Loppulokakuun Japani-trilogian päättää todellinen klassikko, lähes yhtä legendaarinen samuraitarina kuin Kurosawan Seitsemän Samuraita. Kazuo Koiken ja Goseki Kojiman valtaisa kostoeepos Lone Wolf & Cub on jo melkein viidenkymmenen vuoden ikään ehtinyt monoliitti, josta ovat vaikuttuneet ja inspiroituneet sekä lukijat että sarjakuvantekijät. Loputtomalta tuntuvaa kostoretkeä käyvä ronin, Ogami Ittō elättää itsensä ja pienen poikansa palkkamurhilla matkalla kohti väärintekijöitä, joiden petos johti hänen vaimonsa kuolemaan. Lone Wolf & Cubista löytyy monia samuraigenren arkkityyppejä, joita manga on aikanaan skeneen tuonut. Koko tarinalla on mittaa sellaiset ujot 8700 sivua. Tämä tarkoittaa sitä, että tekijäduo saa todella ammentaa historiasta ja soturikoodista kaiken, jos aikoo pitää tarinan tuoreena loppuun asti. Alussa toiston määrä herättää kovasti epäilyksiä sarjan kestävyydestä, mutta loppua kohti ensimmäinen 12:sta omnibus-osasta nostaa tasoaan jo varsin lupaavasti.
Pinnallisesti ainakin ensimmäisen omnibusin sisältö on melko suoraviivaista. 30-60 -sivuiset tarinat kuvaavat yksinäisen suden ja sudenpennun matkoja, yleensä palkkamurhatehtävän muodossa. Ogami Ittō on perinteinen itämainen päähenkilö siinä mielessä, että hän on käytännössä voittamaton. Tarinat esittelevät sekä Ogamin nerokkuutta hänen hivuttautuessaan kohteidensa lähelle että hänen ylivertaisia taistelutaitojaan, joilla lanataan kylmäksi pieniä armeijoita ilman ongelmia. Lone Wolf and Cub ei säästele väkivaltaa tai graafisia teloituksia. Päitä ja raajoja katkotaan kilohinnalla lapsosen seuratessa meininkiä sivummalta, usein vaunujensa turvasta. Soturin tie on veren tie, ja päähenkilö on ainakin länsimaisesta näkökulmasta perinteinen antisankari. Toki samuraikoodiin ja japanilaiseen arvomaailmaan peilattuna asetelma ei ole ihan yhtä groteski, mutta ei Lone Wolf and Cub silti mitään mustavalkoista hyvis-pahis-seikkailua ole.
Tarina sijoittuu ilmeisesti johonkin 1600-luvulle, Japanin historialliselle Edo-kaudelle. Se on hyvin realistinen, jos ei huomioida päähenkilön lähes supersankarimaisia taistelutaitoja, ja lukiessa kirjan loppuun liitetystä sanastosta on todella apua. Perillä pysyminen feodaalijärjestelmän eri arvonimissä ja yhteiskuntaluokissa voi muuten käydä hankalaksi. Onneksi Lone Wolf and Cubista nauttiminen ei edellytä historiallisen Japanin poliittisten kiemuroiden täydellistä tuntemusta, sillä juonissa pysyy suurimmilta osin perässä ilmankin. Lone Wolf and Cubin kerronta ei ole rautalangasta väännettyä, joten vastuuta juonien hahmottamisesta on annettu myös lukijalle, ainakin kaltaiselleni länsimaiseen sarjakuvaan tottuneelle lukijalle. Tekijöiden rytmiin ja kerrontatyyliin sisään pääseminen vie parin tarinan verran aikaa, mutta onnistuu varmasti.
Ensimmäisen omnibusin tarinat jakautuvat niin, että alkupuoli koostuu 30-sivuisista, hyvinkin suoraviivaisista tarinoista. Jälkipuolella kertomusten mitta tuplaantuu ja niihin alkaa tulla enemmän mielenkiintoa. En osaa sanoa, oliko alkupuolen koettu tahmaisuus kiinni lukijasta, joka vielä totutteli kerrontatapaan, vai tekijöistä, jotka halusivat asettaa tunnelman yksinkertaisilla tarinoilla ennen vauhdin kiihdyttämistä. Joka tapauksessa alkupuoliskolla tuli pyöriteltyä silmiä ja mietittyä, miten on perusteltua kertoa samaa tarinaa uudestaan ja uudestaan tuhansien sivujen ajan, tai ainakin, miten tuollaista kokoelmaa voi väittää mestariteokseksi sillä innolla, kuin Lone Wolf and Cubia väitetään. Goseki Kojiman kuvitus on kyllä kautta linjan upeaa, maisemat ja taistelut soljuvat yhtä runollisesti sivulta toiselle, ja ruutusommittelut tekevät sarjakuvasta varsin maalauksellisen kokonaisuuden.
