Arvio: Jälki – Pintapuolista tunnemuistojen herättelyä

cof

Suuren Kurpitsan viime vuoden julkaisuihin perehtymisessä on seuraavana vuorossa Suvi Ermilän kakkosteos Jälki. En ole lukenut Ermilän edellistä teosta, Hauhoa, mutta kuulemani ja näkemieni näytteiden perusteella on kyse hyvin samanlaisesta materiaalista. Ermilä dokumentoi omaelämäkerrallisia muistoja lyijykynällä hyvin pienieleisesti. Maisemat ja tunnelma ovat ankeita ja dialogi vähäistä ja töksähtelevää. Tunnelma on suorastaan kaurismäkeläinen, sillä erolla että Ermilän kuvaamat hetket loppuvat melko nopeasti ja päästävät lukijan piinasta, siinä missä Kaurismäki pistää kaikki kiemurtelemaan kanssaan paljon pidemmiksi ajoiksi. Ja samanlailla kuin Kaurismäen elokuvat, Jäljen tarinat saavat minut miettimään menikö jotain ohi. Valtaisaa vaikutusta Jälki ei nimittäin tee, ja suurin kysymys kirjan loputtua on, miksi juuri nämä hetket valikoituivat sarjakuvaksi. En oikeasti tiedä.

cof

Jäljen teemana voi pitää sukulaisuussuhteita. Kirjan neljästä tarinasta yksi käsittelee Ermilän siskoa, toinen äitiä, kolmas isää ja neljäs koko sukua yhdistävää mökkiä. Kirjan nimi on sinänsä tarkka, että nämä lienevät niitä suhteita, jotka meihin vahvimmat jäljet jättävät, sekä hyvässä että pahassa. En vain ihan ymmärrä, miksi näin universaalista asiasta kannattaa tehdä pientä, henkilökohtaista sarjakuvaa. Toki ”yksityisestä yleistä” -laajennus on tarinankertojien tärkeimpiä taitoja, mutta nyt puhutaan niin yleisestä, että siinä on alun perinkään tosi vähän mitään yksityistä. Ermilän kertojahahmo, eli hän itse, on kovin paljon tarkkailija, ja tilanteiden tulkinta välittyy lähinnä siinä, miten sarjakuvantekijä-Ermilä on valinnut ne kertoa. Tarinoissa on niin vähän persoonaa, kontekstia ja vaikutussuhteita, että niistä on todella vaikea saada otetta.

cof

Vailla ansioita Jäljen tarinat eivät kuitenkaan ole. Ermilä saa kiusallisen hyvin kiinni sen tunteen, joka lapsella on sukutilanteissa joihin ei halunnut joutua. Ermilän kertomuksissa ne ovat oman perheen ulkopuolisen aikuisen saapuminen jouluaterialle ja oman isän kohtaaminen vanhempien avioeron jälkeen tilanteessa, jossa roolit eivät olekaan tutut ja turvalliset. Ihan yhtä hyvin nuo tilanteet voisivat olla muunkinlaisia, ainakin itse pystyin hyvinkin nopeasti kaivamaan tuon samaisen tunteen muististani liittyen milloin mihinkin epämukaviin tai pelottaviin kohtaamisiin.

cof

Olen muutenkin pohdiskellut noita fiiliksiä lapsuudesta. Koko homma liittyy mielessäni kehittyvään ajatteluun lapsen itsemääräämisoikeudesta, ja siitä, mitä kaikkea tarvitsee sietää. Jos lapsena ei tykkää tulla otetuksi syliin, toistuvasti tulla grillatuksi ”noh Eero varmaan tyttöjä jahtaa jatkuvasti hehheh”-jankkauksella tai vaikka keskustella epäkohteliaan perhetutun/sukulaisen kanssa, sen voi sanoa. Minun lapsuudessani sitä ei sopinut sanoa, eikä ilmeisesti myöskään Ermilän (tai ainakaan sitä ei kunnioitettu). Jossain kohtaa sitä sitten lakkasi edes ajattelemasta, ja mietti vain että nämä ovat niitä asioita, joita ihmisen kuuluu tehdä, epämiellyttävät kärvistelyt. Mutta eiväthän ne ole. Vertaistuki on todella tärkeää, jotta tällaisia asioita osaa ylipäätään ryhtyä kriittisesti ajattelemaan, saatika sanoa niitä ääneen. Jäljessä on tarjolla vertaistukea, viesti siitä, että samanlaisia tuntemuksia ja muistoja löytyy monen muunkin lapsuudesta.

