Arvio: Hemmo Paskiainen – Hemmo, iskän poika

cof

Aikanaan Hyllyyssä lupaavasti alkanut Pahkasika-sarjakuvien lukuprojekti on jämähtänyt paikoilleen luvattoman pitkäksi aikaa. Tarvitaan siis ravistelua ja potkuja bloggaajan perseelle, ja niitä tarjoilemaan on omiaan Hemmo Paskiainen. Jos eivät muutkaan Pahkasian sarjakuvat mitään lastenmateriaalia tai kilttiä kujeilua olleet, niin Hemmo on silti ehdottomasti porukan kauhukakara. Rienaava, rivo, nihilistinen ja nykypäivän mittapuilla jopa vihaa levittävä sarjakuva on tarkoituksellisesti epämiellyttävä. Vähän kuin Kallio Underground suomiräpille: ei tehty mitään huonoa, mutta kaikki oli tarkoituksellisesti inhottavaa. Tähän kirjaan on koottu kaikkien aikojen ensimmäiset Hemmo Paskiainen -sarjakuvat noin vuosilta 1986-1989. Ave Koskela -nimimerkin takana kaiken sovinnaisen pilkkaa harjoittavat veljekset Ari ja Vesa Koskela. Luettavuus on kohdallaan ja ryönää syydetään tasaisella tahdilla. Valitettavasti Hemmon rytmitys ei ole aivan kohdallaan, ja moni puolihauska strippi kallistuu lopulta epähauskaksi huonosti ländäävän vitsin vuoksi.

cof

Kirjan nimen mukaisesti tärkeimmissä rooleissa kirjassa ovat Hemmo ja hänen isänsä Armas Paskiainen. Hemmo on maailman hirveimmän teinin tavoin käyttäytyvä ekaluokkalainen ja Armas ahne, keskiluokkainen pyrkyri. Sellaiset helsinkiläislähiön Bart ja Homer, mutta jos kyynisyys olisi käännetty molempien kohdalla tappiin. Paskiaiset ovat myös marssineet maailmaan muutama vuosi ennen Simpsoneita, joten mistään puhtaasta parodiasta tai pastissista ei ole kyse. Perinteinen asetelma aikuista piinaavasta villistä vekarasta on toki ikiaikainen, eli ei Koskeloiden hengentuote myöskään kartoittamattomilla vesillä luovi. Joka tapauksessa, Hemmo ei ole vaarassa sekoittua Ville Vallattomaan tai muihin vastaaviin sarjiksiin. Hän ryyppää, polttaa, raiskaa, imppaa liimaa ja jostain syystä moralisoi kovasti paneskelemasta yllättämiään aikuisia. Koskeloiden inspiraationa on ollut kaikki se, mistä suurin osa sarjakuvista haluaa pysyä erossa. Hemmo Paskiainen on suomalaista ug:ta, mutta se on perinteistäkin undergroundia inhottavampaa.

cof

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta Hemmo Paskiaisessa on sen kieli. Sekin on toki törkeää, mutta ennen kaikkea se on antiteesi perinteisesti Suomessa arvostetulle sarjiskielenkäytölle. Aku Ankan laatusuomennosten vaikutuksesta laatukieli mielletään useimmiten eläväksi, monipuoliseksi ja suorastaan itsetarkoituksellisen nokkelaksi. Mitä useammalla tavalla ja mitä luovemmin saman asian saa sanottua, sen paremmasta dialogista on kyse. Hemmossa lähestyminen on täysin päinvastainen: mitään kiertoilmauksia ei haeta eikä käytetä. Huora on huora, viina on viina ja perkele on perkele, kerta toisensa jälkeen. Hemmon kieli ei tunnu kankealta tai epäuskottavalta, mutta se on sitä harmaan masentavaa manailua, jota suomen kieli kauheimmillaan/kauneimmillaan usein on. Valinta vaikuttaa tietoiselta ja sitä ei ole tehty vain paremman verbaalisen osaamisen puutteessa. Hemmon dialogi on yhtä rujoa kuin sen tarinat ja kuvituskin.

