S’om taas vuoden verran vettä Vantaan-, Aura-, Touru- ja Oulunsiikaonpyhäkala-joessa virrannut. Hyllyy täyttää neljä vuotta, ja on aika katsella jälleen TILASTOJA. Aah, synttäri, mikä ihana tekosyy numeronmurskaukselle. Perinteiseen tapaan listataan jälleen parhaat, luetuimmat ja ylinukutuimmat. Lisäksi ajattelin hieman pohdiskella omaa lukumotivaatiotani, kun olen sen kanssa viime aikoina aika paljon paininut. Tekstiä on paljon, että toivottavasti teillä on sellainen mukava sunnuntai-asento.
Tänä vuonna voin sanoa, että bloggaaja löysi vihdoin rajansa. Viime vuoden Hellboy-heinäkuu käynnisti yllättävän pitkäkestoisen reaktion, jossa sain kirjoitettua juttuja oikeasti julkaisujonoon silkan reaaliaikaisen oksentamisen sijaan. Tämä salli suunnitelmallisen aikatauluttamisen, ja leijonaosa vuodesta tulikin mentyä kellopelin tavoin kahdella julkaisulla per viikko: keskiviikkoisin kello 17.30 ja sunnuntaisin kello 11.30 Hyllyyhyn tärähti tuoretta sarjiskampetta, satoi tai paistoi.
Tällä oli useita vaikutuksia, tässä tärkeimmät:
- Kävijämäärät kasvoivat selkeästi. Säännöllinen julkaiseminen tarpeeksi tiheästi toimii tästä vinkkelistä kuin junan vessa. Viime vuoden aikana sivulatauksia kertyi 13 068. Tuplaus kahden vuoden takaa, siis.
- Tekeminen ammattimaistui monessakin mielessä: arvostelukappaleita alettiin tarjota merkittävästi aiempaa enemmän, kirjoitin muutamia arvioita myös Sarjainfo-lehteen ja herra paratkoon, tapasin jopa muutamia sarjisihmisiä ihan IRL. Aloin uskaltaa kutsua itseäni ihan sarjakuvabloggaajaksi jopa julkisestikin!
- Lopulta tahti johti pienimuotoiseen uupumiseen. En missään kohtaa tuntenut erityistä stressiä tai kuormitusta bloggaamisesta, mutta kun annoin itselleni luvan höllätä luvatusta tahdista ensimmäistä kertaa, aiottu hidastaminen muuttui ihan itsestään lähes kahden kuukauden tauoksi, ja sen jälkeenkin julkaisurytmi on ollut reilusti entistä hitaampi.
- Yllättävästi tämä johti siihen, että ensimmäistä kertaa tekstien määrä väheni edellisvuodesta. Tänä vuonna julkaisin 72 tekstiä, vaikka se tuntui raskaammalta kuin edellisvuoden 84 tekstiä.
Voi siis olla, että jatkossa en enää lähde tuollaiseen julkaisutahtiin, kun muutakin elämää on elettävänä. Se voi tarkoittaa pientä laskua kävijämäärässä, mutta pitkäjänteisyys lienee oman lukuharrastuksen kannalta tärkeämpää kuin pikavoitot. Ja oman lukemisen vuoksi tätä kuitenkin tehdään, sitä ei sovi unohtaa!
5+1 parasta sarjakuvaa
Tänä vuonna otin aiempaa systemaattisemmin asiakseni perehtyä edellisvuoden kehuttuihin huippuihin. Siksi parhaiden lista on ajankohtaisempi kuin koskaan. Eniten ilahduttaa kuitenkin se, että jenkkilistat saavat huudella mitä huutelevat, ja silti jälleen kerran vuoden paras sarjakuva oli kotimainen. Täysiä torille!
6. Mark Russell & Steve Pugh – The Flintstones
Viime vuoden riemukkaimpia löytöjä olivat Mark Russellin Hanna-Barbera-uudelleentulkinnat. Tämä Kiviset ja Soraset -rupeama, jossa kyse on kulutuksen läpikyllästämästä keskiluokkaisuudesta, ja tällaisen elämäntavan lyhytnäköisyydestä, nauratti ja konkreettisesti myös itketti. Ehdoton helmi.
