Arvio: Akira 9-12 – Kun on aloittanut täysiä, niin millä vaihteella silloin lopettaa?

Akira9_12_kansi

Ja näin, melkein vuoden 2019 puitteissa saimme päätökseen Akira-projektin. Ja selvisi muuten se ensimmäisessä kirjoituksessa hämmentänyt vuosilukusekaannuskin. Manga sijoittuu vuoteen 2019, mutta englanninkielisessä käännöksessä tapahtumia siirrettiin kymmenellä vuodella eteenpäin, oletettavasti juuri myöhäisemmän julkaisuajankohdan vuoksi. Sama logiikka on sitten siirretty suomennokseenkin. Vaan vähänpä tuolla on tarinan kokemisen kannalta merkitystä. Katsuhiro Otomon massiivinen kyberpunk-saaga saa päätöksensä näyttävästi, mutta jotenkin näiden kirjojen rytmitys (joka tuntuu olevan se yksi teema, johon palaan Akiran kohdalla uudestaan ja uudestaan) ei koukuta. Ennen loppufanfaaria tarina vaatii pienen suvantovaiheen, joka polkee ikävästi paikallaan, ja kun loppumähinä sitten alkaa, ei panoksiin tai tapahtumiin enää tunnu syntyvän sellaista painoarvoa kuin kirjan keskivaiheilla. Akirassa on paljon kiehtovia elementtejä, mutta miten tätä kokonaisuutta pitäisi arvioida, en ole ihan varma.

Akira9_12_sivu2

Lyhyt juonikertaus ihan vain jotta puhutaan samoista asioista: spoilereita arvatenkin luvassa. Akira losautti Neo-Tokion toista kertaa päreiksi, mistä kieroutunut ja jatkuvasti voimistuva psyykikko Tetsuo oikein riemastui. Hän masinoi Akiran ympärille rauniokultin, jota johtaa rautaisella otteella heikompien psyykikkojen armeijan avulla. Kaneda valmistautuu viimeiseen taisteluun omalla hyödyttömällä tavallaan ja taantuu jotenkin näiden viimeisten kirjojen aikana tosi rasittavaksi hahmoksi samaan aikaan kun Kay/Kei (kirjoitusmuoto vaihtui albumien välillä) saa tietää olevansa myös psyykikko, jolla voi olla ainoa mahdollisuus Tetsuon pysäyttämiseen ja Akiran turvalliseen palauttamiseen hyvisten riveihin. Tetsuolla on jo vaikeuksia hallita jatkuvasti kasvavia voimiaan, eikä tilanteen vakautta paranna myöskään soppaan sekaantuva Yhdysvaltain armeija.

Akira9_12_sivu1

Kyllä tässä tarinassa ainakin elementtejä ja käänteitä riittää, mutta läheskään kaikki niistä eivät ole mitenkään superkiinnostavia. Lopulta Otomo kyllä perustelee kaikkien osapuolten mukanaolon, mutta osa käänteistä tuntuu silti kyynikon vinkkelistä hieman täytteeltä. Hahmoilla tuntuu olevan motiiveja, jotka työntävät heitä epäolennaisten sivutehtävien pariin, ja jotka voidaan heivata suuren mäiskeen tieltä, kun tekijä niin päättää (tai kustantamon kanssa sovittu sivumäärä on tullut täyteen). Toki reilussa kahdessatuhannessa sivussa pitääkin tapahtua yhtä sun toista, mutta harvoin tuollainen pituus saadaan täytettyä läpeensä olennaisella tavaralla. Lähes jokaisella pidemmällä tarinalla on jäänpolttelujaksonsa, oma henkilökohtainen tombombadilinsa ja cantobightinsa. Ammattiylpeä kustannustoimittaja olisi saksinut tällaiset tarinasta helvettiin, jos motiivina olisi ainoastaan paras mahdollinen kertomus. No, eipä näistä nyt varsinaista harmia Akiran kohdalla ollut, parhaat kohdathan tällaisesta paketista mieleen jäävät.

