Henkilökohtainen Guy Delisle -matkapäiväkirjojen ympyräni sulkeutui, kun sain vihdoin ja viimein etsittyä käsiini myös viimeisen lukemattoman kirjan. Kronologisesti sarjan kolmas osa, Merkintöjä Burmasta, on jonkinlainen hybridi muista matkapäiväkirjoista. Siinä on elementtejä Pjongjangin sotilasdiktatuurista, Jerusalemin uskonnollisuudesta ja Shenzhenin tylsyydestä. Varhaisimmissa kirjoissa, eli Shenzhenissä ja Pjongjangissa Delisle matkasi maailmalle oman animaattorityönsä myötä, kun taas Burmassa ja Jerusalemissa kriisialueille vie Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevä puoliso. Ero näissä kahdessa ”matkustustavassa” on se, että Shenzhen ja Pjongjang olivat parin kuukauden komennuksia, kun taas sekä Burmassa että Jerusalemissa Delisle ehtii oleskella yli vuoden. Tästä syystä kirjoilla on mittaa enemmän, ja arjen rutiinit, niin erikoisia kuin ne kussakin maassa ovatkin, tulevat todella tutuiksi.
Kirjan alussa käy selväksi, että Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijät ponkaisevat yllättäviin paikkoihin lyhyellä varoitusajalla. Delislenkin perhe saa tietää matkustavansa Burmaan vasta viime hetkellä, eikä valmistautumiseen jää juurikaan aikaa. Toisaalta, isä-Guylla ei alkushokin jälkeen käsissään paljon muuta olekaan kuin aikaa, joten tutustumista ehtii tehdä myöhemminkin. Kirja etenee hyvin loogisesti. Alussa huomiot tehdään isoista asioista, kuten jatkuvasta kuumuudesta ja asunnon löytämisen vaikeudesta, mutta kun perustarpeet on tyydytetty, siirrytään tarvehierarkian pyramidilla ylemmille portaille. Melko nopeasti Delisle ihmettelee jo paikallisia säilykkeitä paikallisessa supermarketissa, ja totuttelee lukemaan ulkomaalaisia lehtiä, joista valtion sensuuri on kirjaimellisesti saksinut kiistanalaisen materiaalin irti. Paljolti siis muissakin tekijän travelogeissa toistuvia havaintoja.
Joukosta Merkintöjä Burmasta erottuu siksi, että tätä nykyä se on jo dokumentti toisenlaisesta ajasta. Kirja on ilmestynyt 2007, eli Burmassa/Myanmarissa on ehtinyt tapahtua melko paljon noiden aikojen jälkeen. Kirjassa Aung San Suu Kyi on edelleen kotiarestissa, josta hän vapautui 2015 nousten maan johtopaikoille. Kirjassa Aung San Suu Kyi on edelleen ihailtu ja arvostettu rauhannobelisti, asema joka vähintäänkin järkkyi 2016-2017, kun hän hiljaisesti tuntui hyväksyvän alueellaan tapahtuvan rohingya-muslimien kansanmurhan ja sittemmin kieltäytyi vapauttamasta asiasta raportoineita, vangittuja journalisteja. Kohtalaisesti on siis vettä virrannut. Muut Delislen kuvaamat alueet ovat pysyneet enemmän tai vähemmän samanlaisina, normaalia yhteiskunnallista ja teknologista kehitystä lukuunottamatta. Jos menisin Shenzheniin, Pjongjangiin tai Jerusalemiin, olettaisin monien Delislen huomioiden edelleen pitävän paikkaansa, mutta Burman kohdalla näin ei ole.
Delislen ansio on aina ollut, että hän kuvaa niin arkiset kuin globaalisti merkittävätkin asiat ihmisen kokoisina. Hän ei peittele omia vajavaisuuksiaan tai ennakkoluulojaan, mutta ei myöskään romantisoi niitä. Onpahan vain ihminen, joka silloin tällöin sortuu typeryyksiin mutta yrittää parhaansa. Hänellä on ennakoluuloja, hän hyötyy omasta asemastaan melko surutta ja antautuu hedonismin vietäväksi silloin tällöin, mutta lopulta hänen myötätuntonsa ja tekonsa ovat heikkojen puolella. Tämä viba tuppaa menemään ristiin kirjan Aung San Suu Kyi -sivujuonen kanssa. Delisle selkeästi ihailee nobelistia, joten hän käyttää kirjassa paljon aikaa pyrkiessään niin lähelle Suu Kyitä kuin suinkin kykenee, ja pohtii usein, mitä Suu Kyi kullakin hetkellä tekee tai ajattelee. Kun päähenkilö-Delisle on mitä samaistuttavin ja outo ympäristö herää eloon hänen kauttaan, myyttinen aura Suu Kyin ympärillä etäännyttää kokemusta ja muuttaa tunnistettavasti kirjan sävyä.