Tämän pienimuotoisen elämäkerran olin rehellisesti sanottuna jo ehtinyt unohtaa. Kun luin tekstini siitä uudelleen, fiilis kuitenkin palasi hyökyen ylleni. Hey, Kiddo on kädenojennus ja tukiverkko kaikille, joiden perhetilanne aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuksia. Se on myös erinomainen sarjakuva, mutta se on toissijaista.
4. Pénélope Bagieu – Brazen: Rebel Ladies Who Rocked the World
Muutaman sivun tarinoita historian ylivoimaisista naisista, jotka on sittemmin vaiettu unohduksiin tai pienen piirin salaisuuksiksi. Tässä kirjassa on perseellepotkimisvoimaa aivan törkeän paljon. Erinomainen joululahjavinkki.
3. Ezra Claytan Daniels – Upgrade Soul
Vuoden suurin yllättäjä. Kannen perusteella en odottanut mitään, mutta lopulta sainkin parhaan koskaan lukemani scifisarjiksen. Tähän tarttui Twitterin perusteella moni muukin ihan vain suosituksen kautta, ja en jäänyt yksin huutamaan ylistyssanoja.
2. Mark Russell & Mike Feehan – Exit Stage Left: The Snagglepuss Chronicles
Mark Russellin toinen panos viime vuoden topkutoseen, ja vielä Flintstonesiakin kovempi. Aikalaiskuvaus ihmisoikeustaistelusta 1950-luvulla ja sivistymättömälle nykymoukalle erittäin tärkeä muisto siitä, että oikeuksia ei ole koskaan annettu, vaan ne on aina pitänyt ottaa. Mark Russell on tämän vuoden MVP.
Oksi ei edes tuntunut lukiessa niin ihmeelliseltä, mutta kun sen sulki luettuaan, oli kuin olisi juuri kokenut pienen hetken taikaa. Salamyhkäinen mestariteos, joka yllytti myös bloggaajan ennenkuulumattomiin ylisanoihin.
5+1 luetuinta postausta
Tästä kategoriasta löytyi rehellisesti sanottuna yllätyksiä. Osittain syy on varmaan siinä, että en enää jaksa vahdata aivan jokaista blogausten herättämää keskustelua niin tarkasti kuin aiemmin, joten jokin kävijäaalto saattaa jäädä huomaamatta. Yritän kuitenkin arvailla, miksi suosio on juuri nämät sarjakuvat löytänyt.
6. Sami Nyyssölä – Learn Finnish Without Studying
Learn Finnish Without Studying oli käsittääkseni myös myynniltään tietynlainen yllättäjä. Nyyssölä on laatinut sen ensisijaisesti suomea taitamattomille ystävilleen, mutta kysyntää kirjalle selkeästi on ollut muutenkin, mikä näkyy myös postauksen lukijamäärissä. Suomalaiset rakastavat kertoa itsestään ulkomaalaisille, jotka eivät koskaan pyytäneet mitään Suomi-esitelmää. Siihen rakoon menee myös tämä sarjis!
5. Ville Ranta – Kuningas menettää päänsä
Sen verran kuitenkin olen kartalla, että tiedän kun Ville Rannan kaltainen sarjisauktoriteetti jakaa oman postaukseni, kuten Kuninkaan kanssa kävi. Rannan saate oli vielä hieman postausta kommentoiva silkan hymistelyn sijaan, ja näin Hyllyyseen ajautui nippu Rannan fanejakin katsomaan, että mikäs kynäniska se täällä huutelee ja millä meriiteillä. No meikähän se, eikä millään meriiteillä! Kiva kun kävitte!
4. Richard Osborne & Ralph Edney – Filosofia aloittelijoille
Toisaalta, sekä Learn Finnish Without Studyingiä että Filosofiaa aloittelijoille saattaa yhdistää myös epäsarjakuvamaisuus. Ne ovat sarjakuvan tehokeinoja hyödyntäviä teoksia, mutta eivät ihan puhtaita sarjakuvia. Sen vuoksi niiden yleisöäkin saattaa löytää blogiin poikkeuksellisen paljon myös sarjisskenen ulkopuolelta. Toivottavasti joku näistä hypoteettisista harhailijoista löysi blogista jonkin toisenkin mielenkiintoisen sarjiksen.
