Arvio: Barbarella and The Wrath of The Minute-Eater – Seksipositiivinen kannanotto vai kahden pennin pehmopornoa?

cof

Olen viime aikoina katsellut Netflixistä RuPaul’s Drag Racea. Hiljalleen olen ymmärtänyt, etten tiedä drag-kulttuurista tai -historiasta käytännössä mitään. Ohjelman queenit heittelevät tuon tuostakin ug-termistöä tai nimiä, jotka eivät sano minulle yhtään mitään. Yksi nimi, joka on muutaman kerran noussut esiin inspiraationa ja jonkinlaisena instituutiona on Barbarella. 1960-luvulla synnytetty scifi-sankaritar on, ilmeisesti ainakin joissain piireissä, seksuaalisen vapautumisen ja itsenäisen naisen ikoni. Jean-Claude Forestin luoma sarjakuva aiheutti 1960-luvulla skandaaleja ja sensuuria, ja onpa Barbarellaa nimitetty jopa ensimmäiseksi ”aikuisten sarjakuvaksi”, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä sivuilta löytyvää pehmopornoa. Nykyvinkkelistä vallankumouksellisuutta ei juurikaan huomaa, eivätkä kirjasta löytyvät kaksi Barbarella-tarinaa ole mitenkään erityisen hyviä sarjakuvia, mutta hölmöydessään ja kiusoittelevassa eroottisuudessaan Barbarella on silti vangitsevaa luettavaa. Jatka lukemista ”Arvio: Barbarella and The Wrath of The Minute-Eater – Seksipositiivinen kannanotto vai kahden pennin pehmopornoa?”

Mainokset

Arvio: ASDF Boot – Synkkäteemainen visuaalinen tykittely

cof

On ollut kiva huomata viime aikoina, että Hyllyy on saanut sen verran nimeä, että olen ruvennut saamaan enemmän yhteydenottoja sarjakuvantekijöiltä. Tätä kautta tulee nimittäin luettua ja levitettyä sanaa sarjakuvista, jotka eivät muuten olisi välttämättä koskaan osuneet omalle tutkalle. Heikki Rönkön ASDF Boot on juuri tällainen sarjakuva. Pienen painoksen suht marginaalinen teos, joka yllättää laadullaan ja jota on ehdottoman ilo lukea. ASDF Boot on erikoinen hybridi taidesarjakuvaa, ligne claire -seikkailua, hurttia huumoria ja synkkiä teemoja. Ja kaikki tämä muutamassa kymmenessä sivussa ilman dialogia. Sekaan mahtuu pari tyylikikkaa, jotka tekevät lukemisesta välillä hankalaa, ja mykille taidesarjakuville ominaisesti hämmennystä syntyy muutamaan otteeseen. Loppujen lopuksi ASDF Boot on kuitenkin ehdottomasti plussan puolella. Se on myös fyysisesti todella kaunis sarjakuva, jota tekee lukemisen lisäksi mieli ihan ihastella. Jatka lukemista ”Arvio: ASDF Boot – Synkkäteemainen visuaalinen tykittely”

Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä

cof

Nyt oli taas varsin hyvän sarjakuvan löytyminen aika monen sattuman takana. Silmään sattui Twitter-virrassa joku linkki arvioon Lisa Hanawaltin Coyote Doggirlistä. Klikkasin, jotta olen vakava sarjakuvaharrastaja, tietämättä yhtään mistä on kyse. Ensimmäisessä kappaleessa mainittiin, että Lisa Hanawalt on sarjakuvien lisäksi vaikuttanut mm. BoJack Horsemanin taustajoukoissa. Nyt alkoi kiinnostaa jo hieman enemmän, onhan BoJack kuitenkin nykypäivän terävintä ja sielua satuttavinta televisiota. Lisäsin sitten Coyote Doggirlin puolihuolimattomasti Goodreadsin ”vois joskus lukea” -listalle. Myöhemmin olin tukkimassa kirjaston varausjonoani ko. listan teoksilla, ja jonkun todella kummallisen kohtalon oikun kautta edelleen painotuore Coyote Doggirl löytyi jo kirjaston listoilta. Kaikki yhteensattumat olivat ehdottomasti onnellisten tähtien alla syntyneitä, sillä Coyote Doggirl on oikein hyvä, moderni sarjakuva. Sen tyyli on uniikki, ääni samaistuttava ja teemat tätä päivää. Feministinen länkkäridraamakomedia antropomorfisilla eläinhahmoilla – miten tämä muka ei voisi viihdyttää? Jatka lukemista ”Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä”

Hyllyy 3 vuotta – perinteinen wanha cunnon wuosicatsaus

Hyllyyn bloggaja Eeron omakuva irvistyksellä
Sarjisilmeet ovat pilaanneet bloggaajan valokuvaposeeraukset. Onneksi Ressu ja Batman ovat fotogeenisempiä.

