Arvio: Unnatural vol. 1 – Awakening

Unnatural1_kansi

Nyt täytyy kyllä myöntää, että en olisi ikimaailmassa arvannut, millaisen sarjakuvan olin luettavaksi haalinut. Unnatural jatkaa viime vuoden kehuttujen sarjisten sarjaa, jotka pistin kirjastosta varaukseen sen suuremmin tutustumatta tai miettimättä. Kyseessä on italialaisen Mirka Andolfon ensimmäinen englanniksi käännetty sarjis. Kustantajaksi on tarttunut Image, eli Andolfo ei aloita jenkkitaivaltaan mistään pienistä taidepiireistä. Itse toki oli jälleen skeptinen Image-tuotteeseen tarttuessani, mutta nyt täytyy sanoa, että suurin osa kustantamon helmasynneistä loisti poissaolollaan. Siinä missä Image-kama on usein nähtyjen konseptien kierrättämistä, sisällöllisen ohuuden peittämistä silmäkarkkiin ja ”aikuisen sarjakuvan” varjolla läpipäästettyä sekavaa kerrontaa, Unnatural on aidosti koukuttava, alusta saakka hyvin rakentuva ja TODELLAKIN yllättävä sekoitus teemoja, joita en ole nähnyt sarjakuvassa yhteen naitettuna koskaan ennen.

Unnatural1_sivu6

Unnatural tapahtuu tavanomaisessa antropomorifisessa eläinyhteiskunnassa. Leslie-possulla on ongelma: hän täyttää pian 25, mikä on lain mukaan takaraja vapaaehtoiselle puolison löytämiselle. Sen jälkeen valtio ottaa hoteisiinsa hänen parittamisensa, eikä ajatus houkuta. Lisäksi ongelma on, että Leslie näkee toistuvasti todella intensiivistä seksiunta mystisestä valkoisesta sudesta. Ongelman tästä tekee se, että yhteiskunnassa sallittuja ovat vain ”luonnolliset” parisuhteet, eli saman lajin miehen ja naisen väliset liitot. Soppaan heitetään myös historiallista mystiikkaa ja salaliittoteorioita, ja pian Leslie ei enää tiedä mikä on unta ja mikä totta. Rakkauden ja kosketuksen kaipuusta alkanut tarina muuttuu jo näiden ensimmäisen neljän numeron aikana melkoiseksi hourekujanjuoksuksi. Tuntuu siltä, että on hieman hölmöä arvostella Unnaturalia neljän numeron perusteella, sillä Andolfo tuntuu vasta aloittaneen maailmansa rakentamisen, ja on mahdoton tietää, mihin Unnatural on seuraavaksi menossa.

Unnatural1_sivu2

Neljänkin numeron perusteella on kuitenkin selvää, että Unnatural on aidosti yllättävä ja omaperäinen sarjis varsinkin sarjakuvan valtavirtaan verrattuna. Sen tyylilajeja ovat moderni romanssi, turri/furry-erotiikka, rikostarina ja trilleri. On toki selvää, että koko luonnollinen/epäluonnollinen parisuhde-asetelma on dystopian muotoinen kannanotto, eikä itsessään poikkeuksellinen, mutta kun siihen yhdistetään häpeilemättömän seksuaalinen pohjavire, erittäin taitavasti toteutettu päähenkilö, josta on lähes mahdotonta olla pitämättä ja yllättävän synkäksi yltyvä trilleritunnelma, niin ollaan oikeasti uniikin sarjiksen äärellä. Olen tunnistavinani Andolfon kerronnasta jopa George R.R. Martinmaisia sävyjä sen suhteen, että lukijan turvallisuudentunnetta järkytellään tuon tuosta. Periaatteessa Unnaturalin lukeminen on mukavaa, mutta Andolfo tekee paljon töitä, että tilanne olisi toinen. Hahmot ovat pidettäviä ja uskottavia, etenkin päähenkilö Leslie, mutta heitä heitellään melkoisiin mankeleihin heti alusta lähtien. Julmaa mutta tehokasta.