3. Aino Louhi – Mielikuvitustyttö
Mielikuvitustyttö on yksi kuluvan vuoden kehutuimpia kotimaisia sarjakuvia. Itse olin toista mieltä, ja annoin sen kuulua myös tekstissä. Muistaakseni Suomen Sarjakuvaseura tarttui tähän ja nosti omien seuraajiensa nähtäville. Tässä kävi siis tahtomattani nykyverkkomedian perustemppu: kerro mikä suuren yleisön rakastama ilmiö on mielestäsi paskaa (tai no ei nyt paskaa mutta sillee vähän kehnompi kuin väitetään), ja katsele kun klikit vyöryvät saitille. Sääli että mainosmassit jäi saamatta.
2. Carl Barks – Aku Ankan Slangisota
Jaa-a, mitäs tähän sitten sanoisi. Ankasta kannattaa kirjoittaa vähintään kerran vuodessa, koska Ankka kiinnostaa aina.
1. Avi Heikkinen – Valotusaika
Tämä oli itselleni iloinen yllätys, mutta järkeenkäypä sellainen. Sen lisäksi että Valotusaika on erittäin uniikki sarjisteos, Avi on myös itse markkinoinut sitä ansiokkaasti. Veikkaan, että harva debyyttisarjakuvaromaani saa nollabudjetilla ihan vastaavaa näkyvyyttä. Koska olin ensimmäisenä kriitikkona apajilla, sataa tuosta pöhinästä väkisin jotain myös Hyllyyn laariin. Siksipä on varsin mukava onnitella Valotusaikaa vuoden luetuimman sarjisbloggauksen palkinnon pokkaamisesta!
5+1 ylinukutuinta sarjakuvaa
Ja koska sen lisäksi että lukeva yleisö on kartalla ja arvostaa laatusarjiksia, se on myös tyhmä eikä tajua laadusta mitään. Siksi pitää minun jälleen nostaa myös tutkan alle livahtaneita postauksia vielä uudestaan. Täällä on nimittäin ihan ehdotonta ygös_kamaa monella palkintokorokkeella!
6. Ellen Forney – Rock Steady: Brilliant Advice from My Bipolar Life
Ah ja voi, Ellen Forney jonka kohtalo tuntuu olevan päätyä vähiten luettujen postausten sekaan kerta toisensa jälkeen. Vielä kerran yhteen ääneen: Ellen-on-hauska-ja-omaääninen-sarjakuvantekijä-jonka-teoksia-kannattaa-lukea! Rock Steadykin on vähän anti-sarjakuva opaskirjamaisuutensa vuoksi, mutta silti kiehtovasti kerrottu ja mieleenjäävä. SMEDMERTS!
5. Ave Koskela – Hemmo Paskiainen: Hemmo, iskän poika
Jahas, enää ei Pahkasika-nostalgia riittänyt vetovoimaksi. Aiemmin, Vanhojen herrojen tai Miihkalin tapauksissa lukijoita on kerääntynyt kuin itsestään. Ehkä Hemmoa ei vain törkyisyytensä vuoksi muistella yhtä lämmöllä kuin helpommin lähestyttäviä kollegoitaan?
Jos olisin laittanut otsikkoon muutaman olennaisen avainsanan, niin veikkaisin että lukijoita olisi ihan eri tavalla. Eli tässä tulee: jääkiekko, kiakko, lätkä, kendo, JÄKIS, Suomi-Kanada 3-1, Patrik Laine, Kaapo Kakko. Noni, menkää lukemaan, siinä on oikeastikin jääkiekkoilija pääosassa! Ja se tappeleekin vielä paljon!
Klassikkotulos, eli sama sarjis sekä parhaiden että vähiten luettujen listalla. Sori, Kiddo.
