En ihan tarkalleen tiedä, minkälainen ongelma minulla on Image-kustantamon kanssa, mutta useimmiten en ole heidän sarjakuvistaan vaikuttunut. Minun ja julkaisujohtajan maut eivät vain osu kauhean hyvin yksiin. Silti, Imagekin kun jonkinlaista mainetta sarjispiireissä nauttii, tulee aina aika ajoin tartuttua uuteen kustantamon tuotteeseen ja toivottua, että historia ei toistaisi itseään. Uusimpana tyrkkynä viime vuoden best of -listoille hiipinyt Ice Cream Man. Episodimainen sarjakuva on hengeltään sandmanmainen, joskin W. Maxwell Prince ja Martin Morazzo haluavat pitää homman ainakin näiden neljän ensimmäisen numeron perusteella Neil Gaimania kyynisempänä. Ice Cream Man on kokoelma tarinoita epäonnisista ihmiskohtaloista jossain kauhun, dekkarin ja fantasian välimaastossa. Omista Image-kokemuksistani tämä ei ole missään nimessä kehnoin, mutta en tiedä, tulenko silti muistamaan tästä sarjiksesta enää kolmen kuukauden kuluttua juuri mitään.
Nimettömäksi jäävä lähiöidylli on tapahtumapaikkana monenlaisille tragedioille, jotka piiloutuvat kauniiden julkisivujen ja näennäisen rauhan taakse. Nimetön jäätelönmyyjä tuntuu haistavan nämä murheet, sillä hän ilmestyy useimmiten paikalle valmiina tarjoamaan tötterön kärsiville. Miehellä on myös jonkinlaisia taikavoimia, mutta niiden luonne ei aivan vielä tässä ykkösvolyymissä kirkastu. Tragedioihin liittyy usein myös jonkinlainen rikos, ja silloin paikalle eksyy myös etsivä Jialeou Hwan. Nämä kaksi hahmoa ovat ainoat, jotka esiintyvät Ice Cream Manissa useammin kuin kerran. Tämä sarjakuvan ensimmäinen kokoelma on kuitenkin vielä hyvin vahvasti tunnelman asettelua ja fiilistelyä, eikä lukijalle jää sarjakuvana tästä kauheasti käteen vielä juuta tai jaata. En tiedä, onko se nimenomaan Imagen ongelma vai laajempi ilmiö, mutta monesti olen todistanut tällaisen ok-kiinnostavan sarjan lässähtämistä ihan totaaliseksi mitäänsanomattomuudeksi, ja siksi en vielä uskalla Ice Cream Manistakaan erityisesti innostua.
Tarinoiden ansioksi voidaan sanoa se, että jokainen niistä on yksittäisenä kertomuksena tarpeeksi oivaltava ja kiinnostava pitääksen lukijan otteessaan. Ensimmäinen tarina kertoo kauhean salaisuuden kanssa elävästä pikkupojasta, toinen elämänsä viimeisiä vetelevästä narkkaripariskunnasta. Kolmannessa päähenkilö on menneisyyden maineen palauttamisesta haaveileva unohdettu yhden hitin ihme ja neljännessä miehen kuoleman yhdistämät, tästä vieraantuneet isä ja paras ystävä. Kertomusten tyylilajitkin vaihtelevat melko selkeästi, ja W. Maxwell Prince esittää kannuksia monipuoliseen kerrontaan. Ensimmäinen tarina taittaa kauhuun, toinen taas on realistinen tragedia. Kolmas hyppää happoiseen fantasiaan, ja neljäs on jotain intiimin henkilödraaman ja mustan komedian väliltä. Itse kertomuksissa ei siis ole suuria ongelmia, ja niiden avulla Ice Cream Manin ykkösvolyymi on ihan lukemisen arvoista.
