Pohdinta: miten sarjakuvia pitäisi myydä ja markkinoida?

cof
Kuva: Sami Nyyssölä – Learn Finnish without Studying

Disclaimer: en ole itse koskaan tehnyt tai myynyt sarjakuvaa, joten en ole kokemusasiantuntija. Olen kuitenkin koulutukseltani markkinointiekonomi ja työskentelen media-alalla palveluiden kehittämisen ja yleisöjen löytämisen parissa, joten jonkinlaista pätevyyttä asiaan on olemassa. Saatte lukijoina itse päättää, onko näillä horinoilla arvoa vaiko eikö, kuten kaikessa muussakin blogin sisällössä. Seassa on varmasti myös paljon spekulaatioita, joita korjaan mieluusti paremman tiedon valossa.

Kaamio1_kansi
Mulla ei oikein ole mitään hyvää kuvitusta tähän aiheeseen, niin markkinoinpa nyt sit joitain satunnaisia kotimaisia. Kaamio – ostakaa!

Twitterissä virisi viime viikolla erittäin mielenkiintoinen keskustelu sarjakuvien kaupallisesta asemasta Suomessa. Pokuto-kustantamon puuhahenkilö Anssi Vieruaho avasi pelin kommentoimalla viime vuoden sarjakuvan myyntilukuja:

”Mun mielestä sarjakuvaa ei tässä maassa osata myydä, eikä markkinoida. Enkä tiedä onko koskaan edes osattu. Suomisarjista varten pitäisi kehittää ajatushautomo, ja kustantajat voisivat käyttää enemmän mainostoimistoja apuna myynnin edistämisessä.”

Haudon tässä nyt ainakin itsekseni. Avaus oli minusta siksi freesi, että kovin usein diskurssi sarjakuvan ympärillä surkuttelee apurahojen vähyyttä, markkinan pienuutta tai taiteenlajin arvostusvajetta. Nyt kuitenkin puhutaan myynnistä ja markkinoinnista: tukitaidoista, jotka ovat aivan olennaisia taiteella itsensä elättämiseen, eikä vain sarjakuvan parissa. Sofi Oksasta myöten taiteilijat panostavat paljon omien teostensa markkinointiin, sillä vaatimustaso teosten menestyksestä on asetettu korkealle (Markkinointi & Mainonta 25.10.2019, maksumuuri). Tuo Oksasen haastattelu Markkinointi & Mainonnassa on erittäin silmiä avaava ja aiheeseen sopiva muutenkin. Siinä on kokeneelta tekijältä hyvä nippu oppeja ja havaintoja. Parasta kuitenkin on, että Oksanen ei kertaakaan valittele että markkinointityö olisi pois kirjoittamisajasta tai jotenkin vähempiarvoista työtä. Hän tietää tismalleen, että teosten myyntiluvut mahdollistavat taiteellisen vapauden ja luomisrauhan tulevaisuudessa, joten niihin kannattaa panostaa juuri nyt. Tämä ei toki ole mikään vaiettu ajatustapa, Vieruahon aloittamassa ketjussakin tekijät tulivat samoja asioita korostamaan. Enemmänkin se ehkä on vähemmistössä ja mielestäni kuitenkin se keskustelu, josta on parempi mahdollisuus löytää ratkaisuja kuin se, jossa leivän kapeutta harmitellaan vuodesta toiseen (sekin keskustelu on tärkeä käydä, mutta ei ainoa tarvittava puheenparsi). Seuraavassa listattuna muutamia ajatuksia, joita keskustelusta on itselleni herännyt. Nämä voivat olla itsestäänselvyyksiä, mutta niitä markkinointi usein on. Jonkun vain täytyisi muistaa ne itsestäänselvyydet aina käydä läpi.

MistäToiOn_kansi
Mistä toi on? – Ostakaa!

1) Vaatimustaso pitää suhteuttaa panostukseen

Tästä puhuin jo Twitterissäkin. Jokainen sarjakuvantekijä varmasti pohtii uutta projektia aloittaessaa, millaisen sarjakuvan haluaa suurin piirtein tehdä. Suunnitelma sitten elää prosessin aikana, mutta kyllä nyt jonkinlainen hahmotelma tarinan sävystä, teemoista ja kulusta on hahmotettuna ennen käsikirjoituksen aloittamista. Mietitäänkö samalla tavalla sarjakuvan kaupallisia tavoitteita? Varmaan tasolla ”tälle olisi kiva löytää kustantaja”/”olisi hyvä saada vähintään X arvostelua mediassa” kyllä, mutta entä yhtään tarkemmin?

  • Haluan, että sarjakuvan löytävät erityisesti scifiharrastajat/nuoret aikuiset/Fingerporin fanit
  • Haluan että sarjakuvasta puhutaan Kvaakissa/Sarjisfestareilla/Paikallislehdessä/Aamu-tv:ssä
  • Haluan myydä 50/500/1000/5000 kopiota?

