Pitäisi varmaan ruveta tägäämään näitä young adult -sarjakuvia omaksi porukakseen, sen verran tiuhaan niitä tuntuu tällä hetkellä luettavaksi eksyvän. Tällä hetkellä tosin lähinnä siksi, että viimeaikaiset havainnot kertovat YA-materiaalin olevan korkeatasoista ja usein ”aikuista” sarjakuvaa omaperäisempää. Vera Brosgolin sarjakuvaromaani Anya’s Ghost on tästä trendistä jälleen yksi todiste. Teinitytön ja aaveen ystävyydestä kertova kirja on, kuten YA-kirjan kuuluukin olla, samaistuttava, vaikka minulla ja Anya-päähenkilöllä ei ole päällisin puolin juuri mitään yhteistä. Lisäksi Anya’s Ghostin selvä vahvuus on sen navigointi eri tyylilajeissa. Juuri kun tästä sarjiksesta luulee ottaneensa selvää, Brosgol vaihtaa kertomuksen sävyä sujuvasti ja lukija huomaa taas olevansa ihan eri maailmassa, kuin mihin luuli päätyneensä. Alussa Anya’s Ghost vaikuttaa kovinkin suoraviivaiselta ja ennalta-arvattavalta, mutta kirjan aikana noita yllätyssuunnanvaihdoksia tarjoillaan parikin kappaletta, ja Brosgol todella ottaa lukijan vietäväkseen.
Anya on high schoolia käyvä teini, joka haluaisi vain sulautua joukkoon, ja jota ärsyttää omassa elämässä vähän kaikki. Koulu ärsyttää, huolehtivainen äiti ärsyttää, oma venäläinen verenperintö ärsyttää, ainoa kaverinpuolikaskin ärsyttää. Kaikki tämä saa Anyan eristämään itseään aika lailla kaikista niistä, jotka hänestä välittävät. Eristäytyminen menee kuitenkin hieman suunniteltua pidemmälle, kun hän putoaa hylättyyn kaivoon lähimetsässä. Kaivon pohjalta löytyy luuranko, joka kuuluu sata vuotta aiemmin kaivoon pudonneelle Emily-tytölle. Jostain syystä tämä ei ole päässyt siirtymään ajasta ikuisuuteen, vaan on jäänyt aaveena kaivon pohjalle jumiin. Toisin kuin Emily, Anya onnistuu hankkiutumaan kaivosta ylös hengissä, ja ottaa aaveen mukaansa nykymaailmaan. Koska kaikki ärsyttää, ei Emilyn ja Anyankaan suhde alussa ole mutkaton, mutta pikkuhiljaa aave ja ihminen alkavat ystävystyä. Enempää tarinasta ei kannata juuri paljastaa, sillä Brosgol johdattelee lukijan oikeisiin tunnelmiin varmasti paremmin kuin minä ikinä blogiarviossa pystyisin.
Vera Brosgol ammentaa kirjaan paljon omasta taustastaan. Venäjältä Amerikkaan muuttanut siirtolainen on tuonut saman kokemuksen myös päähenkilölleen. Varmaan juuri aidon oloiset ristiriidat tekevät Anyasta niin läheisen tuntuisen henkilön myös paljasjalkaiselle härmäläismiehelle, kuten allekirjoittanut. Toki kaikenlaiset yläaste- ja lukiokipuilut ovat myös hyvin universaaleja riippumatta kulttuurista, joten taitava kertoja saa kyllä tunnelman kohdalleen.
