Arvio: Aivan helmiä zinejä sarjisfestareilta – Bull / Jeesus tulee, oletko valmis?

Bull_JeesusTuleeOletkoValmis_kansi

Kuten olen useaan otteeseen korostanut, niin käsitykseni ja tuntemukseni suomalaisesta sarjisskenestä ei ole erityisen syvää. Esimerkiksi zine-kulttuuri on monelta osin itselleni hyvin vierasta, enkä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla vieraillessanikaan osannut muuta kuin lähinnä kävellä zine-osastojen läpi tyhjä katse kasvoillani. Onneksi saan aina silloin tällöin apua, ja jälkikäteen minulle tarjottiin luettaviksi paria sarjisfestareille tehtyä zineä. Teokset Bull ja Jeesus tulee, oletko valmis? esiteltiin niin vetoavilla synopsiksilla, että lukeminen oli no-brainer. Ja olenpa tyytyväinen, että joku minua tähänkin kulttuuriin päin päätti sysäistä, nimittäin ainakin nämä zinet olivat ehdottomasti lukemisen väärtejä. Ilahduttava yhdistelmä huolettomuutta ja ajatuksella ja sydämellä tehtyä sarjakuvaa. Jatka lukemista ”Arvio: Aivan helmiä zinejä sarjisfestareilta – Bull / Jeesus tulee, oletko valmis?”

Aku Ankka 2019 – Skenepoliisi tarkistaa tason

Ankka2019_kansi

Disclaimer: Kirjoitin tekstin omasta näkökulmastani, eli ex-tilaajan vinkkelistä. Tajusin vasta tekstin kirjoitettuani, että ehkäpä sarjisharrastajista suuri osa tilaa edelleen Aku Ankkaa ja olen itse laumasta eksyneessä vähemmistössä. Toivottavasti tästä tekstistä saa silti jotain irti, vaikka Ankan vaiheita olisikin säännöllisesti seurannut.

Jos jokin on varmaa, niin se, että kerran jos olet Aku Ankkaa tilannut, niin puhelinmyyjät soittelevat siitä tuomiopäivään asti. Ja todennäköisyysmatematiikan mukaisesti, kun toistojen määrä lähestyy ääretöntä, myös harvinainen esiintymä lopulta tulee tapahtumaan. Ja niin kävi kesällä 2019 kun sata kertaa puhelinmyyjälle ”ei” sanonut bloggaaja päätyikin sanomaan ”kyllä”. Niinpä olen päässyt pitkästä aikaa nauttimaan säännöllisestä Disney-annoksesta ja tarkastelemaan Suomen merkittävimmän sarjakuvainstituution nykytilaa. Onko siitä edes mitään sanottavaa, vai porskuttaako Ankka vuosikymmenestä toiseen junan lailla? Pääresepti on kyllä erittäin tuttu, mutta silti lehdestä on kaivettavissa jonkinasteista muutosta, eivätkä ne kaikki ole edes huonoon suuntaan! Lisähyötynä tilauksesta opin, että Sanoma-tilin asetuksista saa laitettua puhelinmarkkinointikiellon helposti päälle. Ei ole perään soiteltu. Eli win-win! Jatka lukemista ”Aku Ankka 2019 – Skenepoliisi tarkistaa tason”