Yllättävästi suomalaisten kustantamoiden menneestä katalogista löytää aika ajoin sellaisia teoksia, joiden ei ikinä olisi uskonut näkevän päivänvaloa muussa kuin omakustannemuodossa. Tarkoitan siis sitä, kun tätä nykyä lähinnä pomminvarmoihin hitteihin keskittyvät keskisuuret kustantajat poikkeavat selvästi omasta linjastaan, oletettavasti joko koska linja on muutama vuosi sitten ollut vielä hyvin erilainen, tai sitten sarjakuvassa on nähty poikkeuksellista potentiaalia, jota ei vain voi ohittaa. Hyvistä esimerkeistä käyvät vaikkapa Egmontin kustantama Pikku Närhi tai Liken koneistosta ulos ilmestynyt Levinasin kasvot. Lissu Lehtimajan sarjakuva on nimittäin suurelle yleisölle tuntemattoman filosofin elämäkerta, koulutuksen lopputyö ja ei-erityisen-helposti-lähestyttävä pohdiskelu etiikan, rakkauden ja ihmisten välisen yhteyden luonteesta. Kokonaisuus on sen verran monipolvinen, että se asettaa kerronnallisia haasteita. Levinasin kasvot ei aivan nouse haasteiden tasolle, mutta teoksena se on silti miellyttävän kunnianhimoinen ja omalaatuinen.
Emmanuel Levinas oli 1900-luvun alussa syntynyt filosofi, joka kritisoi länsimaisen filosofian minäkeskeisyyttä ja puhui ihmisten aidon kohtaamisen merkityksestä. Hänelle ihmisyys ja rakkaus on ensisijaisesti vastuuta toisesta ja etiikka pakollista, sillä jokainen meistä on olemassa vain toisten ihmisten kautta. Tässä sarjakuvassa Levinasin vaiheet käydään läpi loppujen lopuksi erittäin nopeasti vain parissa sivussa, ja leijonaosa kirjasta on pyhitetty hänen ajatuksilleen ja Lehtimajan tulkinnoille niistä. Sinänsä onkin hauskaa, että estradille nostettu Levinas kritisoi maailman käsittämistä oman itsen kautta, mutta Lehtimajan kertomuksessa kaikki rakentuu sen ympärille, miten hän itse sai ajatuksen sarjakuvasta, mitä oppi sitä tehdessään ja miten se vaikutti hänen käyttäytymiseensä. Muista näkökulmista tarkasteltuna Levinasin kasvoja ei väittäisi itsekeskeiseksi sarjakuvaksi, mutta teemansa ja painopisteidensä valossa tuntuu siltä, että Lehtimajan näkökentässä on ollut jonkinasteinen sokea piste oman sarjakuvansa suhteen.
Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä Lehtimaja ikään kuin akateemisesti sanottuna esittelee tutkimussuunnitelmansa, eli kertoo miten päätyi käsittelemään Levinasia ja miksi aihe on hänestä merkittävä. Toisessa osassa käydään läpi teoreettinen viitekehys, eli Levinasin elämä ja ajatukset. Tämä on selkeästi sarjakuvan vaikein ja toisaalta ansiokkain osa. Hyvin teoreettisten filosofisten ajatusten visualisointi ja ymmärrettäväksi tekeminen tiiviissä muodossa eivät ole mitään yksinkertaisia temppuja. Lehtimajan käsittelyssä käsitteet meinaavat hieman sotkeutua toisiinsa ja punainen lanka hukkua rönsyjen alle, mutta lähdemateriaalin haastavuuteen nähden lopputulos on silti ihan mukiinmenevä. Toisella lukukerralla pysyin jo paremmin mukana, ja pystyin muodostamaan teoriasta jonkinlaista kokonaiskuvaa. Kolmannessa osassa Lehtimaja tekee Levinasin teorioista tulkintoja ja vetää niistä yhteyksiä arkielämään. Teorian siirtäminen käytäntöön on johdonmukaista, mutta pintapuolista. Mitään valtaisaa tyydytyksen tunnetta sarjakuvan päätteeksi ei ole tarjolla, sitä varten olisin kaivannut enemmän reflektiota ja teorioiden sovelluksia.
Ensimmäisen ja kolmannen osan vuoksi kirjasta jää lopulta hieman sellainen fiilis, että Lehtimaja ei vaadi itseltään ihan kamalasti, mitä tulee Levinasin teesien purkuun, sarjakuvan rakenteeseen ja siinä tehtyihin johtopäätöksiin. En toki tiedä yhtään, millaisia vaatimuksia taiteen alan lopputyölle on asetettu, ja millaisiin asioihin Lehtimaja on halunnut sarjakuvaa tehdessään huomiota kiinnittää. Itse kun kuitenkin luen kirjaa filosofian popularisoijana ja sarjakuvatietokirjana, jää lopputulos vielä harmillisen ohueksi. Tekijään itseensä sarjakuvassa keskittyvät jaksot jäävät reflektioltaan vaillinaisiksi ja enemmänkin ”näin tein sarjakuvan” -metaselitykseksi. Lukijana minua ei kauheasti kiinnosta, miten sarjakuva tehtiin, lähinnä sen lopputulos. Toki jos lukijoiksi on ajateltu lähinnä kollegoita ja lähipiiriä, voi ajatusprosessin avaaminen olla perusteltua. Silloin vain ei tunnu järkevältä kustantaa ja jaella teosta laajasti. Joku tässä kokonaisuudessa siis tilkkasen mättää.
Ei Levinasin kasvot kuitenkaan missään nimessä ajanhukkaa ole. Filosofia-aiheisia sarjakuvia ei ole yhtään liikaa ja kaikki aloitteet aukon paikkaamiseksi ja vaikean abstraktin teeman konkretisoimiseksi ovat tervetulleita. Lehtimaja esitteli minulle aiemmin tuntemattoman filosofin ja tuntemisen arvoisen näkökulman maailman ymmärtämiseen. Levinasin tärkeimmät teesit tulivat tutuiksi kompaktissa muodossa kohtuullisen ymmärrettävästi. Vaikkei selitys olisi maailman paras, niin parempaakaan ei ole toistaiseksi vastaan tullut. Visuaalisesti Levinasin kasvot on tietyllä tapaa taloudellinen. Se ei yritä hienostella liikoja, vaan keskittyy tukemaan kerrottua ja tekee sen kohtalaisen onnistuneesti. Lehtimaja onnistuu myös liittämään teokseensa sopivaa huumoria parilla onnistuneella ruudulla, joissa toimii erityisesti koominen rytmitys. Kirjassa on siis paljon lupausta, ja aion tulevaisuudessa lukea myös muita Lehtimajalta vastaan tulevia julkaisuja. Levinasin kasvot on kunnianhimoinen sarjis, jonka toteutus kapsahtaa kevyesti katajaan mutta jonka olemassaolo tekee silti maailmasta hieman paremman paikan.
Arvosana: 62/100
Levinasin kasvot
Lissu Lehtimaja, käsikirjoitus ja kuvitus
64 sivua
Like Kustannus
Hinta Suomessa n. 15-20 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Levinasin kasvot – Idea on hyvä, mutta tekijä rakastaa sitä silti hieman liikaa”