Arvio: Feynman – Harvinaisen mukaansatempaava elämäkerta, kunnes ei olekaan

Tämä sarjakuva kertoo fyysikko Richard Feynmanista, ja siinä on erittäin hyviä osioita, vaikka loppua kohti homma kangistuukin. Kerron tämän aluksi, jotta jaksaisit lukea hieman metahöpöttelyä elämäkerroista: on aina mukavaa törmätä oikeanlaisella pieteetillä laadittuun ja laadukkaseen elämäkertateokseen. Jos henkilö ja hänen vaiheensa oikeasti kiinnostavat, monet elämäkerrat jättävät epätyydyttyneen olon suppeudellaan. Keskittyminen vain tiettyyn pieneen ajanjaksoon tai teemaan henkilön elämässä voi hyvin olla taiteellisesti perusteltu näkökulma, joka pitää teoksen yhtenäisenä. Kuitenkin, jos ollaan rehellisiä, kun perehdyn elämäkertaan, haluan tietää sen kohteesta, en sen tekijöistä. Jos tunnen henkilön jo hyvin, voi olla mielenkiintoista nähdä, mikä on esimerkiksi sarjakuvantekijän, elokuvaohjaajan tai kirjailijan tulkinta tutuista vaiheista ja niiden merkityksestä. Jos kuitenkaan en tunne kohdehenkilöä, kaikki tuo on toissijaista, jos henkilön tarina itsessään on kertomisen arvoinen.

Tietyllä tavalla puolustan siis mielikuvituksettomiakin elämäkertoja, ns. Wikipedia-rakenteen mukaan laadittuja ”ensin tapahtui tätä ja sitten tätä” -listoja. Sellaisia Timo Koivusalon ohjaamia. Ne voivat olla taiteellisesti erittäin kunnianhimottomia ja silti vastata odotuksiini. Taiteellinen merkityksellisyys ei toki myöskään ole pahasta, ja se toki tekee taideteoksesta paremman. Toiseksi taiteellinen merkitys jää, jos elämäkerrasta nauttiakseni minun olisi oikeasti pitänyt ensin lukea se Wikipedia-artikkeli. Yhdestä modernin ajan merkittävimmistä fyysikoista kertova sarjakuva Feynman on näiden asioiden suhteen nuorallakävelijä: se on tarpeeksi kattava ja perusteellinen tyydyttämään tiedonjanoni, ja toisaalta myös näkemyksellisesti laadittu ja kerrottu, suurimman osan ajasta. Loppupuolella kirjaa tekijät alkavan hukkua määrä+laatu-yhtälönsä alle. Ilokseni Feynman selviää kuitenkin loppuun asti, pienin kompuroinnein mutta lentämättä turvalleen.

Richard Feynman on 1900-luvun tunnetuimpia fyysikoita heti Einsteinin ja Hawkingin jälkeen. Hän oli mukana kehittämässä atomipommia, sai Nobel-palkinnon osallisuudestaan kvanttiteorian kehittämiseen, työskenteli NASAlle ja oli ensimmäisiä tieteen popularisoinnin eteen työskennelleitä luonnontieteilijöitä. Kiehtovan hänestä teki kuitenkin hänen monialaisuutensa ja loputon mielenkiintonsa maailmaa kohtaan. Siinä missä suurin osa tieteentekijöistä on suhteellisen monomaanista porukkaa, tai ainakin heidät tykätään sellaisina esittää, Feynman oli mitä monipuolisin kokemusten ja ymmärrysten haalija. Kirjassa hän ehtii fysiikan lisäksi opetella mm. tiirikoimaan kassakaappeja, kirjoittamaan kiinaa, tekemään muotokuvia ja opettamaan toisia. Kenellekään, joka on lusinut joskus yliopiston luennolla, ei tule yllätyksenä, että akateemikoille tuo listan viimeinen ei vieläkään ole mikään itsestäänselvyys, saati sitten 70 vuotta takaperin. Feynman näyttäytyy kirjassa avaramielisenä, uteliaana ja hieman pakkomielteisenä, mutta kuitenkin hyväntahtoisena ihmettelijänä. Myös huumorintaju on hänellä kohdallaan, mikä toki tekee koko tarinasta automaattisesti lukijaystävällisemmän.