Tähän ei kannata kuitenkaan takertua, sillä Aung San Suu Kyi on hyvin pieni osa Delislen Burma-kokemusta. Suuremmassa roolissa on esimerkiksi hengellisyys, joka tulee ulkomaalaiselle konkreettiseksi, kun buddhamunkit kiertävät kerjäämässä aamuisin, pagodeja on joka nurkalla ja meditointia suositellaan kokeiltavaksi jokaiselle. Delisle kuvaa osuvasti ulkopuolisen kokemusta näistä perinteistä, kun hän innostuu esimerkiksi lahjoittamaan aamulla munkeille ruokaa tai meditoimaan muutaman päivän ajan, mutta hyvin nopeasti alkuviehätyksen jälkeen laiskuus vie voiton. Fiilis siitä, että ”tätä pitäisi tehdä useamminkin”, mutta ei kuitenkaan koskaan oikeasti tee, on varmasti kovin tuttu kaikille, mutta eksoottisia perinteitä ihailtaessa siitä harvemmin puhutaan avoimesti. Se, että Delisle kertoo hyvin julkisesti vaikuttuneensa paikallisesta kulttuurista mutta hylänneensä sen heti seuraavassa hetkessä, on juuri sellaista lähestyttävyyttä, joka hänessä vetoaa. Se ei ole erityisen valistunutta tai kunnioittavaa, mutta se kertoo tarkkanäköisesti eksotisoinnin ongelmista henkilökohtaisen anekdootin kautta.
Delisle on kirjassa muutamaan otteeseen myös rehellisen turhauttava henkilö. Alkupuolella hänellä on pakkomielle siitä, että hänen lapsensa Louis tunnistettaisiin pojaksi, joten hän passiivisaggressiivisesti leikkaa lapsen hiukset muutaman ”söpö tyttö” -kommentin jälkeen, mikä ei nykypäivänä näyttäydy erityisen edistyksellisenä ajatteluna. Ihmetellessään paikallisten tapoja hän sortuu muutaman kerran pintapuoliseen ”höhö ovatpas nämä hassuja ihmisiä” -ajatteluun, vaikka yleensä Delisle taustoittaa asioita riittävästi perustellakseen omat mielipiteensä. Voisin kuvitella, että jos kirja tehtäisiin tänä päivänä, nämä muutamat kohdat ja huomiot esitettäisiin toisin.
En tiedä, johtuuko fiilikseni siitä, että Burma-kirja oli viimeinen matkakertomus, jonka Delisleltä luin, mutta se tuntui vähiten uutta kertovalta. Kaikissa muissa matkapäiväkirjoissaan hän on löytänyt kovasti täysin uudenlaisia perspektiivejä paljon puhuttuihin paikkoihin, mutta Burmassa niitä tuntui olevan vähemmän. Tämä voi aivan hyvin johtua siitä, että olen tottunut Delislen tyyliin ja tiedän, mitä häneltä odottaa. Merkintöjä Burmasta vastaa odotuksiin ja on sitä, mihin vain Delisle arkisissa kertomuksissaan pystyy, mutta se ei tunnu samalla tavalla jopa kulttuurihistoriallisesti tärkeältä kuten Pjongjang tai Merkintöjä Jerusalemista. Toki kuvaukset diktatuurin alla elämisestä ja paikallisten ihmisten äänen kuuluviin tuominen ovat edelleen supertärkeitä asioita, ja niissä Merkintöjä Burmasta onnistuu. Ehkä minä vain jotenkin totuin Delisleen. Voisin silti kuvitella lukevani tämänkin kirjan useampaan kertaan, joten suositukset voi edelleen antaa lähes varauksetta. Todella mielenkiintoista olisi nähdä Delisleltä uusi kirja samasta aiheesta, ja kuulla, miten nykypäivän Burma eroaa kymmenen vuoden takaisesta.
Arvosana: 76/100
Merkintöjä Burmasta
Guy Delisle, käsikirjoitus ja kuvitus
WSOY
Hinta Suomessa 14-19 €, suomenkielinen painos loppuunmyyty
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Hyvä kirjoitus taas kerran. Burma oli jo perheenisän näkökulmasta kirjoitettu, joten näkemys oli tosiaan erilainen kuin Korean tai Shenzenin tarinat. Se myös opetti, että ihailu, vaikka niinkin ”hyvän” henkilön kuin Aying, on vaarallista – kuulostaa kyyniseltä ja niin varmaan onkin, mutta kuitenkin.
En tiedä, mitä odottaa Delisleltä tulevaisuudessa. Hostage oli jo jotain aivan muuta ja Delislelin vanhenee. Luen kuitenkin yhä kaiken mitä hän julkaisee, tykkään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hostage on vielä itseltäni lukematta, mutta ehkä tässä myös Delisle-henkilökultista ovat laajemman lukemisen myötä epärealistisimmat ihailut karisseet, mikä on hyvä. Sarjikset ovat edelleen hyviä ja tarkkanäköisiä, mutta ei pidä myöskään kuvitella, että kaikki mitä Guy julkaisee on automaattisesti jumalkamaa. Joskus osuu paremmin ja joskus huonommin, ainakin Jerusalemissa ja Pjongjangissa tätä paremmin.
TykkääTykkää