Akira9_12_sivu5
Tuo prätkädesign varmaan kaikkein klassisimipana esimerkkinä

Hassua tosin on se, että kun olen itsekin lukenut tarinan mielestäni suht verkkaiseen tahtiin, niin edellisten kirjojen nyanssit ovat ehtineet unohtua. Siksi en ole aivan varma, pitääkö seuraava väiten paikkansa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että hahmonkehitys ei Akirassa kestä kovin läheistä tarkastelua. Valitin aiemmin siitä, että hahmoilla ei juurikaan ole persoonia, vaan he ovat vain robotteja työntämässä tarinaa eteenpäin. Sitten kun esimerkiksi Kaneda on alussa vähän öykkäröivä teini, sitten kasvaa vastuurooliinsa ja lopulta palaa olemaan lähinnä öykkäröivä teini, niin jokin siinä mättää. Ehkä olen vain kullannut muistoni keskivaiheen Kanedasta, mutta ihmettelin kovasti viimeisten volyymien kohdalla miksi tarinan päähenkilöstä taantui lähinnä hieman pätevämpi Hessu Hopo. Tosin, eipähän hän missään vaiheessa se Akiran kiinnostavin pihvi ollut. Persoonistahan tarinaa kannattelevat Tetsuo ja Kei, joista ensimmäinen on se kiehtovin kasvaja ja toinen sympaattisin samaistuttava. Loppua kohti massiiviset tapahtumat hukuttavat hahmot, välillä jopa kirjaimellisesti, alleen, mutta sitä sattuu paremmissakin piireissä.

Akira9_12_sivu4

Ongelmaksi muodostuu hieman juuri se, että täysiä aloittanut ja jatkuvasti kiihdyttänyt tarina ei voi oikein jäähdytellä loppuun, mutta kuinka monta kertaa Tokion tuhoaminen oikein tuntuu jossain? Akira on varmasti ollut esittelemässä kaupungintuho-trendiä toimintasarjikseen ja sitä myöten -elokuvaan, sillä tätä samaa meininkiähän Hollywood on ollut pullollaan kohta parikymmentä vuotta. Itse en ole näissä nykyisissäkään viihdetuotteissa tuosta trendistä niin välittänyt, joten ei se säväytä Akirassakaan valtavasti. Kovimmiksi säväreiksi jäävät ehdottomasti tarinan puolivälin odottamattomammat hävityskäänteet. Loppu nyt täytyy vaan rymistellä läpi, se oli kaikkien tiedossa jo valmiiksi.

Akira9_12_sivu3

Akiran kiehtovinta antia ovat sen symbolit ja visuaalinen vaikutus. Itse Akira-hahmo sekä ulkoisesti että sisäisesti, Tetsuon muodonmuutos sekä ihan sellaiset simppelit itsestäänselvyydet kuten ikoniset prätkät. On ilmiselvää, että ilmestyessään Akira on tullut täysin toisennäköiseen maailmaan kuin missä minä sen luin, mutta minun on myös täysin mahdotonta tietää, miltä Akiran lukeminen on aikanaan tuntunut ja millaisia maailmoja se on ilmestyessään avannut. En voi lukea sitä muusta asemasta kuin omastani, tässä hetkessä. Vähän sama kuin näyttää Matrix jollekulle muuten popkulttuuria seuranneelle ensimmäistä kertaa nyt, ja kuvitella, että hänen reaktionsa voisi olla sama kuin omani silloin aikoinaan. Nykymaailmassa Akira ei ole vanhentunut tyyliltään ja visioltaan lainkaan, ja sen esittelemät teemat ovat edelleen kiehtovia. Sen sijaan ainutlaatuiselta mestariteokselta se ei tunnu. Historiansa on hyvä tuntea ja en kiistä lainkaan, etteikö Akira olisi osa sarjakuvan yleissivistystä, mutta ei pidä tuntea syyllisyyttä, jos maailma ei mullistukaan sen luettuasi. Siltä minusta ainakin tuntui, ja sitä tässä yritän varmaan lähinnä itsellenikin vakuutella.

Arvosana: 75/100

Akira 9-12
Katsuhiro Otomo, käsikirjoitus ja kuvitus
N. 200 sivua / kirja
Like Kustannus
Hinta Suomessa 10 €/osa, helpommin saatavissa kaksi osaa kokoavat volyymit n. 20 € hintaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s