2. Lisa Hanawalt – Coyote Doggirl
Nyt sitten. Lisa Hanawalt on vain todistanut lisää nerouttaan jo valmiiksi erinomaisen Coyote Doggirlin jälkeen aivan liian vähälle huomiolle jääneellä Tuca & Bertie -sarjalla Netflixissä, ja Hanawaltin myötävaikutuksella BoJack Horsemankin on edelleen kovaa kuin elämä. Nyt päät pois hanureista, Coyote Doggirl vähintään kirjastosta varaukseen ja aletaan kaikki fanittaa Lisaa sillä tasolla jonka hän ansaitsee!
1. Tommi Parrish – The Lie and How We Told It
Tämäkin tulos on jonkilainen klassikko, kai. Ykkösenä nukuttujen listalla on jälleen, kuten kolmena vuotena Hyllyyn neljästä, kunnon taidesarjakuva. Jostain te kehvelit aina haistatte nämä nälkiintyneiden visionäärien tekemät, totaalisen epäkaupalliset pikkupohdinnat ihmisyydestä ja maailmasta jossa elämme. Ehkä siksi, että kerron niiden olevan sellaisia? Mutta miten te sen jo lukematta tiedätte? Taidesarjakuva, ehkä kohtalosi on pysyä kolmen ihmisen sisäpiirin juttuna.
BONUS: 5+1 tapaa suojella ja ylläpitää oma lukumotivaatiotaan
Kuten alkutekstistä lupasin, aion nyt pohtia hieman omaa lukemistani. Huomasin nimittäin, että jossain kohtaa vuotta minun oli vaikea kammeta itseäni lukuhommiin, vaikka pidin edelleen sarjakuvista, seurasin skeneä, päivitin Goodreadsin lukulistaa ja ostin sarjiksia. Silti ei vaan lähtenyt. En edelleenkään ole saanut takaisin aivan sitä nuoruuden päivien kipinää, mutta ehkäpä tässä pyritäänkin jonkinlaiseen tasapainotilaan hurmoksen sijaan. Tässä asioita, joita olen itse huomannut ja joita olen lisännyt/aion lisätä lukurutiiniini.
6. Et ole mitään velkaa kenellekään
Varsinkin blogatessa, miksei muutenkin, on helppo luoda itselleen kummallisia odotuksia. Ihan kuin blogin takana odottaisi joku tuhatpäinen lukijalauma, jota minun tekemiseni kauheasti kiinnostaa. Eihän sellaista ole. Ihan niin kuin ei ole mitään odotuksia siitäkään, mitä/milloin/miten paljon/millaista kamaa kenenkään tulisi lukea. Itsellä niitä saattaa olla, mutta ei ole mitään syytä projisoida niitä muihin ja olettaa, että kukaan muu odottaisi minulta mitään. Ei odota, eli paineet ovat kuvitteellisia.
5. Älä vertaa itseäsi toisiin tai historiaan
Olen koko ajan pyrkinyt toistelemaan itselleni, että en tarvitse mitään numeerisia lukutavoitteita tai ”luen enemmän kuin viime vuonna” -maaleja, mutta kyllä ne aina jossain takaraivossa kummittelevat. Se, että viime vuonna luki X teosta ei tarkoita tämän vuoden kohdalta mitään, eikä vähemmän lukeminen tarkoita epäonnistumista. Se vain tarkoittaa, että luki vähemmän. Sama koskee vertauksia muihin. Joku toinen lukee aina enemmän, tietää enemmän, asettelee sanansa paremmin. Pyrin muistuttamaan itselleni, että paras on mahdoton olla, joten voi pyrkiä vain olemaan tarpeeksi hyvä, että riittää itselleen.
