Arvio: Jeff Lemiren ja Andrea Sorrentinon Green Arrow – Taitavasti toteutettuja kuluneita juttuja supersankaribingosta

cof

Ikäpolveni Suomessa varttuneet sarjakuvafanit on nuoruudessaan marinoitu melkoisen Marvel-painotteisesti, mitä supersankarisarjiksiin tulee. Näin aikuisiälläkin huomaa vielä usein, ettei tiedä jostain nimellisesti tutusta sankarista juuri mitään. Tällaiseen kategoriaan lankeaa itselläni Green Arrow, eli suomalaisittain Vihreä Nuoli. Kaveri on toki seikkaillut omassa tv-sarjassaan jo vuosikaudet, mutta ylisaturoituneessa supersankarimarkkinassa kaikkea ei vain voi seurata, joten jaksoakaan en ole sarjaa katsonut. Näin ollen Nuoli on ollut itselleni tuttu lähinnä parista vierailusta ja Alan Moore -kokoelmissa olleista kollaboraatioista Vihreän Lyhdyn kanssa. DC:n New 52-tarinanollauksen jälkeen ilmestynyt käsikirjoittaja Jeff Lemiren ja kuvittaja Andrea Sorrentinon pätkä sarjan parissa oli saanut kuitenkin kehuja. Tästä oli siis helppo ahmaista 500 sivua yleissivistystä ja tsekata, mikä Vihreässä Nuolessa viehättää, vai viehättääkö mitään. Marvel-kyynikolle kokonaisuus näyttäytyi melkoisena tilkkutäkkinä kierrätettyjä ideoita, vaikka Lemiren ja Sorrentinon tarina on ehdottomasti päällisin puoli sitä laadukkaampaa jenkkisupersankarisarjakuvaa.

cof

Yksi päähoukutin juuri tämän tarinan valitsemiselle oli, että kommenttien perusteella siitä olisi melko helppo hypätä Vihreän Nuolen mukaan ilman aiempaa tuntemusta. Tarina rakentuu kieltämättä niin, että ummikko voi piipahtaa hetkeksi katsomaan, mikä tämä kovin rajoittuneelta idealta kuulostava sankari on miehiään. Rajoittuneelta siis siinä mielessä, että miten perustellaan nykyajassa supervoimaton tyyppi, jonka weapon of choice on jousi ja nuolet. Onhan se siistiä ja jousista ja nuolista saa piirrettyä kaikenlaisia makeita toimintafraktaaleja. Jousi ja nuoli mahdollistavat myös omanlaisiaan toimintaskenaarioita, mutta silti, aika paljon saavat käsikirjoittajat venyttää mielikuvitustaan perustellakseen, miksi Vihreä Nuoli ei ole vieläkään Vihreä AR-15 tai edes Vihreä Laajempi Kattaus Ruudittomia Aseita. Eikä siihen nyt rehellisesti sanottuna mitään järkevää selitystä saada, mutta olkoon. Jos haluaa uskottavuutta, kannattaisi ehkä valita jokin toinen genre luettavakseen. Todenmukaisuuden sijaan supersankaripläjäykseltä olisi lupa odottaa simppeliä mutta mukaansatempaavaa säntäilyä, mutta nyt kaikki elementit tuntuvat todella paljon kierrätetyiltä. Itse Vihreä Nuoli, Oliver Queen, on sekoitus Batmania, Daredeviliä ja Haukansilmää ja juonikuviotkin kalskahtelevat tosi tutuilta.

cof

Tarinassa miljoonaperijä Oliver Queen joutuu lavastetuksi rikoksesta ja menettää kaiken. Juonen takana tuntuu olevan henkilökohtaista kaunaa kantava Komodo, jota Oliver ei kuitenkaan tunnista. Hiljalleen paljastuu juonivyyhti, johon sekoittuvat Oliverin ja Komodon lisäksi edeltävät sukupolvet, muinaiset legendat ja muutama hassu sivuhahmo. Sitten täytyykin mennä aavikolle oppimaan itsestään ja rakentaa itsensä uudelleen entistä vahvemmaksi nuolten ampujaksi. Tiedättehän, niin kuin Daredevil teki ja Batman teki ja Hämis teki ja varmaan joku muukin teki. Suurin osa kirjasta (ja siten Lemiren ja Sorrentinon kaudesta sarjassa) kertoo yhtä ja samaa tarinakokonaisuutta. Loppupuolella aikaa löytyy myös tietynlaiselle epilogitarinalle, joka nojaa aiemmin tapahtuneeseen, mutta ei sitoudu siihen yhtä vahvasti.

