Arvio: The Greatest Foes of Wolverine – Sopivan tyhmää ja huonoa kertakäyttölukemista

cof

Kuten aiemminkin olen todennut, silloin tällöin tekee mieli nostalgisoida typerimpien mahdollisten supersankarisarjisten kanssa. Tämänkertainen nostalgisointi on siitä poikkeuksellinen, että en ole lukenut The Greatest Foes of Wolverinea lapsena, ja sen tarinat olivat minulle sataprosenttisesti tuntemattomia. Nostalgiannälän kuitenkin tiivistää tarinoiden henki, joka on juuri sitä mitä toivoinkin. Silkinohuita juonia, hätäisesti sutaistuja kuvituksia ja Wolverinen kolmen siistin piirteen toistamista totaaliseen aivokuolemaan saakka. The Greatest Foes of Wolverine ei ole yhtä hyvää ja lukukertoja kestävää nostalgiamateriaalia kuin esimerkiksi Salatut Sodat, mutta köppäisyydessään se on samalla tietyllä tavalla vielä tyylipuhtaampaa roskaa. Minun on vaikea kuvitella, että näillä tarinoilla olisi juurikaan muuta kuin kertakäyttöarvoa, mutta facepalmaaminen joka sivulla tällaisen kirjan ajan on ihan huvittavaa ajanvietettä.

cof

Greatest Foes -sarjan ideana on koostaa paperbackiin nippu kulloinkin valitun sankarin seikkailuja, joissa esiintyvät tämän klassisimmat vastustajat. Tässä Wolverine-editiossa tarinoita on mukana aina 1980-luvun alkupuolelta 2000-luvun alulle saakka. Kertomukset on järjestetty kirjaan kronologisesti, vaikka järjestyksellä ei ihan kamalasti merkitystä tällaisessa formaatissa olekaan. Mukana kirjassa on pari pidempää, useamman lehden numeron mittaista tarinakokonaisuutta, mutta suurin osa sisällöstä on 1-2 lehden lyhyitä repäisyjä. Ne harvoin saattavat tiettyä tarinaa kokonaan loppuun, mutta toisaalta kuukausijulkaisuissa on usein vaikea osoittaa tarinan selkeää alkua tai loppua, kun lehtimyynnin ja sitä myöten rymistelyn täytyy olla numerosta toiseen jatkuvaa. On tämä kirja fiksummin koottu kuin esimerkiksi täysin järjettömästi leikelty Judge Dreddin Brian Bolland -kokoelma, vaikka pari mukaan valituista numeroista tuntuvatkin aivan totaalisen fillereiltä.

mde
Fillereissäkin voi tosin olla tällaisia ysärihelmiä.

Wolverine ei juuri näihin aikoihin sijoittuneesta valtaisasta suosiostaan huolimatta ole mikään erityisen rikas hahmo, ainakaan näiden käsikirjoittajien käsissä. Kirjan alkupuolelta löytyvissä Chris Claremontin tarinoissa Wolverinella sentään on joitain persoonallisuuspiirteitä, joskin ohuita sellaisia, mutta muiden käsikirjoittajien mielikuvitus hahmon kanssa tuntuu rajoittuvan siihen, millaista kuritusta Wolverine voi kärsiä. Vähän tulee mieleen vanha sanonta ”jos käytössä on vain vasara, jokainen ongelma näyttää naulalta”, kun katselee, miten Wolverinen parantumiskyky ajaa lähes kaikki tarinat perustumaan Wolverinen epäinhimilliseen kohteluun ja suoranaiseen sadismiin sarjakuvassa. Tällä perusteella Wolverinen suurin vihollinen on tylsämielinen käsikirjoittaja, joka ripustaa hänet pariksi numeroksi roikkumaan joissain kahleissa hakattavaksi tai haavoittaa häntä niin, että suurin osa ajasta menee verta ja suolenpätkiä keräillessä, kerta toisensa jälkeen. Jossain kohtaa itse tarinoista pitää vain päättää tahkota läpi, jotta niiden syövereistä voi löytää nuo palkitsevat kalkkunanroippeet, eli tökeröimmät dialogit ja juostenkustuimmat kuvitukset. Laatustandardit Marvelilla ovat olleet mielenkiintoiset näissä yhteyksissä.

cof
Greg Giraldoa lainaten: ”What the fuck?! What goes into people’s heads here? Did you really- Really- Why- Is that… good?”

