Arvio: My Boyfriend Is A Bear – Arkinen kertomus on tuoretta laatusarjakuvaa

cof

Tämän sarjiksen bongasin popkulttuurijätti A.V. Clubin suosituksista. My Boyfriend Is A Bear oli listattu vuoden 2018 ensimmäisen puolikkaan parhaiden sarjakuvien joukkoon, joten tässäpä Helmet mahdollisti kirjastokävijälle sekä laatua että ajankohtaisuutta samassa paketissa! Pamela Ribonin käsikirjoittama ja Cat Farrisin kuvittama MBIAB on tämän vuoden pulssilla julkaisuajankohtansa lisäksi myös hengeltään. Se on käytännössä yksi iso metafora ympäristön odotuksista ja yksilön onnellisuudesta, jotka saattavat olla keskenään ristiriidassa. Se on kannanotto hyväntahtoisen itsenäisyyden ja rajoittamattoman rakkauden puolesta. Nykypäivän internet-kielellä puhuttaisiin wholesome contentista, eheyttävästä ja hyvää mieltä levittävästä materiaalista. MBIAB on wholesome hyvällä tavalla ilman liiallista naiiviutta, ja se osoittaa, että tärkeitä asioita voidaan käsitellä myös ilman ylenpalttista synkistelyä.

cof

Tykkään yleisesti ottaen sarjiksista, joissa nimi on konkreettisen konstailematon. MBIAB on juuri sellainen, sillä se kertoo naisesta, Norasta, jonka poikaystävä on karhu. Ei mitään pseudosyvällisyyksiä tai kommervenkkejä, vaan just niin kuin luvataan. Monien huonojen poikaystävien (jotka esitellään nopeasti varsin hupaisalla kollaasilla) jälkeen Nora törmää metsävaelluksella mustakarhuun, joka osoittautuu mitä huomaavaisimmaksi ja loistavimmaksi tyypiksi. Miksikäs ei siis laittaa hynttyitä yhteen, kun karhulla on sydän kohdallaan ja elämän tärkeysjärjestys kunnossa. Yhteiselo karhun kanssa on auvoista, mutta Noran lähipiirissä uusi järjestely aiheuttaa nikottelua. Osa ystävistä ja perheestä näkee, että karhu tekee Noran onnelliseksi, mutta toisilla on ongelmia hyväksyä epätavallista suhdetta. Toki totuttelemista on myös karhun elintapoihin, mutta ei juuri sen enempää kuin missään muussakaan yhteenmuutossa. Ympäristön paineista ja omista sisäänrakennetuista odotuksista muodostuu MBIAB:n pihvi, jota Ribon käsittelee kevyesti, mutta kuitenkin tosissaan.

cof

Absurdista alkuasetelmastaan huolimatta MBIAB on hyvin arkinen, ja sitä on varmasti tavoiteltukin. Ribon asettelee päähenkilön haasteet oikeaan mittakaavaan, ja niistä ei yritetä repiä määräänsä suurempaa draamaa. Arjen haasteet ja niistä selviäminen ovat aivan riittäviä tarinan aiheita ja niiden käsittely on hyvä juttu. Koko kirja on paitsi hauska hyvänmielentarina, myös selkeä tuenilmaus samanlaisten ongelmien kanssa painiville ihmisille. Siksi MBIAB:n tärkein ominaisuus on samaistuttavuus, ja sen sekä Ribon että Farris onnistuvat saavuttamaan. Noran ajatukset ja ympäristö tuntuvat todellisilta, ja Farrisin kuvituksella hahmot ovat ilmeikkäitä, mutta erittäin inhimillisiä, karhua myöten. Tapahtumat ja reaktiot ovat usein piiroselokuvamaisen liioteltuja, mutta niissä on jotain kovin tuttua. Farris tuntuu tavoittavan saman fiiliksen, joka ihmisellä on usein muistellessaan menneitä tapahtumia. Omassa päässä ilmeet, tunteet ja reaktiot muuttuvat suuremmiksi kuin ne tosiasiassa olivat, ja tämän tunnelman MBIAB tavoittaa näppärästi.

cof

Farrisin kuvitus on perustyyliltään hyvin tuttua, mutta en tiedä, miksi tätä tyylilajia kutsutaan. Tietynlainen naivistinen, mutta uhmakas tyyli tuo mieleen esimerkiksi Free Comic Book Dayna lukemani DC Superhero Girls -sarjakuvan. Tyylissä on vaikutteita japanilaisesta estetiikasta ja animaatiosarjoista, mutta se on kuitenkin mielestäni selkeästi oma suuntauksensa. Joku skeneä paremmin seuraava osaisi ehkä antaa tyylille nimenkin. Farris ei riko tyyliään missään kohtaa, mutta osaa maustaa sitä ovelilla tempuilla niin, että sarjakuvasta jää mieleen monia kohtauksia jo niiden kuvituksen vuoksi. Erityisen hauska/koskettava on tapa, jolla Karhun talviunta kuvataan samalla, kun ihmiset jatkavat elämäänsä. Talviunella on muutenkin kirjassa iso rooli. Se on väistämätön haaste suhteelle, joka kasvaa sitä suuremmaksi möröksi, mitä aktiivisemmin sitä yrittää vältellä. Tässä kohtaa Ribon ja Farris pelaavat nätisti yhteen, kun käsikirjoitus kasvattaa talviunen merkitystä ja kuvitus samanaikaisesti arkistaa sitä. Kuten sarjakuva parhaimmillaan voi tehdä, Ribon ja Farris kertovat kahta tarinaa samanaikaisesti ilman minkäänlaista sekavuutta tai ristiriitaa.

cof

Pidin My Boyfriend Is A Bearista kovasti, mutta silti kynnys antaa sille Vakavan Sarjakuvan Korkeita Pisteitä on kummallisen korkea. Päässä pyörii ajatuksia kuten ”no mutta eihän siinä ollut mitään isoa” tai ”ei se koskettanut yhtä paljon kuin kertomus kansanmurhasta”. Eli aivan suoraan sellaisia höpöjuttuja, joita vastaan puhuin tekstin alkupuolella. Tässä tulee sellainen fiilis, että pitää aivan uhallakin lätkäistä MBIAB:lle kovat pisteet tauluun. ”Entä sitten kun sarjispiirit näkevät millaista hömppää arvostan?”. Ihmeen lujassa istuu tällainen tyhjänpäiväinen imagosynkistely. MBIAB on erittäin onnistunut sarjakuva, joka saa hyvälle mielelle, pistää pohtimaan omaakin elämä ja sen ihmisiä, ja saattaa jopa avata silmiä siihen, miten jatkossa voisi olla vähän parempi ystävä ja kumppani omille rakkailleen. Jos siinä ei ole sarjakuvalle tarpeeksi ansioita niin en saatana tiedä missä on.