Kirjan päärunko etenee kronologisesti Feynmanin nuoruudesta hänen kuolemaansa, mutta vuosien välillä poukkoillaan tarvittaessa, jotta asioiden keskinäiset vaikutussuhteet käyvät selviksi. Siinä, missä esimerkiksi Showan poukkoilu voi käydä raskaaksi, Jim Ottavianin ja Leland Myrickin metodissa se on erittäin selkeää ja kirjalle lisäarvoa tuovaa. Hieman outoa on ollut valita Feynman kertojaksi teokseen, jonka tekemiseen hän ei ole osallistunut, mutta ainakin kertojamalli pitää tasapainon myös ammatillisten ja henkilökohtaisten käänteiden seuraamisessa. Ihmisen itse niistä kertoessa elämän eri puolia ei voi erottaa toisistaan yhtä helposti kuin ulkopuolelta tarkkaillessa, mutta silti sanojen laittaminen Feynmanin suuhun (tai mieleen) tuntuu välillä oudolta. Luulen, että tekijät olisivat saaneet tunteet välitettyä muillakin kerrontatavoilla.

Ottavianin käsikirjoitus ja Meyrickin kuvitus pelaavat täydellisesti yhteen ja nostattavat lukiessa tunteita laidasta laitaan. Innostus Feynmanin keksiessä läpimurron tai suru henkilökohtaisten menetysten äärellä tulevat todella läpi kirjan sivuilta. En olisi ikinä arvannut, että fyysikon nonfiktio-elämäkerrassa olisi yksi koskettavimpia lukemiani menetyksen ja surun kuvauksia. Niin vain Ottaviani ja Meyrick tekevät kuitenkin uskomattoman kaunista työtä puolessatoista sivussa, joilla käsitellään Feynmanin ensimmäisen vaimon Arlinen kuolema ja sitä seurannut surutyö. Pysäyttävä pätkä, kaikessa lyhyydessään. Konstailematon yksinkertaisuus leimaa jotenkin sekä käsikirjoitusta että kuvitusta. Molemmat tekijät ovat itsevarmoja valitsemistaan metodeista, joten tarpeetonta kikkailua tai koristelua ei tarvitse harjoittaa.

Siksi on harmi, että loppua kohti Feynmanin tahti alkaa hieman sakata. Päähenkilö halusi viimeisinä vuosikymmeninään keskittyä selittämään tekemiään tutkimuksia kansankielisesti. Hän halusi ymmärtää tutkimansa asiat niin hyvin, että saattoi selittää ne kenelle vain. Ottaen huomioon, kuinka monimutkaisista asioista on kyse, hän onnistuikin mainiosti, mutta silti toistakymmentä sivua pitkien luentojaksojen sisällyttäminen sarjakuvaan on aika raskas ratkaisu. Ottaviani ja Meyrick ovat ehkä halunneet tehdä kunniaa Feynmanille asettamalla itselleen samankaltaisen haasteen asioiden esittämisestä sarjismuodossa, mutta valittu kerrontatapa tulee varmasti vieraannuttamaan lukijoita. Yhdeksän ruutua per sivu samasta naamasta selittämässä fotonien ja elektronien heijastumista sivu toisensa jälkeen ei ole niin kiehtovaa luettavaa kuin saattaisi kuvitella, valitettavasti.

Ja nääin se tukkiutuu

Onneksi osioiden raskaus on kuitenkin näin päin. Erinomaisen alkupuoliskon tuomalla motivaatiolla Feynmanin lukee ilolla loppuun saakka, ja saattaa samalla oppiakin vahingossa hieman jotain. Jos tervanjuonti olisi täytynyt suorittaa heti alussa, olisi lopullinen vaikutelma kirjasta ollut varmasti nihkeämpi. Nyt Feynman tuntuu paremman päädyn elämäkerralta, varsinkin tyylipuhtaalta sellaiselta. Sen aihe on kiinnostava, tyyli sivistävä ja viihdyttävä, ja mitta tarpeeksi laaja. Ja toki kansakunnan valistajasankareita kannattaa aina nostaa jalustoille, varsinkin näinä sivistysvihamielisinä aikoina. Feynman ei olisi ehkä ilmaissut asiaa yhtä kulmikkaasti, mutta luotan siihen, että hän olisi ymmärtänyt.

Arvosana: 74/100

Feynman
Jim Ottaviani, käsikirjoitus – Leland Myrick, kuvitus
First Second
Hinta Suomessa n. 18 €

Sarjakuva kaupan:

Adlibris