cof

Kaikki tämä on omalla tavallaan kiehtovaa, ja sarjakuvaa olisi typerää kritisoida sen tyylivalinnoista. Välillä Hemmon rienaus näyttäytyy kuitenkin nykypäivän vinkkelistä mälsän misogynistisena, sillä naiset ovat Paskiais-maailmassa lähinnä turhamaisia rahareikiä, joiden osa on pettää ja kupata miehiä. Ei sarjakuvan mieskuvakaan toki mitenkään mairitteleva ole, mutta ongelma juontaa juurensa siitä, että päähenkilömiehet saavat suuremman ruutuaikansa vuoksi väkisinkin enemmän persoonaa ja lihaa luidensa ympärille. He ovat paikalla aina, myös silloin, kun Hemmossa käsitellään muita aiheita, kun taas naishahmot ovat paikalla vain silloin, kun puhutaan huoraamisesta tai parisuhteiden ankeudesta. Kun naishahmot typistetään yksiulotteisiksi, särähtävät negatiiviset luonteenpiirteet silmään sitä pahemmin. Tämä on sääli. Hemmo Paskiaisen hengessä kaiken päälle olisi hyvä kusta tasaisesti, mutta asetelma tuntuu valitettavan ylimieliseltä ja epätasapainoiselta.

cof

Suurin Hemmon Paskiaisen ongelma on kuitenkin se, että se naurattaa yllättävän vähän. Asetelmat ovat hauskoja ja dialogin hirtehisyys kerää muutamat hymähdykset, mutta vitsien rytmitys vesittää itselleni suurimman osan kaskuista. Koskelat tuppaavat lisäämään strippien loppuun yhden ylimääräiseltä tuntuvan ruudun, jossa vihjattu vitsi väännetään niin rautalangasta, että sitä ei voi olla tajuamatta enää hitainkaan hämäläinen. Välillä tämä samainen apupyöräruutu löytyy jo stripin keskivaiheilta, mutta se tappaa vitsin flow’n ihan yhtä lailla riippumatta sijainnistaan. Luulen, että en nauranut kirjalle kertaakaan niissä kohdissa, joissa tekijät olivat suunnitelleet naurujen tulevan, vaan huvitus syntyi yleensä pienistä asioista yllättävissä kohdissa kaskuja.

cof
Esimerkiksi tämä ruutukaksikko nauratti pikkuisen liikaa

Hemmo on ainakin minun sarjistuntemuksellani melkoisen uniikki suomalainen sarjakuva. Vastaavaa ei ole tullut muualla vastaan, ja Koskelat ovat vääntäneet materiaalia pitkään ja hartaasti. Tämä kirja käsittää vasta neljä ensimmäistä vuotta Hemmon reilusti toistakymmentä vuotta kestäneestä urasta (sarjakuva oli tauolla vuodesta 1995 vuoteen 2007, mutta teki sen jälkeen paluun), ja materiaali on kehittynyt myöhempinä päivinä hieman eri suuntaan näistä alkupään stripeistä. Meininki on edelleen samaa kerettiläistä ihmisvihaa, mutta päähenkilöksi on hiljalleen hivuttautunut Armas, ja Hemmo on jäänyt statistiksi. Muistan jo Pahkasian lukuajoilta, että Hemmo ei ollut mitään kevyttä luettavaa, siis visuaalisesti. Rujo tyyli ja välillä melkoiset tekstimassat ovat toki underground-estetiikan mukaisia, mutta myös kuluttavia, varsinkin yhdistettynä sisältöön. Tämä vajaa parisataa sivua Hemmoa riittää minulle varmasti vuodeksi tai useammaksikin. Hemmoa ei voi suositella kaikille, mutta sarjiksena sillä on ansionsa ja kiinnostavat elementtinsä, sitä ei käy kieltäminen.

cof
Tässä vielä esimerkki kankeasta rytmityksestä. Vitsi kerrotaan ikään kuin kahteen kertaan, ja se ei todellakaan tee siitä tuplahauskaa.

Arvosana: 60/100

Hemmo Paskiainen – Hemmo, iskän poika
Ave Koskela, käsikirjoitus ja kuvitus
Zum Teufel
Hinta Suomessa 10-26 €

Sarjakuva kaupan:

Turun Sarjakuvakauppa
Adlibris

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s