Arvio: Barbarella and The Wrath of The Minute-Eater – Seksipositiivinen kannanotto vai kahden pennin pehmopornoa?

cof

Olen viime aikoina katsellut Netflixistä RuPaul’s Drag Racea. Hiljalleen olen ymmärtänyt, etten tiedä drag-kulttuurista tai -historiasta käytännössä mitään. Ohjelman queenit heittelevät tuon tuostakin ug-termistöä tai nimiä, jotka eivät sano minulle yhtään mitään. Yksi nimi, joka on muutaman kerran noussut esiin inspiraationa ja jonkinlaisena instituutiona on Barbarella. 1960-luvulla synnytetty scifi-sankaritar on, ilmeisesti ainakin joissain piireissä, seksuaalisen vapautumisen ja itsenäisen naisen ikoni. Jean-Claude Forestin luoma sarjakuva aiheutti 1960-luvulla skandaaleja ja sensuuria, ja onpa Barbarellaa nimitetty jopa ensimmäiseksi ”aikuisten sarjakuvaksi”, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä sivuilta löytyvää pehmopornoa. Nykyvinkkelistä vallankumouksellisuutta ei juurikaan huomaa, eivätkä kirjasta löytyvät kaksi Barbarella-tarinaa ole mitenkään erityisen hyviä sarjakuvia, mutta hölmöydessään ja kiusoittelevassa eroottisuudessaan Barbarella on silti vangitsevaa luettavaa.

cof

Kirjaan on koottu Forestin laatimista neljästä Barbarella-tarinasta kaksi ensimmäistä. Ensimmäinen, vain sankarin nimeä kantava tarina on alun perin sivuittain lehdessä julkaistu kokoelma seikkailuja, jotka linkittyvät toisiinsa löyhästi. Toinen, The Wrath of The Minute-Eater on jo selkeämmin strukturoitu pitkä seikkailu. Molemmissa tarinoissa Maan asukas Barbarella haaksirikkoutuu vieraalle planeetalle, jolla eteen tulee useita pulmatilanteita ja pinteitä. Pulmatilanteisiin liittyy usein seksiä, ja jos ei liity, niin sitten pulmatilanteiden väliin liittyy seksiä. Barbarella löytää syitä riisuuntumiseen noin joka kolmannella aukeamalla läpi kirjan.

cof

Barbarellan shokeeraavuus on aikanaan perustunut naiseen, joka käy kasuaalisti nusauttamassa ketä haluaa, eikä hänelle tule siitä minkäänlaisia seuraamuksia. Barbarella myös käyttää seksiä vallan välineenä saadakseen milloin keneltäkin haluamansa. Moneen muuhun sarjakuvaan verrattuna Barbarellan seksuaalisuus on kuitenkin hyvin viatonta. Esimerkiksi vain kolme vuotta Barbarellan jälkeen esitelty Crepax’n Valentina haastaa sovinnaisuuskäsityksiä ja normeja ihan eri tavalla. Kotimaassaan Ranskassa Barbarella joutui sensuurin kynsiin, vaikka naapurissa Italiassa tuotettiin huomattavasti graafisempaa materiaalia, ja näin ollen Barbarellan shokkiarvo ei eurooppalaisesta näkökulmasta ole ihan niin suuri. Näistä syistä Barbarella näyttäytyy nykypäivänä hieman hupsuna. Vällyjen väliin päädytään niin oudoista asetelmista ja kummallisilla aasinsilloilla, että koko tarina muuttuu absurdiksi. Tietyllä tavalla mieleen tulevat vanhat Star Trekit, joissa Kapteeni Kirk oli myös useasti valmis vieraan maailman vaakamamboon. Siinä mielessä Barbarella toistaa jo miehille hyväksyttyä mallia.

cof

Mites sitten se sarjakuva? Barbarella kärsii mielestäni heikkolaatuisten scifi-sarjakuvien yleisestä helmasynnistä: vaikka tarinat olisivat köykäisiä tai toissijaisia, niihin tarvitsee sisällyttää hirveästi selitystä. Kaiken maailman epäkiinnostava horina tukkii sivuja, ja silti tapahtumissa ei meinaa pysyä perässä. Forestin kuvakerronta on jotenkin todella erikoista, sillä usein ruuduista on vaikea löytää jatkumoa: hän vaihtelee kuvakulmia ja hyppelee erikoisia tapahtumia yli ruutujen välissä. Sarjakuva on erinomainen formaatti näyttävälle avaruusaluksen räjähdykselle, mutta Forestin ratkaisu on näyttää alusta kohti lähtevä ammus ja tuhoutunut romu, ilman väliin kuuluvia, selkeästi mielenkiintoisimpia sekunteja. Tässä mielessä Barbarella tuntuu hieman vanhanaikaiselta: ikään kuin tuon aikaiset sarjiskerronnat olisivat olleet vielä kankeampia, ja Forestin visio ei ole aivan riittänyt niitä rikkomaan. Esimerkiksi Crepax tai Wally Wood olisivat todennäköisesti kertoneet samoja tarinoita kuvittaen täysin eri hetket kertomuksesta. Suurin osa konsepteista on hieman yliraskaita ollakseen kiinnostavia, ja huomasin pariin otteeseen unohtaneeni täysin, mistä meneillään olevassa tarinassa olikaan oikein kyse, eikä se edes haitannut, kun juonella ei sinänsä ollut väliä. Barbarellaa on vaikea suositella sarjakuvallisten tai genretietoisten ansioidensa perusteella. Sen sijaan ajan kuvana, mukavasti kihelmöivänä tissiviihteenä tai osana kulttuurihistoriaa se on erittäinkin kiehtova ja vaivan väärti.