Mukana kirjassa on myös ihan laatunimiä, mutta lähinnä käsikirjoituspuolella. Kuvituksessa vaikuttaa usein mennyn sieltä, missä aitaa ei juuri näy. Kriteereitä uskottavalle kuvitukselle ovat lähinnä lihakset ja mahdollisimman eläimellisen näköinen päähenkilön naama. Jos näistä sarjiksista olisi maksanut, niin tämä tekemisen laatu voisi varmasti vituttaa, mutta kirjastosta lainattuna sen voi ottaa vastaan puhtaasti huumorilla. Ja jos ollaan rehellisiä, niin eivät ne kässäritkään mitenkään häikäise. Mukana on idioottimainen tappeluturnaus-tarina, pintapuolista samuraimystiikkaa ja itsetarkoituksellisen monimutkaisia unijaksoja. The Greatest Foes of Wolverine osoittaa, miten Marvelin ainoa valttikortti näissä tarinoissa oli itse Wolverine, ja suunnilleen kaikki muu on kehnoja toisintoja noiden aikakausien kulloinkin menestyneistä, laadukkaammista sarjakuvista.

cof
Ja tietty Wolverine tekee sitten kaikkea loogisesti siistiä, kuten ajaa sisään kerrostaloon valtavan kääntösäteen chopperilla

Erillisenä kuriositeettina täytyy sanoa, että Wolverinen suurimmat viholliset eivät mitenkään erityisesti vakuuttaneet. Ohkaisia olivat nämäkin tyypit suurelta osin. Jos Sabretooth, Ogun ja Lady Deathstrike tuntuvat pakan karismaattisimmilta örmyiltä, niin kovin korkean tason vihuista ei ole kyse. Ja jostain käsittämättömästä aivopierusta johtuen mukana ei ole yhtään Hulk-tarinaa. Hulk oli kuitenkin Wolverinen ensimmäinen vastustaja, ja jos kerran kärsimysporno on se juttu, niin Hulk on joskus jumalauta repäissyt Wolverinen kahtia. Mikä ihme voi olla idea siinä, että mukaan laitetaan Omega Red -tarina, joka itse asiassa kertoo siitä miten hyvä Gambiitti on pelaamaan korista, mutta Hulkille ei löydy tilaa? Ihme skeidaa.

cof
Nämä tosihulvattomat cameot ovat kanssa tärkeitä ja eivät lainkaan musteen haaskausta. Montako tunnistaisit ilman puhekuplia?

Greatest Foes of Wolverine ei siis ole millään mittapuulla erityisen hyvää sarjista, eikä edes erityisen hyvää supersankarisarjista. Muistuttaisin, että olisi myöskään etsiä kumpaakaan noista kirjasta, jonka nimi on Greatest Foes of Wolverine. Tämä ei ole edes Rocky IV, tämä on Rocky V. Totaalinen soppa, josta kuitenkin voi jollain typerällä tavalla nauttia, kun asenne vain on oikea. Olen minä Rocky vitosenkin kahdesti katsonut, eikä minulla ole edes kuolemanpelkoa. En suosittele tätä sarjakuvaa, mutta en myöskään tuomitse, jos haluat sen joskus kirjastosta kainaloosi kopata.

cof
Jos kaipaat tämänkaltaisia tarinanaloituksia, niin niitä kirjasta löytyy kolmetoista tusinassa.

Arvosana: 47/100

The Greatest Foes of Wolverine
Chris Claremont, Peter David, John Byrne, Larry Hama, Tom DeFalco & Frank Tieri, käsikirjoitus – Paul Smith, Allen Milgrom, Marc Silvestri, Rick Leonardi, Sam Kieth, Jim Lee, Adam Kubert, Denys Cowan & Dan Fraga, kuvitus
Marvel Comics
Ei nähtävästi saatavilla Suomesta kirjoitushetkellä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s