Vielä hetken tuoreimman Sarjakuva-Finlandian manttelia kantaa yllään Imperfect, joka on käytännössä tittelinsä antiteesi: se ei oikein ole sarjakuva, ja kaiken lisäksi se on julkaistu vain englanniksi. Pyöräilevä, hengellinen graafikkopariskunta Kaisa ja Christoffer Leka on tuottanut jälleen yhden travelogin omasta meditatiivisesta matkakokemuksestaan, tällä kertaa Yhdysvaltojen halki New Yorkista San Franciscoon. Teoksen muoto on epätavallinen ja huolella mietitty. Kaikki kirjan toteutuksessa vaikuttaa tarkoitukselliselta ja havainnollistaa Lekojen pääviestiä epätäydellisistä kokemuksista. Valitettavasti kirjasta vain tulee sellainen olo, että se on ollut tekijöilleen valtavan tärkeä, mutta minun on vaikea löytää syitä välittää siitä erityisemmin.
Perinteisen sarjakuvan sijaan Imperfect on sarja postikortteja, jotka Lekat ovat lähettäneet sukulaislapsilleen tien päältä. Jokainen päivä on kuitattu omalla kortillaan, joiden aiheidet vaihtelevat tapahtumien kertaamisesta yleisempiin pohdintoihin. Korttien sisältö on tekijöidensä näköistä, sarjakuvamaista materiaalia. Osa korteista on puhtaasti tekstitäytteisiä, osa sanattomia, impressionistisia tunnelmakuvia. Suurin osa yhdistelee kuitenkin kuvia ja tekstiä. Tyyliltään postikortit tekevät Imperfectin tunnelmasta tuokiokuvamaisen. Siinä missä Euroopan halki matkaamista kuvannut Tour d´Europe keskittyi matkan kuvaamiseen ja siihen, mitä ihminen pitkän rupeaman aikana kokee, Imperfect on ennemminkin välähdyksiä sieltä ja täältä. Se ei niinkään välitä yhden suuren ponnistuksen tunnelmaa kuin otteita elämästä tekijöidensä silmin. Pyöräretki halki Amerikan tarjoaa kirjalle lähinnä luontevan tavan vaihtaa maisemaa, teemaa ja näkökulmaa, josta ajatuksia jaetaan, mutta matkan tekeminen ei ole Imperfectin pointti. Eikä sen varmaan kannattaisi sitä enempää ollakaan, kun kerran se tarina on jo Tour d´Europessa kerrottu.
Kuitenkin, Imperfect tuntui tarjoavan vähänlaisesti uutta. Lekat ovat määrätietoisia ihmisiä, jotka elävät elämäänsä juuri valitsemallaan tavalla, mutta tuo tapa tuli tutuksi jo edellisessä kirjassa. Optimistinen maailmankuva, yhdessä eteneminen, hengellisyys ja kiireellisen kerskakuluttamisen vastustaminen ovat kaikki Imperfectin pääteemoja, kuten ne olivat Tour d´Europessakin. Imperfect tuntuu vähän edeltäjänsä director’s cutilta. Kun aihepiiri ja sanomat on kerran todettu toimiviksi, toteutetaan tekijöiden visio seuraavalla kerralla täysin tinkimättömästi. Imperfect on fyysisesti silmiinpistävä: se tarjoillaan pelkistetyn näyttävässä pahvilaatikossa, jonka sisältä löytyy tekijöiden saatekirje, massiivinen kartta sekä itse kirja, karu ja kanneton. Tekijät kertovat, että postikorttimaisen luonteen vuoksi oikea tapa lukea kirjaa on veitsen kanssa, sivu kerrallaan käsitellen. Kannettomuuden ja koruttomuuden olisi tarkoitus korostaa epätäydellisyyttä, kirjan pääsanomaa. Ristiriitaiselta kuitenkin tuntuu, että näin huolella mietittyä pakettia en muista hetkeen sarjiksella nähneeni. Onko viimeisen päälle suunniteltu epätäydellisyys epätäydellisyyttä lainkaan?