cof

Ei käy kieltäminen, etteivätkö Barbarella-tarinat köykäisestä scifi-erotiikasta kelpaa ihan kernaasti. Niissä on viehätyksensä, ja häpeilemätön seksikortin pelaaminen houkuttelee lukemaan niin älyllisellä kuin primitiiviselläkin tasolla. Ehkäpä drag-kulttuurin ihailu Barbarellaa kohtaan syntyykin tästä: molempien ilmiöiden ytimeen kuuluu seksipositiivisuus ja seksuaalisuuden parissa viihtyminen siitä kiusaantumatta. Vaikka sarjakuva itsessään ei varsinaisesti korkeakulttuuria olekaan, sen aikaansaama reaktio lukijoissa voi olla arvokas ja kannatettava. Positiivista kirjassa on se, että Barbarella on käytännössä aina sutinoiden aktiivinen osapuoli, ei vastaanottaja. Toki vaatteet saattavat tiukassa paikassa hieman repeytyä, mutta hän ei juurikaan vietä aikaa miehen vankina, alistettavana tai pakotettuna mihinkään. Siinä mielessä väite ikonisuudesta on uskottavampi kuin vielä selkeämmin tekijöidensä fantasioita tyydyttämään synnytetyissä hahmoissa.

cof

Kuitenkin on täysin selvää, että Barbarella on sarjakuva miehiltä miehille. Tiimalasivartalot ja nukkemaiset kasvot osoittavat jälleen kerran, että moderni naiskuva on historiassa valitettavan usein tarkoittanut lähinnä Barbien näköistä naista, joka ei epäröi riisua paitaansa. Barbarella ei ole mikään erityisen kattava tai inklusiivinen puheenvuoro kulttuurin vapautumisessa, mutta ne rajatut asiat, joiden puolesta se puhuu, ovat nykypäivänäkin kannatettavia. Puutteet vain pitää tunnistaa ja kritiikki kohdistaa sinne, missä se ansaitaan. Kuten Nicolas Winding Refn sanoo kirjan alkusanoissaan, Barbarella on puhdasta fetissiä. Hän ei ole realistinen esikuva tai tasa-arvon symboli, mutta jos häntä ei sellaiseksi väitäkään, on asia ihan ok. Juhlistamme fetissikulttuuria ja omien mielihalujemme tunnistamista ja hyväksymistä, ja sen voi tehdä myös Barbarellan avulla.

cof

Olisi todella tärkeää nähdä tällaisista sarjakuvista myös naistekijöiden tulkintoja. Tässä painoksessa käännöksen on tehnyt nainen, sarjakuvakäsikirjoittaja Kelly Sue DeConnick. Vaikka esipuhe muuta väittääkin, mielestäni uutta käännöstä ei vielä lasketa riittäväksi kontribuutioksi, jotta voitaisiin väittää Barbarellan edustavan myös naisnäkökulmaa. Nyt voin nauttia Barbarellasta tietyin varauksin, mutta aivan niin emansipatorista kokemusta tästä ei saa kuin himokkaat taidemiehet joskus tuntuvat julistavan. Suosittelen heitäkin myöntämään, että tulin tänne tissien vuoksi ja se on ihan ok. Sen jälkeen voidaan sitten porukalla löytää ne nykykriteereilläkin feministiset, tasa-arvoa edistävät ja seksipositiiviset sarjakuvat.

cof

Arvosana: 75/100

Barbarella And The Wrath of The Minute-Eater
Jean-Claude Forest, käsikirjoitus ja kuvitus
Humanoids
Hinta Suomessa n. 30 €

cof
Koska ollaan 60- ja 70-luvuilla, on mukana toki oltava myös happoisia unijaksoja

Sarjakuva kaupan:

Adlibris

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Barbarella and The Wrath of The Minute-Eater – Seksipositiivinen kannanotto vai kahden pennin pehmopornoa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s