”Jakaa mielipiteitä” tai ”ei jätä kylmäksi” on jännä ilmaus. Yleensä se tarkoittaa, että A on sanonut X:n olevan ihan paskaa, ja B ei uskalla sanoa, että X oli A:n mielestä paskaa, koska on itse eri mieltä eikä halua myöntää A:n mielipiteelle painoarvoa. Useimmiten ”ei jätä kylmäksi” tarkoittaa, että merkittävä osa ihmisistä pitää asiaa roskana, ja sitä ei haluta julkisesti kutsua roskaksi ja ”jakaa mielipiteitä” on poliitikon ilmaus asialle, josta ei uskalleta puhua oikeasti asiaa kuvaavilla termeillä. Jonkinasteisen internet-tutkimuksen jälkeen väittäisin, että Grant Morrisonin ja Chris Westonin minisarja The Filth jakaa oikeasti mielipiteitä. Puolen tunnin aikana vastaan ei tullut yhtään arviota tai kirjoitusta siitä, joka ei joko olisi ollut lähes varauksetonta hypeä tai hyvin ärsyyntynyttä lyttäystä. Morrison on tunnettu villeiksi äityvistä, metaforallisista tarinoista, joissa tapahtumien loogisuus ei aina ole yhtä tärkeää kuin niistä jäävä fiilis tai lukijan hämmentäminen ylipäätään. The Filth on tislattua Morrisonia, jonka ainesosat ovat shokeeraaminen, nyrkkeilyhansikkain esitetty yhteiskuntakritiikki, sekavan boschilaiset tapahtumaympäristöt ja noin kolme hyvää ideaa. Mielipiteiden jakaumassa olen tässä tapauksessa siis sitä mieltä, että The Filth on lähinnä ärsyttävä ja huono.
The Filth on jonkinlainen henkinen jatko-osa aiemmin blogissa luetulle Invisiblesille. Molempien teemoja ovat yhteiskuntaa kulissien takana pyörittävät salajärjestöt ja vallan todelliset käyttäjät. The Filthin keskiössä on organisaatio nimeltä The Hand, joka ”putsaa jäljet” tapahtumista, jotka olisivat normotallaajalle liian outoja ymmärrettäviksi. The Handin tavoite on säilyttää Status-Q (tajuutteko, niinkö status quo mutta coolisti!), eli jonkinlainen asioiden normaali hierarkia. Päähenkilö on Handin agentti Ned Slade/Greg Feely, joka on elänyt agenttiuden ulkopuolista elämää toisena henkilönä, mutta joka äkillisesti rekrytoidaan takaisin Handin riveihin hoitamaan likaisia duuneja. Agenttipersoona Slade ei ole tästä riemuissaan, vaan haluaisi palata takaisin Greg Feelyn elämään, joka koostui lähinnä rakkaan kissan hoitamisesta ja tatin hakkaamisesta. Slade ja muut agentit hoitavat muutaman tehtävän, mutta taustalla tapahtuu koko ajan kummia ja luottamus Handiin ei missään kohtaa ole huipussaan (tajuutteko, niinkö kuka vartioi vartijoita ja sillee!).
The Filthin vallankäyttöteemat ovat läsnä koko ajan. The Hand käyttää valtaa yhteiskunnan yli hallitsemalla poliitikkoja ja viranomaisia. Yksilöiden yli valtaa käytetään istuttamalla ihmisiin ”parapersoonia”, joilla heidän oma tahtonsa viedään ja heistä tehdään toivotun asian edistäjiä, käytännössä orjia. Yhteiskunta käyttää jäseniinsä valtaa asettamalla heille sääntöjä ja kieltoja, yksilöt käyttävät valtaa toisiinsa väkivallan ja seksin keinoin. Porno ja seksi ovat vahvasti läsnä Filthissä koko ajan, ja niitä Morrison, jälleen vähemmän yllättävästi, viljelee tuodakseen tarinaan särmää ja shokkiarvoa. Muita shokkiarvon tuojia ovat ”älyvapaat”, mutta oikeasti väsyneen oloiset ideat kuten puhuva simpanssi-salamurhaaja, tankissa säilötty ja täten elävä Richard Nixon tai robottikäsillään ihmisiä syöviä jäteautoja ohjaavat delfiinit. Huoh.