Näiden perusteella on ehkä helpompi sitten suunnitella toimenpiteitä, joilla pyrkiä kohti omia tavoitteitaan. Etsiä foorumit ja hashtagit, joilla scifiharrastajat puhuvat scifistä, ja tuupata sinne mukaan. Etsiä Aamu-tv:n toimittajan sähköposti ja tarjota teosta tai itseä mukaan ohjelmaan. Laskeskella, kuinka paljon potentiaalisia ostajia on ja missä heitä liikkuu, ja pyrkiä näkyville juuri siellä. Näitä asioita se sarjakuva ei tee taiteellisilla meriiteillään sitten millään, ne pitää tehdä itse. Joskus se tekeminen myös maksaa rahaa, mutta omien mahdollisuuksien mukaan pientä rahallista panostusta ei kannata sulkea pois työkalupakista. Sillä voi päästä yllättävän pitkälle. Yllättävän moneen paikkaan pääsee myös mukaan ihan vain kysymällä (Hesariin ei kuulemma pääse, mutta Hesari schmesari, on niitä muitakin lehtiä). Jos näitä tukihommia ja -panostuksia ei halua tehdä, niin sekin on ihan täysin ok, mutta sitten täytynee hyväksyä pienempi menekki ja todennäköisesti tarve toiselle leipätyölle sarjisten tekemisen kylkeen. Sama koskee kaikkia harrastuksia. Välillä minultakin on ihmetelty, miksen hanki blogille Patreon-tukijoita tai pyydä lehtiteksteistä korvauksia. Kyselyt toki lämmittävät mieltä, mutta en minä oikeasti sellaisia rasitteita haluaisi. Haluan tehdä tätä hommaa, josta saan valtavasti nautintoa, ja pitää sen sellaisena ilman velvoitteita. Olen hankkinut koulutukseni ihan selkeästi työllistyminen mielessä, jotta taloudellinen vakaus mahdollistaisi myös harrastamisen. Rahat hankin muualta, ja siksi voin hyvillä mielin käyttää aikaa muutaman kymmenen lukijan blogin ylläpitämiseen.

2) Markkinointi ja myynti opitaan harjoittelemalla

Samalla tavalla kuin päteväksi sarjakuvantekijäksi tuleminen vaatii (oletan) muutaman toiston, niin myös markkinoinnissa ja myynnissä kehittyminen. Vaikka ne olisivat täysin vieraita asioita tai tuntuisivat pelottavilta, niin niitä voi opetella ihan kuin kaikkia muitakin taitoja. Kukaan ei puhu niin mielellään somessa omasta ammatistaan kuin markkinoija ja myyjä, ja verkko on täynnä ilmaismateriaalejakin. Ne kammotuimmat somen syöverit eli FB:n ammattiryhmät, LinkedIn ja jopa toimihenkilötwitter voivat ihan oikeasti olla tässä avuksi, jos omiin ympyröihin ei muuten kuulu näiden alojen ihmisiä. Monet myynnin teesit voivat tuntua falskeilta ja alan ihmiset kuin toisen lajin edustajilta, mutta teesit ovat testattuja ja ihmiset niitä, jotka osaavat tehdä tulosta. Ihmiset myös mielellään auttavat toisia alkuun, siitä kun saa kokemusta auttajakin. Ja parasta on se, että markkinoinnin ja myynnin harjoittelussa on vaikeaa nolata itseään. Jos epäonnistut, niin se yleensä tarkoittaa vaan sitä että kukaan ei huomaa eikä ostajia tule. Sitten voi yrittää uudestaan. Jos ei natsaa, niin ihmiset jatkavat elämäänsä ihan kuin siihenkin saakka. Kukaan ei koskaan sano ”olipas paskasti markkinoitu, nyt en ainakaan osta mitään”, ainakaan jos kyseessä ei ole erivärisistä ihmisistä mainoksessa suuttunut perussuomalainen. Markkinointia ja myyntiä voi treenata aivan rauhassa juuri niin pitkään kuin tarvitsee.

Valas_kansi
Valas – Ostakaa!

3) Kohderyhmiä kannattaa funtsia

Nyt oletan, kun sanon, että suurin osa sarjakuvista tehdään varmaan siksi, että tarina/tyyli tuntuu itselle mielenkiintoiselta tai tarpeelliselta kertoa. Varmaan sellaiset kysymykset kuin ”kiinnostaako tämä ketään” tai ”kuka tämän haluaisi lukea” pyörivät mielessä, mutta niitä voi vielä jalostaa melko paljon. Jos mielessä on jokin kohderyhmä, kannattaa koettaa kohdistaa sanomaa heille. Tämä ei (välttämättä) tarkoita sarjakuvan muokkaamista kohderyhmän ehdoilla, se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, millaiseen sävyyn omasta teoksestaan kirjoittaa. Tai mitä asioita sarjakuvasta painottaa sen takakannessa, tai kaupoille toimitettavassa kuvaustekstissä, tai omissa mainosteksteissä joita postailee foorumeille/someen. Kohderyhmistä voi koittaa etsiä esilukijoita, mielellään sellaisia jotka eivät ole omia kavereita. Samaisilta foorumeilta tai somesta tällaisia voi hyvinkin löytyä, ainakin kahvi- ja pullapalkkaa vastaan. Heitä voi sitten jututtaa joko itse, tai pyytää jotakuta jututtamaan heitä puolestasi. Sieltä voi hyvinkin saada ymmärrystä siitä, mikä toimii ja mikä puolestaan ei. Myös, sarjakuvaa saa muokata kohderyhmän ehdoilla jos se on itselle ok ja tuntuu luontevalta. Kukas sen kieltäisi, sinun sarjakuvasihan se on.