cof

Kirjan vahvuus on ehdottomasti tarinankerronnan rytmissä, joka noudattaa tiukasti määritettyä formaattia alusta loppuun ja varmistaa näin myös erittäin tasaisen viihtymisen. Lemire pitää huolen siitä, että kliimakseja ja yllätyskäänteitä saadaan esille säännöllisellä tahdilla koko kirjan ajan. Hiljaisemmille hetkille ja hahmojen syventämiselle annetaan juuri sopivasti tilaa. Lopputuloksena on erittäin viihdyttävä sarjis, josta ei jää epäselvyyksiä tai kaipuuta lisätapahtumille. Vihreän Nuolen valitsemalle syvällisyys/viihde -tasapainolle tässä kirjassa on kaikkea juuri sopivasti.

cof

Sorrentinon kuvitus on tarinassa mieleenjäävää. Ns. ”perustyö” on sellaista tasavarmaa suorittamista, jota supersankarisarjikset yleensä ovat, mutta pari käyttöön valittua kikkaa nostavat tason muistettavammaksi. Sorrentino käyttää ruutujen sisäisiä pikkuruutuja ohjaamaan fokusta esimerkiksi iskuihin ja osumiin. Jokainen lihaan tunkeutuva nuoli tai leukaperiin tärähtävä nyrkki saa omat kehyksensä, mikä tuo sarjakuvaan brutaalia fiilistä. Tulee mieleen melkein Jet Li -rymistely Romeon on kuoltava, jossa taistelut vaihtuivat välillä läpivalaisukuviin dokumentoimaan murtuvia luita ja kasaan painuvia selkänikamia. En ole muita Sorrentinon töitä lukenut, niin en osaa arvioida, onko hän yhden tempun poni vai löytyykö näkemystä laajemminkin, mutta tässä kirjassa hän tekee duuninsa vakuuttavasti. Iso rooli on myös Marcelo Maiolon värityksellä, jolla sekä nuo pienet yksityiskohdat että vaikuttavat koko aukeaman splashit siirretään seuraavalle tasolle. Väritys on perusteemoiltaan synkää, mutta tuon tuosta homma reväytetään auki melko psykedeelisiin paletteihin, jotka tuovat tarinaan mystiikkaa ja tuonpuoleisen tuntua.

cof

Yksi häiritsevä painotekninen asia kirjasta löytyy. Sivut ovat materiaaliltaan laadukkaita ja toistavat värit erittäin kirkkaasti, mutta ne ovat aivan älyttömän ohuita. Vaikka kirjassa on rapeat 500 sivua sarjakuvaa, paksuudesta olisin veikannut mitaksi parisataa sivua vähemmän. Tämä aiheuttaa sen, että lukemiseen liittyy jatkuvasti pieni kuumotus, kun sivut tuntuvat voivan repeytyä tuhannen päreiksi hetkenä minä hyvänsä. Kertalukemisena ei vielä häiritse, mutta jos olisin pulittanut monta kymppiä kirjasta niin saattaisi pikkuisen vituttaa.

cof

Jeff Lemiren ja Andrea Sorrentinon Vihreä Nuoli on lopulta mukiinmenevää supersankarisarjista. Tekniseltä toteutukselta se on keskitasoa parempaa sekä juonen että kuvituksen osalta. Elementtien kierrätys toisista sarjiksista häiritsi, enkä nyt millään päässyt yli siitä, että nuolien ampuminen on tosi hölmö gimmick suurimman osan ajasta. Mutta mikäli Arrow-sarja on kolissut, et ole hirveän kyyninen supersankarisarjiksen lukija tai muuten vaan jouset ja nuolet saavat sydämesi värähtelemään, niin tässä on oikein hyvä kirja tutustumiseen, ja miksei kokeneemmallekin Nuoli-fanille nautittavaksi. Hypeä ei kannata uskoa siinä mittakaavassa, missä sitä internetistä löytyy, mutta tämän pätee käytännössä kaikkeen mainstream-sarjikseen. Kun odotukset ovat kohdallaan, Green Arrow Deluxe -kirjan kanssa viettää hyvin muutaman nautinnollisen illan.

cof

Arvosana: 73/100

Green Arrow – The Deluxe Edition
Jeff Lemire, käsikirjoitus – Andrea Sorrentino, kuvitus (Denys Cowan ja Bill Sienkiewicz sivuosissa)
DC
Hinta Suomessa n. 39 €

Sarjakuva kaupan:

Adlibris

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Jeff Lemiren ja Andrea Sorrentinon Green Arrow – Taitavasti toteutettuja kuluneita juttuja supersankaribingosta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s