Puutteita alkaa tulla, kun hommaa rupeaa miettimään isommassa mittakaavassa. Nimihenkilö, rikosetsivät ja taustalla vaikuttavat suuremmat juonet kehittyvät niin hitaasti, että tässä kirjassa niillä ei oikeastaan ole yhtään mitään väliä. Neljä kertomusta eivät anna mitään syytä kiinnostua jäätelönmyyjästä, kaupungista tai mistään suuremmasta salaliitosta. Toki näinhän se on useimmiten episodimaisissa tarinoissa. Ei Sandmankaan Morfeuksen itsensä vuoksi ole kiinnostava. Kuitenkin Ice Cream Man vihjailee siinä määrin kaikenlaisia suurempia juonia, että oletettavasti niillä on tekijöiden mielessä jotain merkitystä. Lukijana ihmetyttää, miksi kerronnallisessa ratkaisussa on päädytty tällaiseen puolivälin vesitettyyn kompromissiin: joko käynnistettäisiin jäätelönmyyjän ja kumppaneiden tarina kerralla kunnolla, tai sitten unohdetaan vihjailut tästä aloitusnelikosta kokonaan. Mysteeri ei kiinnosta nyt lainkaan, mutta silti jää sellainen olo, että tämän kirjan lukemalla ei vielä pysty arvioimaan, mistä Ice Cream Manissa on kyse ja millainen sarjakuva se lopulta tulee olemaan. Ja kyllähän sarjis saa lukijansa yllättää ja epätietoisenakin pitää, mutta siihen täytyisi olla vähän parempi peruste kuin ”kerron sulle seuraavassa numerossa”.
Kuvitukseltaankaan Ice Cream Man ei aivan lunasta sille asetettuja odotuksia. Martin Morazzon jälki on jollain tapaa kankean ja luonnottoman oloista. Ihan kuin se ei meinaisi pysyä Princen käsikirjoituksen perässä. Kauhukuvastoa ja esimerkiksi fantasiajaksoja on toteutettu luovasti, mutta sellaiset perusasiat kuin liike ja ilmeet tuntuvat useassa kohdassa väkinäisiltä ja jotenkin muovisilta. Kun tarinoiden tunnelma vaihtelee kovastikin, ja lukijalle halutaan (kirjaimellisestikin) jokaisessa episodissa tarjoilla uusi jäätelömaku, kuvituksen pitäisi tukea ja ajaa lukijaa haluttuun suuntaan jatkuvasti. Nyt se ei aivan toteudu. Kuvitus ei ole niin kehnoa, että se kampittaisi tarinaa, mutta mitään palveluksia se ei käsikirjoitukselle valitettavasti tee.
Tiedän, että on vähän epäreilua ja hedelmätöntä vertailla täysin erilaisia sarjakuvia keskenään, mutta silti palasin toistuvasti pohtimaan, miten paljon esimerkiksi Mark Russell sai Flintstonesissa tai Snagglepussissa kerrottua samassa sivumäärässä, jossa Ice Cream Man vasta virittelee tunnelmia ja sytyttelee kynttilöitä pääshow’ta varten. Toki ICM:n tapauksessa tarkoitus lienee rakentaa huomattavasti pidempää tarinan kaarta kuin mainitsemissani minisarjoissa, mutta se ei silti tarkoita, etteikö käynnistystäkin voisi tehdä määrätietoisesti ja sivuja haaskaamatta. Nyt ICM:stä tulee mieleen hieman Lost tai jokin muu sen kaltainen naurettavuuksiin venytetty mysteeri. Tekijät tuntuvat olettavan, että lukija automaattisesti kiinnostuu nenän edessä roikutetuista kysymyksistä, mutta eihän se niin ole. ICM:n lukemisessa kiinnostivat monet näkökulmat inhimilliseen suruun ja tunnelman vaihtaminen kertomusten välillä. Sellaisia lukisin ihan mielelläni lisääkin, mutta jäätelöäijästä toistaiseksi viis veisaan. Ei Image siis edelleenkään ihan maaliin minulle osunut, mutta jos ICM:n kakkosvolyymi saa kiittävän vastaanoton, kokeilen varmaan taas (kerran) uudestaan.
Arvosana: 68/100
Ice Cream Man vol. 1 – Rainbow Sprinkles
W. Maxwell Prince, käsikirjoitus – Martin Morazzo, kuvitus
144 sivua
Image
Hinta Suomessa 14-20 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 