Viime vuoden parhaiden sarjisten läpikäynti jatkuu. Siinä, missä montaa listoille noussutta teosta saa kirjastosta jonottaa hetken, yllätyin kovasti huomatessani, että niistä ehkä laajimmalti kehuttu ja kiitetty oli saatavilla saman tien. Kyseessä on Exit Stage Left – The Snagglepuss Chronicles. Tämä minisarja on osa DC:n Hanna-Barbera Universeä, jossa 1960-luvun klassisten HB-piirrettyjen hahmoja tuodaan uusiin ympäristöihin modernisoituina tulkintoina. Taustoista lisää ihan kohta, nyt on jo pakko korostaa, että Snagglepuss Chronicles on kehunsa ansainnut, ja monella tapaa. Sen yhteiskunnallinen kommentaari ja yhteydet nykyaikaan ovat ilmiselviä ja vaikuttavia. Tämän, ns. ilmiselvän tason lisäksi Snagglepuss Chronicles on kuitenkin älykäs, empaattinen, koskettava, tunnelmallinen ja hienosti tehty. Kaiken kaikkiaan, monella tapaa esimerkillinen sarjakuva.
Pinkki leijona Snagglepuss seikkaili aikoinaan Jogi-karhu-tv-sarjan kakkostarinoissa. Hahmon väri, lespaava puhetyyli ja suurieleinen käytös johtivat tulkintoihin homoseksuaalisuudesta jo animaatioiden aikoina. Käsikirjoittaja Mark Russell otti tuon puolivillaisen idean, ja jalosti siitä erittäin vaikuttavan sarjakuvan. Sarjakuvan Snagglepuss on homoseksuaali näytelmäkirjailija 1950-luvun New Yorkissa, aikana jolloin McCarthyn kommunistivainot piinaavat kulttuurikansaa ja perinteisen elämäntavan haastajia. Epäamerikkalaisten aktiviteettien tutkimuskomitean eteen todistamaan joutuu myös Snagglepuss. Terävä-älyinen ja -sanainen leijona ei anna kuulusteluissa tylsämieliselle noitavainolle armoa, mikä pistää hänet komitean likapyykin tonkijoiden tähtäimiin.
Snagglepuss pyrkii jatkamaan elämäänsä ja suojaamaan salaisuuttaan, mutta silmukka kiristyy hiljalleen. Hänen ja hänen läheistensä elämä käy hiljalleen mahdottomaksi, kun inkvisitiomainen virkakoneisto on päättänyt ottaa kulttuurieliitin hallintaansa. Snagglepuss Chronicles on kertomus yhteiskuntaa syövyttävästä pelosta, siitä johtuvasta totalitarismista ja niistä, jotka joutuivat kansakunnan syntipukeiksi. Se surettaa ja raivostuttaa kuten sijaiskärsijöiden kohtaloiden pitääkin. Snagglepuss on kunnianosoitus paremman nykyisyyden puolesta taistelleille, joista jokainen teki valtavia uhrauksia, ja se pakottaa lukijan tuntemaan nuo uhraukset sydänjuurissaan. Kirjassa esiintyy monia todellisia henkilöitä, ja fiktiivisillä hahmoillakin on esikuvansa. Kontrasti piirrettyjen karikatyyrihahmojen ja tosielämän ihmiskohtaloiden välillä on jatkuvasti läsnä.
Jos tarina lähinnä surettikin, niin samanaikaisesti Snagglepuss Chronicles ilahduttaa fiksuudellaan. Hieman samoin kuin sitcom-kuninkaallinen Frasier, Snagglepuss Chronicles ei häpeä olla älykäs, mutta samanaikaisesti se ei ole tippaakaan elitistinen. Se sisältää paljon viittauksia taiteeseen, kulttuuriin ja politiikkaan, mutta ei alleviivaa niitä tai pyri pätemään. Se luottaa lukijaan ja on samaan aikaan triumfi niin humaanille empatialle kuin sivistyksellekin. Snagglepuss on täynnä oivallettavaa ja siteerattavaa. Joku saattaisi kutsua sitä jopa melodramaattiseksi, niin painavia ovat lähes jokaisen sivun puhekuplat. Kun puhutaan amerikkalaisesta kulttuurista, jossa vahva paatos on aina ollut olennaisessa osassa, melodraamasta ei pidä Snagglepussia kritisoiman.
Älykkyyskin on vain yksi osa-alue, joka kielii Snagglepussin laajemmasta laadukkuudesta. Russell ja kuvittaja Mike Feehan ovat kunnianhimoisesti miettineet tarinan jokaisen käänteen ja kerronnan polveilun kondikseen. Toki täytyy huomioida, että kyse on suuren yleisön DC-sarjakuvasta, eli mitään mullistavaa taiteellista tulkintaa ei nähdä, mutta niiden puitteiden sisällä, joilla Snagglepuss Chronicles operoi, se on parasta, mitä olen lukenut pitkään aikaan, ehkä koskaan. Feehanin hahmot eivät kasvoiltaan ja kehoiltaan miellytä joka ruudussa omaa silmääni, mutta se on makuasia, ja lukuunottamatta tätä kuvituksen voima tukee erinomaisesti Russellin vimmaista käsikirjoitusta. Moni asia osuu kohdalleen, kun sarjakuvaa lukiessa haluaa samanaikaisesti rynnätä eteenpäin näkemään mitä tapahtuu, pysähtyä makustelemaan yksittäisiä puhekuplia ja ruutuja sekä kelata taaksepäin fiilistelemään sivuja, jotka tekivät vaikutuksen kaksi minuuttia sitten.
Snagglepuss Chroniclesista tulee mieleen esimerkiksi matemaatikko Alan Turingin tarinan kertonut The Imitation Game -elokuva. Kummankin tarinan päähenkilö on poikkeuksellinen yksilö, jota hänen seksuaalisuutensa ei määrittele, mutta joka kärsii jatkuvasti siitä, ettei saa olla oma itsensä. Umpimielinen vanhoillisuus sekaantuu ihmiskohtaloihin anteeksiantamattomalla tavalla. Molemmat tarinat on myös kerrottu ns. Oscar-tyylillä, suurieleisesti ja vain vähän tulkinnanvaraa jättäen. Aina ei kuitenkaan tarvitse olla hienovarainen, jos viesti täytyy saada perille, ja näissä tapauksissa se todella täytyy. Yhteiskuntamme on puhdasta ilkeyttään ja sivistymättömyyttään sortanut syyttömiä monessa kohtaa, joita vieläkään ei tunnusteta rikoksiksi, vaikka ne selkeästi sellaisia ovat. Itse olen edelleen höynä suurille tunteille, vaikka ne olisivat vähän laskelmoitujakin. Lisäksi Snagglepuss Chronicles on niin huolella ja sydämellä tehty, että sen voisi lukea jo ilman tärkeää sanomaakin. Nykymuodossaan se menee ehdottomasti sille listalle, jolta suosittelen sarjakuvia aivan kaikille, aivan varauksetta.
Arvosana: 90/100
Exit Stage Left – The Snagglepuss Chronicles
Mark Russell, käsikirjoitus – Mike Feehan, kuvitus
168 sivua
DC
Hinta Suomessa n. 14 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
4 vastausta artikkeliin “Arvio: Exit Stage Left – The Snagglepuss Chronicles”