Tämä arvio on pidempi versio alun perin Sarjainfo 3/2019-lehdessä julkaistusta tekstistä.
Ainakin näin sarjiskuplan sisäpuolelta näyttää, että Liv Strömquist on modernin sarjakuvan juhlituimpia nimiä. Tarkkanäköistä feminististä sarjakuvaa tekevä Strömquist kasvattaa suosiotaan jokaisen teoksensa myötä ja murtautuu hiljalleen myös suuremman yleisön tietoisuuteen. Einsteinin vaimo on kokoelma satunnaisia lyhäreitä, joiden yhdistävänä teemana ovat naisten elämät miesten varjossa. Strömquist tuhoaa miesneron myyttejä sivu sivulta osoittaen, miten yhdessä asiassa hyvät miehet olivat usein täysiä surkimuksia tai hirviöitä elämänsä naisten suhteen. Einsteinin vaimo osoittaa miksi Strömquist on tyylilajinsa kuumimpia nimiä: sarjakuvat ovat teräviä, häikäilemättömiä, hauskoja ja ennen kaikkea viihdyttäviä. Kukaan ei tykkää lukea, jos lukeminen tuntuu läksyiltä, mutta Strömquist valistaa lukijoitaan vangitsevasti lähes varkain.
Einsteinin vaimo on rehellisen vihainen sarjakuva. Se on sataprosenttisen feministinen, mutta siinä missä feministinen sarjakuva usein kertoo naisten vaietusta mahtavuudesta, Einsteinin vaimo kertoo miesten vaietusta perseestäolosta. Negatiivisuus on täysin perusteltua, sillä tarkoituksena on osoittaa, millaista käytöstä neroina pidetyiltä miehiltä on historiassa siedetty. Osa tarinoista osuu kohteeseensa paremmin ja osa heikommin. Muutakin matskua on tarjolla: Einsteinin vaimon aihekirjo on viitekehyksensä sisällä laaja: kunniansa saavat kuulla nerokulttimiesten lisäksi lapset (jotka ovat oikeasti oikeistokonservatiiveja), sekä monet ärsyttävät ihmistyypit (kuten historiaton uranainen, yleisötilaisuuksien ukkeli, hyväntekeväisyyshirmu ja niin edelleen).
Einsteinin vaimo ei ole siinä mielessä helppoa sarjakuvaa, että sen lukeminen vaatii jonkinasteista mielenhallintaa. Joskus Strömquistin asenteellisuus jää pinnalliseksi, kun väitteitä heitellään vahvasti arvolatautuneista lähtökohdista, ja tällaisista provosoituminen lukijana olisi kovinkin helppoa. Jos Einsteinin vaimoa haluaisi lukea kuin piru raamattua ja epäjohdonmukaisuuksia etsien, se onnistuisi suht helposti. Silloin kirjaa kuitenkin lukisi aivan väärin. Kärjistykset, provot ja yleistykset ovat teoksen teoksen teeseihin täysin sopivia tehokeinoja, sillä niin kuin yksi kirjan kohteista, Jackson Pollock, roiski maalia sinne tänne luoden välillä roskaa ja välillä klassikoita, niin myös Strömquist roiskii joka suuntaan. Klassikoita olisi vaikea luoda ilman muutamaa ohilyöntiä, joten on vain hyvä, että Strömquist ei pidättele tai epäröi, vaikka jokin stoori kirjassa jäisikin ohuemmaksi. Jos lukija jäisi tällaisista saivartelemaan ja ”argumentoimaan” Strömquistia nurin, paljastuisi siinä vain lukijan kulttuurisen hahmottamiskyvyn heikkous, kirjassa kun on kyse kokonaisuudesta ja ilmiöstä, jonka konkretisointi vaatii yleistämistä. Einsteinin vaimo asettaa siis ansan myös miesselittäjälle tai muulle internet-pätijälle. Ovelaa!
Suurimmaksi harmiksi kirjassa jää tarinoiden lyhyys. Osassa ”historian hirveimmät poikaystävät” -sarjaa Strömquist sukeltaa tarinaan tyydyttävällä syvyydellä, mutta kirjan muissa tarinoissa jää hieman hiertämään, että jutut loppuvat ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Tämä on toki tekijän taiteellinen valinta, mutta monet aiheista tuntuvat siltä, että niistä riittäisi hieman sivua tai kahta pidempiinkin katselmuksiin. Ikään kuin Strömquist olisi halunnut vain tykittää kaikista keksimistään aiheista dokumentin paperille mahdollisimman nopeasti. Sarjakuvan lukeminen on sen verran nopeaa touhua, että jatkuvasti vaihtuvat teemat tuovat kirjaan kiireen tuntua, vaikka tekijä olisikin käyttänyt niihin aikaa ja paneutumista. Todellisuudessa voi olla, että vain lopputulos on tiivis, ei sen taustalla tehty ajatustyö, mutta lukiessa tuntuu silti siltä kuin tekijä poukkoilisi ES-pärinöissä aiheesta toiseen hirveää tahtia.
Einsteinin vaimon avoin asenteellisuus on sen suurin vahvuus ja heikkous riippuen siitä, mistä näkökulmasta kirjaa tarkastelee. Strömquist on niin häpeilemätön paitsi feminismissään myös sosialismissaan, että eniten näkökulmansa avartamista kaipaavat ihmiset eivät varmaan koskaan tule tätä kirjaa lukemaan. Tarinoista välittyvä sävy on välillä hieman itsensä helpolla päästävä ”no kaikillehan on selvää, että”, joka puhuttelee omaa kuplaa, mutta sen ulkopuoliselle saattaa tuntua joko ulossulkevalta tai luotaantyöntävältä. Kun ei olla tultu pyytelemään anteeksi tai keskustelemaan sovittelevasti, niin rajataan samalla väistämättä osa yleisöstä pois. Tätä kirjaa ei olisi kuitenkaan voinut tehdä kompromisseja tekemällä. Lukijan vastuulle jää nyrjäyttää aivonsa oikealle aaltopituudelle.
Sen verran vastuuta Strömquist ulkoistaa tulkinnasta, lukutavasta ja taustatietojen tuntemuksesta, että hänestä ei suurella todennäköisyydellä ole tulossa uutta Schulzia, joka yhdistäisi kansanosat kaikista lähtökohdista. Kertojana Strömquist on niin taitava, että olisi mahtavaa nähdä hänen joskus puhuttelevan ns. kaikkia silkan ”oman porukkansa” sijaan, mutta nykyiselläänkin lopputulos on erittäin nautittavaa sarjakuvaa. Taitavan tekijän ansiosta mielipide-eroista on täysin mahdollista päästä yli, nauttia laadukkaasta sarjakuvasta ja oppia samalla monta olennaista asiaa historiasta, jonka luuli jo tuntevansa.
Arvosana: 82/100
Einsteinin vaimo
Liv Strömquist, käsikirjoitus ja kuvitus
139 sivua
Kustannusosakeyhtiö Sammakko
Hinta Suomessa n. 17 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Arvio: Einsteinin vaimo – Miesmyyttien murskajaiset”