cof

Tämänkin aiheen käsittely jää Jäljessä epätyydyttävän ohueksi. Kun lukiessa tunnisti tuon tunnemuiston nousevan ja hoksasi, mistä se kirjassa johtui, nousi innostus muuten etäisenä pysynyttä kirjaa kohtaan askelen verran ylöspäin. Heti seuraavassa hetkessä tarina kuitenkin päättyi ja tunnelma vaihtui toiseen. Vaikka tuo yksi tunnetila on tavoitettu parissa tarinassa hyvin, ei koko Jäljen ajan kestävää johdonmukaisuutta oikein saada aikaiseksi. Vaikka Ermilän visio jäljen jättävistä muistoista käy selväksi, se ei oikein välity toteutuksesta ja tunnetaso jää muuten etäiseksi. Tätä kielivät jotenkin myös kirjan saatesanat, joissa Ermilä selventää kirjan rakennetta ja juonia muutamalla virkkeellä. Tästä jäi jotenkin outo fiilis. Jos kirjan rakennetta ja ideaa tarvitsee selittää etu- tai jälkikäteen, puuttuuko siitä jotain? Jotenkin ajattelisin, että taiteilija tekee taiteen ja minun kaltaiseni silmälasien ylemmäs nenänvarrella työntelijät sitten pyrimme selittämään teoksille merkityksiä. Pienestä asiasta tässä on toki kyse, mutta jotenkin saatesanat toivat heti kirjan lukemiseen oudon sävyn.

cof

Jäljen kuvitus on rosoista lyijykynäjälkeä. En tiedä, onko se ollut Ermilän tarkoitus, mutta kaikki visuaalit sarjakuvassa välittävät kiistatonta lama-Suomen tunnelmaa. Kuvatussa ajassa on myös hyviä puolia, eikä Ermilä niitäkään peittele, mutta kaikkea tuntuu kuvituksen vuoksi leimaavan tietynlainen ankeus. Ikään kuin kirjan hahmot tyytyisivät osiinsa, koska eivät tiedä paremmasta. Lyijykynään voisi usein yhdistää tietynlaisen hentouden tai haurauden, mutta Jäljessä se tarkoittaa enemmänkin kulmikkuutta ja hiomattomuutta. Nämä ovat varmastikin tyylivalintoja, mutta en aivan pääse niihin sisälle tai ymmärrä, miksi Ermilä on päätynyt näinkin rujoon jälkeen etenkin ihmishahmojen kehojen ja ilmeiden kuvauksissa. Henkilöt tuntuvat kirjassa enemmänkin erittäin haurailta ja herkiltä, joten pökkelömäinen olemus ei ihan istu yksiin niiden kanssa. Ehkä tämä oli yksi syy, jonka vuoksi tunsin lukijana jääväni etäiseksi Ermilän kertomuksista.

cof

Jälki ei valitettavasti aivan toimittanut sitä, mitä siltä toivoin. Sisäinen omaelämäkertakyynikkoni kyselee, mikä näistä tarinoista teki julkaisemisen väärtejä kymmenien tuhansien samanlaisten tarinoiden sijaan, mutta ihan niin pitkälle ei tarvitse mennä. Ennemminkin tuntuu siltä, että Jäljen taustalla on ollut ihan toteuttamiskelpoinen idea tiettyjen tunteiden ja kokemusten konkretisoimisesta kuviksi ja sanoiksi, mutta se on jäänyt vielä hieman puolitiehen. Kirja väläyttelee potentiaalia etenkin kahdessa keskimmäisessä tarinassa, mutta toteutus ei vielä yllä sille tasolle, jossa se voisi olla. Pitää varmaan silti haalia se Hauho lukujonoon, jotta pääsee näkemään vielä enemmän tekijän jälkeä, kyllä tästä sen verran kiinnostus heräsi.

dav

Arvosana: 60/100

Jälki
Suvi Ermilä, käsikirjoitus ja kuvitus
95 sivua
Suuri Kurpitsa
Hinta Suomessa n. 12 €

Sarjakuva kaupan:

Suuren Kurpitsan verkkokauppa
Turun Sarjakuvakauppa
Adlibris

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s