Kirjan jälkimmäisellä puoliskolla sisältökin alkaa lunastaa lupauksia eikä enää jätä kuvitusta tekemään vaikutusta yksinään. 60 sivun mittaisissa tarinoissa käsikirjoituksiin mahtuu paljon enemmän tunnetta, draamaa ja sydäntä, ja lukijana kiinnostus henkilöitä ja tapahtumia kohtaan alkaa syntyä ihan oikeasti. Näissä mitoissa Ogami Ittōn motiiveja ja toiminnan oikeutusta päästään pohtimaan paremmin, ja antisankarius ryhtyy muodostumaan sarjakuvan kiehtovimmaksi osaksi. On toki mahdotonta tietää, mihin suuntiin valtava eepos kehittyy, mutta omnibusin ensimmäinen osa antaa lupauksia ainakin historiallisesta tarkkuudesta, siististä väkivallasta ja eettisistä pohdinnoista, joissa on oikeasti mielenkiintoisia asetelmia. Se, miten paljon tekijöitä kiinnostaa tulevaisuudessa keskittyä filosofisempaan puoleen, ja miten laadukkaana ko. puoli pysyy, jää vielä nähtäväksi. Historianörtteilyn ja väkivallan osalta en olisi niinkään huolissani.
Kannen tähän kokoelmaan on piirtänyt Frank Miller, joka nimetään mielellään kovasti Lone Wolf and Cubista vaikutteita ottaneeksi artistiksi. Osa tätä on varmasti siinä, että Miller on nimi, joka myy, mutta selkeitä innoittajia on sarjiksesta myös helppo bongata. Niihin kuuluvat kovin vaikkapa mustavalkoinen moraalikoodi, nihilistinen maailmankuva ja henkilöhahmojen mystisyys. Sen sijaan kannen erottaa välittömästi sarjakuvasta esimerkiksi siinä, että Millerin kannessa Ogami Ittōlla on kasvoillaan ihan oikea ilme, toisin kuin Goseki Kojiman kuvituksissa toistaiseksi kertaakaan. Millerin kerronnassa tuska näkyy miehen naamalta, kun taas Lone Wolf and Cubissa tärkeä osa soturitaitoja on ilmeisesti pitää naama peruslukemilla ja suhtautua kaikkeen kovetetulla välinpitämättömyydellä. Paitsi tietysti silloin, kun väläytetään ihmisyyttä auttamalla neitoa tai maanviljelijäkylää hädässä. Tiedätteks, niin kuin kovissankarin on lupa tehdä ilman että näyttää nössöltä.
Omnibusit ovat aina tuhteja luettavia, vaikka tämä ei raskaimmasta päästä olekaan. Väljä kuvitus ja lyhyet tarinat pitävät etenemisen jouhevana, mutta siltikään hinku rynnätä heti seuraavan osan kimppuun pysyy aisoissa. Ajatus kahdestatoista volyymista vaatii pureskelua, mutta onneksi mitään hirveää kiirettä ei olekaan. Ainakin toistaiseksi Lone Wolf and Cub on myös niin kevyesti sarjallistettu, että olennaisten juonipointtien voi olettaa pysyvän muistissa pidemmänkin tauon ajan. Sinänsä vaaraa sagamaisesta joka osaan kuuluvasta hämmennyksestä ei ainakaan vielä ole. Tosin voi myös olla, että seuraavaan kirjaan voitaisiin upottaa puolenkymmentä tarinaa tästä ensimmäisestä volyymista, ja ne menisivät minulle ihan täydestä, toistoa ja samankaltaisia teemoja kun esiintyy riittämiin. Kyllä minä tästä ehdottomasti kakkososaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jatkan, koska tämäkin kirja pääsi toden teolla käyntiin vasta loppupuolella. Jos laatu kehittyy samanlaista tahtia, niin sitten alkaa olla todellinen legenda käsillä, mutta vielä en uskalla niin pitkälle kehuissa mennä.
Arvosana: 75/100
Lone Wolf and Cub Omnibus 1
Kazuo Koike, käsikirjoitus – Goseki Kojima, kuvitus
Dark Horse
Hinta Suomessa 17-22 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Arvio: Lone Wolf and Cub Omnibus 1 – Kasvetaanko samuraikliseistä legendastatukseen?”