on rento, viihdyttävä ja omaääninen sarjakuva. Sellaisia kannattaa lukea.
Arvosana: 72/100
Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor
H-P Lehkonen, käsikirjoitus ja kuvitus
41 sivua
DigiComix
Hinta Suomessa lähtien 3 € (vapaaehtoisesti korkeampi)
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
3 vastausta artikkeliin “Arvio: Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor – Säästeliäs elämä ei ole trenditemppu”