Arvio: Miss Don’t Touch Me – Lohduttomuus on yllättävän kiehtovaa

cof

Huhhuh, jo edellinen Hubert’n ja Kerascoët’n yhteistyöteos pisti hikoilemaan arvaamattomuutensa ja yllättävän julmuutensa vuoksi, mutta tämä Miss Don’t Touch Me on vielä raadollisempi kirja. Ranskalainen tiimi ei selkeästikään tapaa ilahduttaa lukijoitaan tai tarjoa heille minkäänlaista turvallista eskapismia. Miss Don’t Touch Me on koukuttava murhamysteeri, johon sekoittuu kaikenlaista ahdistavaa ja surullista niin paljon, että kyynisyys lähentelee parhaimmillaan jotain Frank Millerin Sin Cityä. Millerin tarinoissa kaikki ovat kuitenkin rehellisiä hirviöitä ja lukijan ei tarvitse sympata hahmoja. Hubert ja Kerascoët sen sijaan varmistavat, että lukijan sydän on vankasti hahmojen puolella ennen kuin hirveyksiä tapahtuu. Ystävällistä lukijapalvelusta tällainen! Miss Don’t Touch Me (MDTM) on paljon ajatuksia herättävä, kaunis ja mieleenjäävä sarjis. Vähän kuin aiemmin arvostellun Beautynkin kohdalla, en aivan varauksetta uskalla kirjaa kuitenkaan ylistää, vaikka lukusuosituksen annankin.

cof

Kirjan päähenkilö on Blanche, joka työskentelee sisarensa Agathan kanssa sisäkkönä Pariisissa. Agatha murhataan ja Blanche vannoo kostoa. Hän onnistuu jäljittämään murhan paikalliseen yläluokkaiseen bordelliin. Selvittääkseen murhan hän pestautuu bordelliin töihin, mutta löytää itselleen roolin, jossa omaa kehoa ei tarvitse myydä. Hänen nimensä on Miss Don’t Touch Me ja pian hän on Pariisin kuuluisin domina, johon ei kosketa, mutta joka kurittaa halukkaita koko rahalla. En tiedä, voidaanko kirjan kohdalla puhua realismista, mutta murhamysteerin lisäksi isossa roolissa on prostituoidun aseman kuvaaminen menneisyyden Pariisissa. MDTM on Beautyn kaltainen siinä, että se ei pelkää nostaa esiin kovinkin erilaisia teemoja ja pakottaa lukijan ajattelemaan niitä, mutta se ei myöskään tarjoa vastauksia tai opetuksia. Ovatko prostituoidut oman kehonsa ja elämänsä haltijoita, onko ihmisellä oikeutta moralisoida toisen seksuaalista itseilmaisua, mitkä valinnat ovat vapautta ja mitkä vankeutta?

cof

Filosofisempien aspektien lisäksi MDTM marssittaa estradille paljon ihmisen synkkiä puolia. Kirjassa on paljon ihan absoluuttista pahuutta, jota päähenkilöiden täytyy sietää, ja siihen liittyen myös lukija pakotetaan katsomaan sitä silmästä silmään. Bordellin asiakkaat ja omistajat eivät ole mitään ihastuttavia ihmisiä, ja yläluokkaisimmankin prostituoidun elämä on usein pelon sävyttämää. Monessa kohtaa MDTM:n asenne elämän julmuuksia kohtaan on lisäksi kylmän kyyninen. Näin se maa makaa, eikä mitään parannusta kannata tavoitella, koska sellaista ei tarjolla ole. Vallankäyttäjät ovat julmia, alamaiset voimattomia ja onnelliset loput humpuukia. Jännittävää on se, että nämä kyyniset viestit tulevat kirjasta läpi, vaikka Blanche on kaikkea muuta kuin reppana. Molempia Hubert’n ja Kerascoët’n kirjoja yhdistää myös se, että päähenkilöt ovat aktiivisia, epätäydellisiä naisia. Tämän tekijätiimin metodi tuntuu olevan realististen henkilöhahmojen istuttaminen melko uskomattomiin tilanteisiin, ja heittää sitten soppaan tarpeeksi kauheuksia turvan tunteen viemiseksi. MDTM ei onnistu musertamaan lukijaa, koska Blanche on tarpeeksi neuvokas ja peloton selvitäkseen eteenpäin. Lukijan ei tarvitse muuttua epätoivoiseksi, ainakaan juuri tämän kirjan tarinan suhteen, vaikka olosuhteet epätoivoon ohjaavatkin.