Itse luin Imperfectin kirjaston versiona, joten toivottavasti tekijätkin antavat anteeksi sen, etten silponut kirjaa sivu sivulta. Poukkoilla sain muutenkin, kun kirjaa kääntelee joka suuntaan postikorttien kaikkien puolien näkemiseksi. Kartassakin on inhimillisistä syistä tehty ratkaisu, jossa itse reitti kuvataan oikealta vasemmalle kuten itä-länsi-suunnassa tehty matka, mutta etappien tarkat kuvaukset länsimaisen lukutavan mukaan vasemmalta oikealle. Imperfectiä lukiessa, lainatakseni autokoulun opettajaani, pää pyörii kuin tikanpojalla. Kortin etu- ja takakansi, sitten reitistä oikea etappi, siihen liittyvät kuvitukset ja kartan alareunasta etapin tarkat tiedot, ja nenä veivaa siksakkia. Jos Imperfect olisi ollut yhtään pidempi, olisi Mobilatille alkanut tulla tarvetta. Toteutus on kunnianhimoinen, mutta käyttöliittymäsuunnittelussa on pieniä virheitä, jotka lopulta vaikuttavat lukemiseen melko paljon.
Vika saattaa olla minussakin, mutta tyylikikkailun ja itsetarkoituksellisen nokkeluuden yhdistelmä löi minulla nopeasti kyynikkovaihteen silmään. Yhtäkkiå Imperfectiä oli vaikea lukea vilpittömänä sarjakuvataideteoksena, sen sijaan siitä oli tullut jotenkin pinnallinen, epäaidon oloinen. Tämän jälkeen kyynikon ääni ei takaraivossani enää vaiennut, ja tyhmiä kysymyksiä nousi eteen yksi toisensa jälkeen. Tuntuu siltä, että rehellisyyden nimissä minun on paljastettava pikkumaisuuteni ja annettava pari esimerkkiä:
– Jos kortit lähetetään (oletettavasti) kouluikäisille, ei-englanninkielisille lapsille, ja lähettäjä on samaa kieltä äidinkielenään puhuva sukulaispariskunta, miksi kortit ovat englanniksi? Onko ne tehty enemmän kirjaa vai vastaanottajia varten?
– Vastaanottajat vaikuttavat olevan oikeita ihmisiä, miksi jaella alaikäisten kotiosoitetta sarjakuvassa kenelle vain joka sen sattuu lukemaan?
– Miksi tekijöiden kommentit korteista on sisällytetty vasta kirjan loppuun eikä korttien yhteyteen? Nyt Imperfectin tarinan joutuu kokemaan alusta loppuun eri näkökulmista käytännössä kahdesti, ja konteksti ohenee.
Voi olla, että kysymykseni ovat turhaa saivartelua ja aiheetonta hurskastelua, mutta Imperfect ei tuntunut niin vilpittömältä, että olisin malttanut olla kyseenalaistamatta tekijöiden motiiveja. Ehkä kirja vain ei kaapannut mukanaan niin, etten olisi jäänyt märehtimään epäolennaisuuksia. Saivartelujen lisäksi kiinnitin huomiota kovasti esimerkiksi siihen, miten vastaanottajien osoitetiedot oli jokaiseen kirjeeseen kirjoitettu. Typografioihin oli toki uhrattu ajatusta, joten ne kannatti lukea, mutta en usko Lekojen tarkoittaneen osoitetietoja sivusta toiseen kaikkein kiinnostavimmiksi osiksi kortteja.
Tuntuu vähän pahalta tällä tavalla dissailla Imperfectiä. Lekojen elämäntyyli on kirjojen perusteella niin hyväntahtoisuudelle ja kunnioitukselle perustuva, että tunnen itseni huonoksi ihmiseksi kun en saanut kyynisyyttäni pysymään aisoissa. Kuitenkin, kun sarjakuva vei Finlandia-palkinnon monen muun laatutuotteen edestä, täytyy sen kyetä puolustamaan paikkaansa. En tiedä, oliko kirjalle Finlandian myöntänyt Esko Valtaoja lukenut Lekojen aiempaa tuotantoa. Voin kuvitella, että Imperfect olisi ensimmäisenä kosketuksena tekijöidensä visioon tehnyt suuremman vaikutuksen. Nyt se tuntui kierrätykseltä, jossa tärkeimmäksi ansioksi jäi luova toteutus, ei niinkään sisältö. En kritisoi Valtaojaa valinnastaan, sillä ymmärrän hyvin miten hän on siihen saattanut päätyä. Itse olisin valinnut toisin. Suositukseni Imperfectille onkin melko ristiriitainen: se ei ole viime vuoden eikä tekijöidensä paras sarjakuva, mutta jos Lekojen tuotanto ei ole tuttua, Imperfectistä kannattaa silti aloittaa. Niin se tehnee suurimman vaikutuksen. Minulle fiilis jäi valitettavan kylmäksi.
Arvosana: 62/100
Imperfect
Kaisa & Christoffer Leka, käsikirjoitus ja kuvitus
Absolute Truth Press
Hinta Suomessa n. 30 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 