4. Älä tee lukemisesta liian vaikeaa
Tämä liittyy vähän tuohon kutoskohtaan, mutta ansaitsee oman käsittelynsä. Lukemiseen on nimittäin petollisen helppo luoda kaikenlaisia sääntöjä: luettuani kirjoitan kirjasta blogitekstin, jokainen kirja luetaan loppuun, kirjat täytyy dokumentoida Goodreadsiin, kaikista luettavista täytyy löytyä jotain sanottavaa. Kaikkihan tällaiset ovat ihan paskaa, ja luovat vain lukkoja. Kirjan aloittaminen tuntuu yhtäkkiä ihan eri koon rupeamalta, jos siihen sisältyy puolenkymmentä ”pakollista” tanssiaskelta lukemisen ulkopuolelta. Olen vasta tänä vuonna hyväksynyt sen, että jokaista sarjista ei tarvitse kirjata blogiin, tai että jos sarjis tuntuu tylsältä sen saa lopettaa, tai että jos Goodreads ahdistaa enemmän kuin helpottaa lukemista, niin älä mene sinne, tai että jos haluaa lukea yhden kirjan sarjasta, niin ei tarvitse lukea sitä koko 20-osaista sarjaa siitä ympäriltä. Ja niin, taas oli helpompi hengittää!
3. Älä yritä lukea kaikkea tai pysyä kartalla kaikesta
Tänä vuonna menin liian syvälle skeneen, niin sanoakseni. Koska sarjakuva kiinnosti, seurasin keskusteluja, etsin luettavaa, haalin suosituksia sieltä sun täältä. Aktiivisimmassa vaiheessa homma alkoi kaatua päälle. Vaikka sarjakuva on erittäin nopealukuista, jokaista luettua kirjaa kohti jonoon ilmestyi viisi uutta. En priorisoinut jonoa, vaan käsitteli sitä FIFO-periaatteella saapumisjärjestyksessä. Tämä johti siihen, että kirja, jonka olisin oikeasti halunnut lukea hautautui kymmeneen kirjaan, jotka piti lukea tai vähän niin kuin kiinnostivat. Ei motivoi tarttua kirjaan, jos se ei ole se kirja jonka oikeasti haluaa. On ihan ok olla pimennossa skenestä ja lueskella sitä sun tätä. En ole vielä keksinyt, miten ratkaisen tämän. Toisaalta on kauhean kiva olla perillä tilanteesta, mutta toisaalta ei se ole sen arvoista, että lukeminen alkaa tuntua työltä. Uskon, että löydän vielä jonkun tasapainon, ehkäpä juuri sen priorisoinnin kautta.
2. Muista ketä varten luet
Itseäsi varten. Ketään muuta varten et edes voi lukea, ellei joku varta vasten maksa lukemisesta. On siis tosi tarpeetonta ajatella kenenkään muun tarpeita lukemisia miettiessä.
1. Lue sitä, mistä tykkäät
Tämä linkittyy tuohon kolmoskohtaan, mutta vielä kerran kertauksen vuoksi: ei ole mitenkään arvokkaampaa tai jalompaa lukea sellaista kamaa, jota pitäisi lukea sen sijaan mitä haluaa lukea. Hyllyyn kohdalta tämä esimerkiksi tarkoittaa, että heikennän palvelutasoani arvostelukappaleiden suhteen piirun verran: en enää lupaa toimitusaikoja teksteille. Aion edelleenkin arvioida kaikki arvostelukappaleet, joita minulle lähetetään, mutta hajautan niitä omien ns. intohimoprojektieni väliin enemmän ja paremmin. Aion lukea enemmän omilla ehdoillani, vaikka kukaan ei ole tähänkään saakka ehtoja sanellut. Aion lakata asettamasta itselleni tarpeettomia ehtoja, jotka tahmaavat lukemista. Viime viikolla keikautin lukujononi ympäri, koska sain hankittua käsiini kirjan joka kiinnosti reilusti enemmän kuin muut jonon teokset. Minimaalinen askel ihmiskunnalle, mutta valtava harppaus minulle. Tästä se taas lähtee!
Huh, tämän tekstin olisi voinut jakaa melkein kahteen eri postaukseen, sen verran pitkän kaavan mukaan tuli tuota lukumotivaatiota käsiteltyä. Kyllä se kuitenkin tähän linkittyy, ja täytyi vain saada pihalle. Ensi vuonnakin blogi ehdottomasti jatkuu, mutta todennäköisesti tätä vuotta pienemmin. E. F. Schumacherin sanoin pieni on kuitenkin onneksi kaunista. Sarjakuva ei lukemalla lopu, eikä tämä blogi kirjoittamalla. Excelsior!
Hyllyy 