Arvio: Kaamio – Kauhusarjis tekee paluun Suomen kielellä

Kaamio1_kansi

Pari viikkoa takaperin blogissa ensiesiintymisensä teki Ilmein Entertainment, ja tuskin ovat ehtineet aallot edellisestä tekstistä laskeutua, kun lisää tuutataan jo tuuttiin. Kustantamon kakkosjulkaisu on paluun tekevä kauhulehti Kaamio, jossa julkaistaan eri tekijöiden lyhyitä kauhusävytteisiä novelleja. Kauhusävytteisiä siksi, että harva kirjan kertomuksista aiheuttaa kauhulle ominaisia kuumotuksen tai epämukavuuden tunteita. Pääasiallisesti kyse on leikittelystä kauhusarjakuvan tutuilla tarinakaavoilla ja tyylikokeiluista erilaisissa tapahtumaympäristöissä. Kaamiota ei voi kutsua erityisen kotimaiseksi, sillä tekijöistä ainoastaan Hannu Kesola on suomalaistaustainen, ja kun tarinoiden tyylit vielä ovat puhdasta jenkkiherkuttelua, niin amerikkalaisina käännössarjiksina Kaamiota on oikeastaan käsiteltävä, ainakin toistaiseksi. Laadultaan Kaamio ei huimaa päätä, mutta väläyttelee potentiaaliaan parissa tarinassa.

Kaamio1_sivu3

Kirjoittajia lehden tarinoilla on kaksi. Kesolan kertomukset ovat perinteisiä faustilaisia ”varo mitä toivot” -kauhunovelleja, joiden sävy vaihtelee poikamaisesta seikkailusta nihilistisempään synkistelyyn. Toinen käsikirjoittaja El Torres on valinnut aiheekseen Japanin pahamaineisen Aokigaharan itsemurhametsän, johon sijoittuvia tarinoita lehdessä on pari. Aokigahara on jo teemana sen verran mauton, että tarinoihin syntyy sellaista häpeällistä roskakauhun vetovoimaa. Itsemurhametsän mystifiointi ja glorifiointi on vähän arveluttavaa toimintaa, mutta haluan kovasti puolustaa kauhusarjiksen oikeutta käsitellä eksploitaationkin keinoin tällaisia sensaatioteemoja. Siitähän kauhussa kuitenkin on suurelta osin kyse, tavasta turvallisesti käsitellä sellaisia ajatuksia ja tunteita, joiden kohtaaminen muuten on vaikeaa. Harvoinpa kauhussa muutenkaan erityisen hyvän mielen ja tasapainon täyttämiä teemoja käsitellään.

Kaamio1_sivu4

Kuvituksellisesti Kaamiossa on jonkin verran mielenkiintoa. Parhaiten mieleen jää yhden Kesolan tarinoista kuvittava Lord Violent, jonka taiteilijanimi olisi täydellinen myös showpainijalle. Kesolan muut kuvittajat hoitavat tonttinsa kiitettävästi. Torresin työt kuvittavasta Fran Galanista en ole niin varma. Yritin lukiessani kovasti analysoida, onko tarinoiden sekavuus ja vaikea seurattavuus käsikirjoituksen vai kuvittajan ongelma, mutta työtapoja tarkemmin tuntematta lopullinen vastuu jää jakamatta. Ehkä ongelma on hieman molemmissa. Kerronta poukkoilee, kun Torres haluaa kertoa tarinoitaan kahdessa (vai jossain kohtaa jopa kolmessa?) eri ajassa. Galanin kuvitus ei ole aivan tarpeeksi vivahteikasta opastamaan lukijaa keskittymään kulloinkin olennaiseen ja hahmottamaan, missä ajassa nyt ollaan ja ketäs tässä tällä kertaa keskenään juttelee. Tarinat olisivat vaatineet selkiyttämistä noustakseen ammattimaisuudessa ylemmälle tasolle.

Kaamio1_sivu2

Tietynlainen ammattimaisuuden puute leimaa Kaamiota ehkä muutoinkin. Osa tarinoista on hieman sekavia ja osa puolestaan vain hieman lepsuja. Juonellisesti lyhärit päästävät itsensä melko helpolla eivätkä yritäkään etsiä ratkaisuja ilmiselvyyksien ulkopuolelta. Tarinat kaipaisivat joko tiukempaa kustannustoimittamista tai tekijöiden keskinäistä sparrailua tason nostamiseksi. En siis tietenkään tiedä sarjakuvanteosta oikeasti mitään, mutta mielikuvissani tällaisen kokoelmalehden tekijät ovat kuin Wu-tang Clan, joka kirittää jäseniään yhä kovempiin suorituksiin, ja vain parhaiden värssyjen kirjoittajat saavat tarttua mikkiin tai tässä tapauksessa painaa tarinansa kansiin. Jos tilanne ei tällainen todellisuudessa ole, niin tarjoan Wu-konsultointia halukkaille ilman minkäänlaista ammattitaitoa huokealla tuntitaksalla. Tilaa ”Shaolinin 36 hyllyä” -kurssini jo tänään!

Kaamio1_sivu5
Kun tätä aukeamaa kuvasin, niin jotenkin tuli katsottua uudesta kulmasta, ja sieltä tämä näytti yllättävän hyvältä. Värin ja viivan liitto jotenkin hivelee silmää.

Kritiikistä huolimatta on hienoa, että Kaamio on noussut kuolleista raadonhajuisena. Olen avoin pulp-kalkkunan ystävä, ja tätä matskua ei suomeksi ilmesty yhtään liikaa. Lyhyet tarinat tarjoavat kokeilulle erittäin hedelmällisen formaatin, kun tyylejä ja ideoita voi koeponnistaa matalalla kynnyksellä. Siksi olen melko armollinen kehnompiakin stooreja tai mauttomampiakin konsepteja kohtaan, optimistina kun haluan uskoa tekijöiden kehittyvän jokaisen tarinan myötä. Kaamiolle tekisivät terää esimerkiksi muutama kotimainen tekijä tai hieman tiukemmat vaatimukset tarinoiden toteutukselle. Potentiaalia kuitenkin on, ja kevyemmälle suomenkieliselle roskamatskulle ainakin tämä yksi lupautunut ostaja. Kaamion ykkösnumeron haaliminen kannattaa ehkä vain lajityypin vannoutuneille ystäville, muut voivat venailla seuraavaa julkaisua.

Kaamio1_sivu1

Arvosana: 60/100

Kaamio 1
Hannu Kesola & El Torres, käsikirjoitus – Emi Utrera, Patrick Wong, Fran Galan & Lord Violent, kuvitus
60 sivua
Ilmein Entertainment
Hinta Suomessa n. 12 €

Sarjakuva kaupan:

Turun Sarjakuvakauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s