The Filthin fanit huutavat yhteen ääneen kuorossa ”wow jäbä, kuka oikeesti keksii tollasta?!”. Minä vastaan: kuka tahansa. Kuka tahansa keksii tollasta, kun kyse ei ole mistään muusta kun random-asioiden leikkaamisesta ja liimaamisesta toisiinsa. Filth väittää varmaankin olevansa tosi fiksu metatasokommentaari kaikilla näillä elementeillään, mutta ei se ole. Se vain pistää ison kasan typerää paskaa blenderiin ja katsoo mitä tulee ulos. The Filth tuntuu 1990-luvun musiikkivideolta mukaraflaavalla kuvastollaan ja itsetarkoituksellisella epäsovinnaisuudella. Ihme vain, että se on tehty selkeästi 2000-luvun puolella, mutta ehkä tämä on sitten sitä Invisiblesin perintöä, että jäädään jumiin edellisen vuosikymmenen muoti-ilmiöihin. Minulle The Filth ei tunnu fiksulta, teräväkatseiselta tai ajateltavaa tarjoavalta.
Seuraavaksi yhden esimerkin verran spoilereita.
Kun pahis laittaa Yhdysvaltain presidentille (joka on mieshahmo) väkisin silikonirinta-implantit ja aivopesee tämän käyttäytymään kuin prostituoitu, en oikein näe sitä kritiikkiä tai valta-analyysiä. Se olisi hyvin voinut olla osa juonikuviota, mutta jäljelle jäi lähinnä epämiellyttävää ja misogyynistä käsikirjoitusta ilman substanssia. Sama teema toistuu The Filthin muissakin juonikuvioissa, joissa porno symboloi alkukantaisuutta ja vallan tarvetta.
Se oli siinä.
Morrison sanoo sarjakuvaa varten tutkineensa pornografiaa kattavasti. Asetelma Filthin seksikohtauksissa on jatkuvasti mies-kyykyttää-naista-tai-naisen-perinteisen-aseman-ottavaa-hahmoa, mutta ilman naisten puolelle asettuvaa näkökulmaa. Pornografiaa on ihan aiheellista kritisoida tuosta asetelmasta, mutta kyllä silloin pitäisi mielestäni tehdä muutakin kuin toistaa sen nimenomaisen pornon kuvastoa. Matsku on pääasiassa eksploitatiivista ja ilkeämielistä, ja lisäksi hampaatonta. Tissejä kyllä vilisee, mutta kaikki muu on amerikkalaiseen tapaan jätetty lukijan mielikuvituksen varaan. Jos kerran haluaa tehdä sarjakuvan pornosta, niin tekee sitten. Ärsyttää tällainen flirttailu ilman oikeaa uskallusta tai sanomaa.
Juoni muuttuu loppua kohden aina vain sekavammaksi, mutta se voi johtua myös siitä, että oma kiinnostukseni Filthiä kohtaan laski numero numerolta. ”Älykästä sarjakuvaa” pitäisi varmaan lukea jotenkin kunnianhimoisemmin, mutta ei Filth oikeasti mitään älykästä ole. Onpahan vain fiksuksi naamioitua humppaa, ja sellaisen kanssa ei jostain syystä huvita käyttää enempää aikaa kuin on tarve. The Filthin kehujat tuntuvat toistavan mantraa siitä, että tätä sarjakuvaa ei kertalukemisella oteta haltuun. Ja on se totta, Filthissä on niin paljon teemoja ja metaforallisia elementtejä, että kokonaiskäsityksen hahmottaminen vaatisi useamman lukukerran. Harmi vain, että Filth ei houkuttele lukemaan uudestaan (luin tätä tekstiä varten uudelleen Invisibles-arvosteluni, ja valitin siinä aivan tismalleen samaa asiaa muuten).
Jos sarjakuva ärsyttää ja tuntuu itsetarkoitukselliselta kikkailulta, en todellakaan ryntää aloittamaan sitä uudelleen alusta vain näyttääkseni tekijöille. Kyllä sarjiksen tekemisen suurin taito lienee kuitenkin saada lukija pitämään sarjakuvasta. The Filthistä pitänee, jos parempia rienaavia yhteiskuntakritiikkejä ei ole koskaan tullut vastaan. Aloittakaa vaikka Preacherista ja miettikää sen jälkeen, haluatteko tuhlata enää sekuntiakaan elämästänne Filthiin. Grant Morrison on kovin arvostettu sarjakuvantekijä, mutta toistaiseksi tutustumiseni hänen omiin sarjoihinsa ovat olleet kovia pettymyksiä. Pitää varmaan seuraavaksi ottaa listalle jotain valmista franchisea, jossa Morrisonille laitetaan vähän suitsia. Tästä ainakin jäi hyvin vähän käteen.
Arvosana: 48/100
The Filth
Grant Morrison, käsikirjoitus – Chris Weston, kuvitus
320 sivua
Vertigo Comics
Hinta Suomessa 16-23 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 