Kuvituksessa Brosgol hyödyntää simppeliä, karikatyyrimäistä tyyliä, johon hän saa kuitenkin lisättyä sopivaa realismia, kuten päähenkilön hieman muita hahmoja paksummat reidet tai pömpömpi maha. Näihin tuli kiinnitettyä huomiota, sillä niin usein piirrettyjen hahmoruumiinrakenteet ovat ainoastaan ääripäät ”tikkumaisen laiha ’normi-ihminen’” ja ”pallonmuotoinen hauska läski”. Anya ei ole kumpaakaan, vaan hyvin normaalin näköinen, mutta tästä syystä hänen omat ulkonäköpaineensa ovat ymmärrettäviä. Kuvitus on myös muilla tavoin ihmisen kokoista. Yliluonnollisen maaginen tunnelma kirjaan syntyy vasta loppupuolella, kun kuviot muutenkin suurenevat. Muutoin Anyan ja Emily-aaveen seikkailut ovat pienehköjä, sellaisia ihmisen kokoisia, ja kuvituskaan ei siksi lähde turhia kikkailemaan. Loppupuolella on myös hieno huomata, että Brosgol kykenee myös mahtipontisempaan jälkeen tilanteen sitä vaatiessa, mutta osaa hillitä itsensä, kun tarina tarvitsee pienempää tunnelmaa. Itsevarmuuden merkkejä tuollaiset.
Vaikka käsikirjoituskin surffailee varsin pehmeästi tunnelmasta toiseen, se ei sopeudu eri tilanteisiin aivan yhtä kameleonttimaisesti kuin kuvitus. Kun Anya’s Ghostia ryhtyy alkujaan lukemaan, tuntuu kevyt kerrontatapa kirjalle juuri sopivalta. Kun Brosgol nostaa panoksia ja kirjan tunnelma tiivistyy, siitä tulee harmittavasti kirjalle jopa pieni puute. Kyse on lähinnä kosmeettisesta virheestä, mutta tuntuu siltä, että Brosgol olisi visiollaan ja kerrontataidoillaan voinut vääntää Anya’s Ghostin vielä kouraisevammaksi lukukokemukseksi. Synkemmän tunnelman aikana kirja väläyttelee parin sivun mittaisia outouksia ja kauhujaksoja, joissa tunnelma on aidosti ahdistava, joten harmittamaan jää, että noista ei haluttu ottaa irti enempää. Kun lukija kerran on täysin koukussa ja tekijällä taidot hallussa, ei kannattaisi päästää tunnelmaa karkuun niin helposti ja nopeasti. En tiedä, onko kokonaisuus haluttu pitää nuoren kohderyhmän vuoksi sen verran kevyenä, että nuorimmat lukijat eivät pääse ahdistumaan, mutta en minä nyt tätä kirjaa ehkä muutenkaan kymmenvuotiaalle vielä suosittelisi, niin olisi kuumotukset voinut vielä enemmänkin valloilleen päästää.
Joka tapauksessa, Anya’s Ghost on erittäin hyvä nuortenfiktio, joka uppoaa tällaiselle pakenevaa hiusrajaa tarkkailevalle kolmekymppisellekin oikein mainiosti. Tunnelma on kohdallaan, kirjalla on uniikki tulokulma suht tavalliseen ”lapsi ja aave ovat kavereita” -kertomuskaavaan, ja Vera Brosgol on selkeästi lahjakas ja itsevarma tekijä. Neil Gaiman kehuu kirjaa blurbissa mestariteokseksi, ja ymmärrän miksi. Goottilaisen kauhuromantiikan ystävälle Anya’s Ghost on varmasti napakymppi, ja kyllä tämä toimii meillekin, jotka emme ole käyttäneet nuoruuttamme kajalin ja The Curen parissa. Tai minkä parissa nykynuoret sitten käyttävätkään. Näköjään tämän viikon tekstien teema on ”bloggaaja on ihan vanha, nolo ja kauhee”, huoh. No, onneksi laatusarjis ei syrji, vaan taas sain nauttia loistosarjakuvasta kenenkään estämättä!
Arvosana: 83/100
Anya’s Ghost
Vera Brosgol, käsikirjoitus ja kuvitus
224 sivua
First Second
Hinta Suomessa 13-14 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Anya’s Ghost – Perinteinen tarina nousee yllätyksellisille tasoille”