cof

MDTM:ssä yllättävää kaiken jo mainitun lisäksi on myös sen rakenne. Seuraavaksi kevyt spoileri ilman yksityiskohtia. Tarina koostuu neljästä luvusta, missä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta kirjan fokus vaihtuu puolivälissä melko yllättäen. Alkutarinaa hallinnut murhamysteeri loppuu kuin seinään ja ihmissuhteet häivytetään lähes yhtä aggressiivisesti. Loppuosa MDTM:stä käsitteleekin sitten perhesuhteita ja romanttista rakkautta. Ei kannata pelätä, yleissävy on edelleen nihilistinen ja lähes masentava, eli sävy pysyy tarinassa samanlaisena. Lukija, joka odottaa surkeutta ja hirveyksiä, saa niitä kyllä kannesta kanteen, mutta parissa eri paketissa. Lopulta kirja toimittaa juuri sen, mitä nimessään lupaa. Ennen kaikkea kyse on Blanchen uppoutumisesta prostituution maailmaan, Miss Don’t Touch Me -alter egon tuomista mahdollisuuksista ja rajoitteista, ja siitä, miten luotu vaihtoehtopersoona ei auta, jos omassa identiteetissä on käsittelemättömiä ongelmia.

cof

Visuaalisesti Kerascoët pitää kiinni samasta naiiviuden ja synkkyyden kontrastista kuin Beautyssäkin. Kirkkaat värit, karikatyyrimäiset hahmot ja ilmeikkyys tuovat rankkaan tarinaan yhden häiritsevyyden tason lisää. Rumat asiat ovat rumia, vaikka ne kauniisti esitettäisiinkin, ja siitä kai on kyse usein myös seksuaalisen vallankäytön koristelemisessa ylellisen näköiseksi. MDTM on heikkojen puolella eikä moralisoi kenenkään tekemiä valintoja mutta tunnistaa teemoihin liittyvät ongelmat ja riskit. Se muistuttaa moneen kertaan, että asiat eivät aina ole sitä, miltä näyttävät. Ulkopuolisen on todella vaikea arvioida, mitä ihminen tekee omasta tahdostaan ja mihin hänet on pakotettu, joten ei pidä kuvitella tietävänsä liikoja. Päähenkilö tekee kirjassa useita hätäisiä johtopäätöksiä ja joutuu sellaisten uhriksi myös itse. Ainoa MDTM:stä saatava opetus tuntuukin olevan, että päätösten tekeminen kenenkään toisen puolesta on helkkarin riskialtista hommaa, ja siihen kannattaa harvoin ryhtyä.

cof

Miss Don’t Touch Me jäi mietityttämään lukemisen jälkeen kovasti. Se oli aika ajoin niin kylmä, että aivan herkimmille kirja voi olla liikaa. Toisaalta se oli jälleen tekijöiltään rohkea, koukuttava ja erittäin omaleimainen sarjakuvateos. MDTM on kerrottu laadukkaasti, sen kuvitus piirtyy muistiin ja henkilöhahmot ovat monisyisiä. Parissa kohtaa tekijöiden motiivit jäävät vaivaamaan, mutta koko kompleksinen aihepiiri ja sen kaikki eri näkökulmat ansaitsee silti hetkensä valokeilassa. Suon tekijöille parit arveluttavat harha-askelet sillä perusteella, että on paljon tärkeämpää, että MDTM on tehty kuin että se olisi jätetty tekemättä virheiden pelossa. Jos et ahdistu karuista ihmiskohtaloista, synkästä yleisilmeestä ja absoluuttisen pahoista henkilöhahmoista, Miss Don’t Touch Me on ehdotonta luettavaa. Teemoiltaan ja kunnianhimoltaan tuoreinta eurosarjakuvaa, jota olen hetkeen lukenut.

cof