Unnatural1_sivu7

Kuvitukseltaan Unnatural on melko perinteistä valtavirran sarjakuvaa, mutta siinäkin on jännä twist. Leslie on samaan aikaan kehostaan epävarma ja erittäin seksuaalinen hahmo, ja välillä lukijalle tulee lähes epämukava, tirkistelevä olo. Tätä helpottaa huomattavasti se, että kerrankin sarjakuvan puikoissa on sekä kässärin että kuvituksen puolesta nainen, joten kaikki materiaali ei ole silkkaa miesfantasiaa. Unnaturalissa esimerkiksi alastomuutta ja vähäpukeisuutta esiintyy monentunnelmaisissa tilanteissa. Ne voivat olla luonnollisia ja neutraaleja, epämukavia ja vaarallisia tai toivottuja ja seksikkäitä. Tämä tunteiden skaala sallii lukijankin tuntea sarjakuvan mukana laajemmin. Unnatural siis käyttää suht perinteistä jenkkisarjakuvan työkalupakkia kautta linjan, mutta asettaa lukijalle vastuuta syiden, seurausten ja kontekstien eroavaisuuksien tunnistamiseen. Siinä missä suurelle yleisölle eli yksisilmäisesti miehille suunnattu sarjakuva usein tekee lähes haitallisia olettamuksia henkilöiden motiiveista ja kasuaalisti nakkelee tissiposeerauksia kohtaukseen kuin kohtaukseen välittämättä sen sävystä, Unnatural tarjoilee sekä hyvät että huonot tunnelmat rehellisesti.

Unnatural1_sivu3

Unnaturalin kohdalla merkit siitä, että joskus jaksaisin jopa lukea tämän sarjan loppuun, ovat kohdallaan. Sarjan kokonaismitta on maltillinen 12 numeroa, joten näitä kokoelmia ilmestyy yhteensä kolme kappaletta. Siinä mitassa voisi uskaltaa olettaa, että tarina pysyy vielä suht tiukkana eikä lähde sagamaisesti rönsyilemään pitkin kyliä ja kuntia. Lisäksi Andolfo rakentaa tarinaa järkevästi edistäen. Imagen kustantamissa sarjiksissa tunnelmointi on usein ollut liian pitkäkestoista ja tarinan ohuus käy ärsyttämään, jos kolmatta numeroa peräjälkeen katsellaan kuvia varjoisista kujista ja lentelevistä lehdistä. Andolfo tietää, miten tunnelma luodaan, mutta ei joudu jäämään siihen jumiin, koska hän osaa myös kirjoittaa.

Unnatural1_sivu5

Unnatural on hämmentävä sarjis. Turri-aspektit pääsivät yllättämään ainakin minut ihan täysin, ja Andolfo pääsee neljässä numerossa tirkistelystä ja romansseista kunnon intensiteetin pakenemiseen. Kuvituksellisesti se ei ole erityisen kunnianhimoinen, ja toki kyse on genresarjiksesta joka on aina jonkinasteisten kliseiden vanki, mutta jotenkin koko paketti vain natsaa. Siinä on tarpeeksi tuoreutta, jotta nuo lajityypin kliseet eivät nouse liian hallitseviksi osiksi kokonaisuutta. Toivon kovasti, että seuraavatkin osat pitävät kiinni Unnaturalin vahvuuksista, eivätkä lankea ennalta-arvattavuuden teille. Unnaturalilla on potentiaalia olla paras Image-sarjis, jota olen toistaiseksi arvioinut. Peukut ovat pystyssä!

Unnatural1_sivu1

Arvosana: 80/100

Unnatural vol. 1 – Awakening
Mirka Andolfo, käsikirjoitus ja kuvitus
112 sivua
Image Comics
Hinta Suomessa n. 12 €

Unnatural1_sivu4

Sarjakuva kaupan:

Turun Sarjakuvakauppa

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s