4) Markkinoinnin ammattilaisia on paljon, oikeiden löytämiseen kannattaa panostaa

En olisi aivan varma siitä, että mainostoimisto olisi oikea paikka hakea apua julkaisujen promoamiseen. Toimistoja käytetään usein avuksi, kun täytyy ymmärtää liiketoiminnasta jotain olennaista tai keksiä, miten vanha bisnes löytäisi uusia asiakkaita. Tai mitä uutta pitäisi tuoda vanhentuneen liiketoiminnan rinnalle. Tällaiset prosessit voivat olla sarjakuvan tai muun taideteoksen myynninedistämiseen melko raskaita, ja niissä hukkuu herkästi sekä aikaa että rahaa. Jos Citymarket maksaisi Mammuttimarkkinoiden lehtimainosten teosta mainostoimistolle, niin se on täysin hukkaan heitettyä rahaa. Mainonta on niin usein vain oikean viestin välittämistä oikeassa kanavassa, että siihen ei punavuorelaista konseptityöpajaa tarvita. Sen sijaan kustannustehokkaita käsityöläisiä ja yhden-kahden hengen markkinointinyrkkipajoja on paljon. Sellaiset voivat rykäistä pystyyn hakusana- ja FB-kampanjat nopeasti ja olennaiseen keskittyen, tai auttaa keksimään esimerkiksi luovia ja halpoja sissimarkkinointikeinoja. Näitä tyyppejä on varmaan ollut kustantamoissakin aikanaan töissä, mutta supistuva ala on karsinut tukitoimintojen ammattilaisia ja jättänyt hommat yksien ja samojen ihmisten harteille. Silloin se itselle vieraampi tai epämiellyttävämpi homma jää helposti paitsioon. Jos markkinointia ei ole tehnyt tai kokeillut, niin kynnys voi olla suuri, vaikka kyseessä ei, ainakaan perustekijöiltään, ole mitenkään erityisen vaikea duuni. Itse pitää vain lähteä kokeilemaan, pitäen mielessä että riski on ainoastaan se raha ja aika, mitä markkinointiin sijoittaa, ja nekin ovat aina oppirahoja. Tilanne ei siis voi riistäytyä käsistä, vaan sitä on helppo hallita. Tai no voi se toki sillä lailla riistäytyä että kirjat viedään käsistä, mutta varaudutaan siihen sitten eri bloggauksessa.

UglyMonsters_kansi
Ugly Monsters – Ostakaa!

5) Loppujen lopuksi kyse on usein sinnikkyydestä ja toistosta

Varsinkin jos tekee itse teoksen promosta leijonaosan, voi tuntua siltä, että siitä on puhunut kyllästymiseen asti jo moneen kertaan. Niinhän ei kuitenkaan asia usein ole, vaan kaikki jotka eivät ole promoaja itse, törmäävät viestiin ehkä 5-10% kerroista. Aika paljon saa siis nollabudjetilla luukuttaa, ennen kuin alkaa ketään ärsyttää. Todennäköisyys, että kotimaisesta ei-fingerporilaisesta sarjakuvasta tulisi seuraava ”Elämä on” tai ”Syökää kanaa” on melko pieni. Harva asia jää kertakuulemalla mieleen, etenkin jos siihen ei suhtaudu intohimolla, kuten monen sarjakuvan satunnaisostajan kohdalla on tilanne. Eli toistoa, kärsivällisyyttä ja toistoa.

Ja lisäksi, vaikea on uskoa, että kenenkään sarjakuvantekijän lähipiirissä ajateltaisiin, että eikö tuo nyt voisi jo vaihtaa levyä. Kaikki siinä lähellä näkevät kyllä, miten sydämellä teosta on väännetty, ja sille halutaan vain hyvää. Silloin halutaan tukea myös raa’an myyntityön luukutusta ja grindausta, ei ainoastaan sitä luomisvaihetta. Jokaisesta myydystä teoksesta taatusti ainoastaan iloitaan. Tämä on toki taas vain spekulaatio, mutta Suomen sarjakuvakentässä jokainen haluaa nähdä toisensa onnistuvan, piti sitten teoksesta tai ei. Sarjakuvien myynti ei ole nollasummapeliä ja jokainen uusi sarjakuvan ostaja on valtavan mahtava juttu koko skenelle, sillä uudelleenostaminen on hitokseen todennäköisempää kuin ensiostaminen. Siksi myynti- ja markkinointityötä ei kannata pelätä, vältellä tai etenkään väheksyä. Taitoja ja kykyä tässä maassa on vaikka mihin.

Tsemppiä ja kaupallista menestystä jokaiselle tekijälle, toivoo Hyllyy

3 vastausta artikkeliin “Pohdinta: miten sarjakuvia pitäisi myydä ja markkinoida?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s