Pidän todella siitä, kun taitavat sarjakuvantekijät ottavat asiakseen adaptoida kirjallisuuden klassikoita. Niin kuin Crumb teki Genesiksen kanssa, Wrightson Mustan Kissan kanssa tai Crepax Draculan ja Frankensteinin kanssa, tekee nyt brittiläinen ug-legenda Hunt Emerson Danten Infernon kanssa. 1300-luvun kahvipöytäkeskustelujen kuumin puhuttaja koko Firenzessä on nyt täällä, sarjakuvamuodossa, reilut 700 vuotta myöhemmin! Emersonin versio Jumalaisen näytelmän ensimmäisestä osasta on alkuperäisteokselle uskollinen. Se tekee muutamia tulkintoja ja oikoo pari mutkaa, mutta Emersonin pääasiallinen viesti tuntuu olevan, että Dante oli jo itsessään niin luova, härski, itsevarma ja taitava, että Inferno kiehtoo vielä nykypäivänäkin täysin omine avuineen. Jos ovat alkuperäiskirjoittaja ja -kuvittaja kovaa luokkaa, niin Suomi-versionkaan ei tarvitse hävetä: Juhani Tolvasen käännös Eino Leinon avustuksella on eläväinen, sopivasti vanhaa ja uutta yhdistelevä sekä huumorintajua hivelevä. Danten Inferno herää todella eloon, lieskat polttavat ja paska haisee. Hyvä meininki!
Tarinan perusasetelma lienee tullut useimmille vastaan jossain vaiheessa. Kertojahahmo Dante vaeltaa maan päällä ikävöiden nuoruudenrakkauttaan Beatricea, joka kuoli ennen kuin Dante ehti kertoa tunteistaan. Hän törmää roomalaisrunoilija Vergiliukseen, joka tuo Dantelle viestin Beatricelta. Beatrice odottaa häntä tuonpuoleisessa, mutta sinne päästäkseen Danten on kuljettava helvetin lävitse. Onneksi Vergilius on höveli kaveri ja lupaa opastaa Danten perille. Yhdessä he laskeutuvat helvetin yhdeksän piirin läpi aina pimeyden sydämeen, mistä matka jatkuu kohti armasta Beatricea näytelmän toisessa ja kolmannessa osassa, Kiirastulessa ja Paratiisissa. Infernon pihvi on Danten kuvaus helvetistä, sen yhdeksästä piiristä jossa syntiset kärsivät syntinsä vakavuuden mukaan. Tähän Emersonin kuminaamainen ja anarkistinen kuvitus on kuin omiaan. Dante on kuitenkin aikanaan ollut melko irvokas sanankäyttäjä, ja salonkikelpoisempi kuvitus ei olisikaan soveltunut teoksen henkeen.
Sekä Emersonille että lukijoille oman lisäaspektinsa tekstiin tuo ajan kuva. Danten helvetti on arvomaailmaltaan muutamassa kohtaa melko mielenkiintoinen ja lähes joka piiristä löytyy kirjoittajalle tuttuja henkilöitä sovittamassa syntejään. Yleisen satiirin vuoksi Inferno oli kirjoittajalleen tapa purkaa henkilökohtaisia turhautumia omista vihamiehistään sekä myös osoittaa myötätuntoa heille, jotka hänen mielestään väärästi olivat tuomittu. Emerson pääsee sarjakuvallistamisensa myötä tekemään tarinan aikana kommentaaria Danten tekstistä mm. sillä, miten tietyt hahmot esitetään, sekä myös suoremmin lisäämällä ja muokkaamalla dialogia. Siinä missä esim. Crumbin Genesis on kohtalaisen suoraviivainen tulkinta, johon tekijä lisää kommenttejaan vasta jälkipuheessa, Emerson ottaa oman tilansa haltuun jo itse kirjan aikana. En tiedä, sisältääkö teos kovin ennenkuulumattomia tai mullistavia tulkintoja, mutta nykylukijalle ne joka tapauksessa ovat palvelus, joka tekee tarinasta sujuvamman ja mielenkiintoisemman.
Kuvitus on kirjassa hyvin tasapainossa. Se on ilmeikästä ja kumimaista tavalla, joka sopii Danten mielikuvituksen konkretisoijaksi, mutta se ei kärsi niin sanotusta ug-tukottamisen ongelmasta. Underground-sarjakuvissa yksi tehokeino on usein sulloa jokainen ruutu niin täyteen pikkutilpehööriä ja/tai dialogia, että lukeminen käy raskaaksi. Infernossa tasapaino on kohdallaan niin sommittelun, ruutujen sisällön kuin dialoginkin osalta. Kun Emerson käyttää puolen sivun ruudun esimerkiksi tietyn helvetin tason kuvaamiseen, saa sen äärelle pysähtyä hetkeksi, mutta lukeminen soljuu silti nätisti eikä tunnu samanlaiselta risusavotalta kuin jotkin underground-tuotokset tuppaavat tuntumaan.
Tässäkin kirjassa jälkisanat ovat iso osa lukukokemusta. Kevin Jackson käy Infernon läpi laulu laululta (runokirja koostuu 34 laulusta) ja vertailee niin alkuperäistekstiä, suomennosta (tässä ansiot toki puhtaasti Juhani Tolvasen, joka tuo Eino Leinon käännöksen luonnolliseksi osaksi Jacksonin toiseen käännökseen viittaavaa tekstiä) kuin Emersoninkin tulkintaa. Tässä kirjassa homma ei myöskään lähde käsistä. Joskus jälkisanoihin saattaa upota kolme kertaa se aika kuin itse sarjakuvaan (ks. esim. Kirottu sota!), jolloin kokemus varsinaisesta sarjiksesta voi jo päästä vähän häipymään, mutta Jacksonin jälkisanat ovat myös oikein sopivan mittaiset. Olen taas katsellut Australian MasterChefin uutta kautta, joten sen hengessä voisin sanoa, että jälkisanat nostavat muutoinkin hyvän teoksen seuraavalle tasolle. Restaurant-quality comics.
Emersonin Danten Inferno on oikein toimiva sarjisadaptaatio klassikosta, ja omasta mielestäni ihan omaan hyllyyn hankkimisen arvoinen. Aivan huipputasolle sarjiskokemusten listassa se jää nousematta puhtaasti siitä syystä, että sen herättämä tunneskaala jää kapeaksi. Kirja on todella mielenkiintoinen ja koukuttava, mutta Emersonin koominen tyyli ja Danten moneen kertaan analysoidut tarinat eivät sinänsä jännitä, sureta tai kauhistuta. Ei sellaista minusta olisi kohtuullista näin vanhalta tekstiltä vaatiakaan, mutta silti se tarkoittaa, että Infernoa ei voi sanoa järisyttäväksi lukukokemukseksi. Oli miten oli, se on sivistävä, kiinnostava ja viihdyttävä. Kannattaa siis ehdottomasti kopata matkaan vastaan osuessaan!
Arvosana: 84/100
Danten Inferno
Dante Alighieri, alkuperäistarina – Hunt Emerson, sarjakuvasovitus
Arktinen Banaani
Hinta Suomessa 10-20 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Danten Inferno – Mainio modernisointi törkeästä klassikosta”