Aaawwww hell yeah, taas on Hyllyy kitkutellut vuoden eteenpäin! Tai ei mitään kitkutellut, vaan palanut kirkkaammalla liekillä kuin aiemmin. Koska tämä on vuosikatsauksista kolmas, voidaan puhua jo Wanhasta Cunnon Wuosicatsauxesta. Tässä siis Wanha Kunnon listaus vuoden luetuimpia, ylinukutuimpia ja parhaita sarjakuvia. Bonuskategoriana tänä vuonna ajattelin listata myös huonoimpia blogissa luettuja sarjiksia, sekä huonoimpia julkaisemiani tekstejä. Hyvää mieltä kaikille siis! Jatka lukemista ”Hyllyy 3 vuotta – perinteinen wanha cunnon wuosicatsaus”

Arvio: Rock Steady – Brilliant Advice from My Bipolar Life

cof

Rock Steady on varmaan vähiten sarjakuvaksi luokiteltava kirja, josta Hyllyyssä on koskaan kirjoitettu. Kovasti pitämäni Ellen Forney julkaisi tämän vuoden alkupuolella henkisen jatko-osan omaelämäkerralleen Marbles, jossa hän käsitteli elämäänsä kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairastajana. Forney on aina ollut sarjakuvantekijä, joka tykkää jakaa vilpittömiä vinkkejä mitä jännimmistä asioista, ja Marbles oli omaelämäkerta, jossa oli mausteena vinkkejä. Rock Steady on hänen omin sanoinensa päinvastainen teos: kokoelma vinkkejä elämään mielenterveysongelmien kanssa, jossa on mausteena kokemuksia hänen omasta elämästään. Rock Steady on visuaalinen tietokirja ilman juonta. En itse ole kärsinyt vastaavista sairauksista, joten minun on vaikea antaa definitiivistä arviota sisällön hyvyydestä tai huonoudesta, mutta sen voin sanoa, että Forneyn tuotantoa leimaava positiivisuus ja kannustava pohjavire on edelleen läsnä, ja näiden teemojen kanssa se on vahvuus. Jatka lukemista ”Arvio: Rock Steady – Brilliant Advice from My Bipolar Life”

Arvio: Kuolleet puutarhat – Gijonin aamunkoi

cof

Vähän aikaa sitten surkuttelin (tai totesin), että sarjakuvan kaikista muodoista verkkosarjakuva on itselleni yksi vieraimpia. Kyseessä eivät ole juurikaan ennakkoluulot tai mitkään antipatiat, vaan puhtaasti opitut tavat. Luen kyllä toki satunnaisen verkkosarjiksen silloin tällöin, mutta jatkuva seuraaminen, sivu tai kaksi kerrallaan, tiettyjen verkkosarjisten tsekkaaminen osana netin viihdekäyttöä, se ei vain tartu omiin tapoihini. Onneksi on tekijöitä ja sarjakuvia, jotka rakentavat siltoja verkko- ja printtisarjisten välille. Yksi tällainen on Tiia Salmelin, jonka pitkäikäinen nettisarjakuva Kuolleet Puutarhat on saanut kaverikseen printtinä julkaistun standalone-tarinan Gijonin aamunkoi. Ajatus on erittäin kannatettava: Gijonin aamunkoi laajentaa Kuolleiden puutarhojen maailmaa, mutta sen pitäisi toimia myös itsenäisenä tarinana. Suurimmilta osin asia onkin näin, mutta loppua kohti alkaa tuntua siltä, että minä, Kuolleisiin puutarhoihin aiemmin perehtymätön lukija, en nyt aivan tiedä kaikkea mitä pitäisi tietää. Jatka lukemista ”Arvio: Kuolleet puutarhat – Gijonin aamunkoi”