Kaikkeen sitä sarjakuvaharrastuksen varjolla suostuukin. Kela julkaisi viime vuonna 100-vuotiaan Suomen ja 80-vuotiaan Kelan kunniaksi sosiaaliturvan historiaa kertaavan teoksen Suku, sisu, sotu, joka on paketoitu kaiken lisäksi vielä sarjakuvaksi. Joten tässä, kesälomapäiväni aamuna, nousin sängystä lukeakseni vapaaehtoisesti Kelan evankeliumia suomalaisen sosiaaliturvan erinomaisuudesta ja kunniakkaasta historiasta. Kirjoitetaan nyt tämä teksti ensin, mutta sen jälkeen joudun ehkä pohtimaan elämäni prioriteetteja uudestaan. Kirjan sarjakuvasovituksen ovat tehneet seitsemän suomalaista sarjakuvataiteilijaa: käsikirjoituksen on laatinut Jarkko Remahl, ja taiteilijat ovat Aapo Kukko, Petrus Louhio, Iina Sofia Silventoinen, Niilo Kämäräinen, Tessa Astre ja Emma Haapamäki. Kirjaan sai tarttumaan tuttu Kukon nimi. Olen aiemmin diggaillut hänen töitään, joten ennakkoluulot jäähylle ja sosiaaliturvaa tuuttiin. Lukiessa huomaa kyllä nopeasti, että sarjakuva on tälle kirjalle vähän pakotettu nimitys, vaikka tarkoitusperät hyvät olisivatkin.
Kirjan kehyskertomuksena seurataan Valtasen suvun vaiheita, jotka alkavat 1800-luvun loppupuolelta ja jatkuvat aina lähitulevaisuuteen saakka. Suvun kantaäiti aloittaa taipaleensa huutolaislapsena kovissa oltavissa. Sukupolvien myötä asiat paranevat hiljalleen ja hyvinvointivaltio rakentuu pala palalta. Jarkko Remahlin käsikirjoitus tuo poliittiset päätökset konkretiaksi yhden perheen vaiheiden kautta, onnistuen välillä paremmin ja välillä huonommin. Alkupuolella kirjaa Valtasten vaiheet ovat selkeästi kirjan selkäranka, mutta valtion tukiverkoston laajentuessa fokus siirtyy pois perheestä ja teksti muuttuu kuivemmaksi historiankirjoitukseksi annetuista laeista ja tukijärjestelmän kehityksestä. Kirjan valitsema tyylilaji on jotain tietopamfletin ja sarjakuvan väliltä, sillä ”tarina” kerrotaan käytännössä puhtailla tekstiosuuksilla, kun sarjakuva konkretisoi tekstistä vain pari tapahtumaa tai käännekohtaa per teema. Tähän olin hieman pettynyt, sillä vaikka materiaali käyttää selkeästi sarjakuvan tehokeinoja viestinsä välittämiseen, ei Suku, sisu, sotu silti ole varsinaisesti sarjakuva. Se korkeintaan yrittää naamioitua sellaiseksi.
Tyylivalinnan ongelmat näkyvät parilla eri tavalla. Kukin kirjan kuvittajista vastaa yhdestä tai kahdesta käsiteltävästä aikakaudesta. Kirjan formaatti on tiukasti määritelty: lähes jokainen aukeama koostuu tekstikappaleesta ja sen kuvituskuvasta, yhdestä kuuden ja yhdestä n. neljän ruudun sarjakuvitetusta tapahtumasta. Lukemisen kannalta formaatti ei ole sujuvin tai selkein, kun kuvittajat käyttävät aukeaman kahta eri sarjakuvapaikkaa hyvin eri tavoin. Lukijana on hankala välittömästi hahmottaa oikeaa järjestystä tekstien lukemiseen tai niiden keskinäisiä suhteita. Toiseksi, tekstin siirtyessä Valtasista yleisempään sosiaaliturvan käsittelyyn ja sarjakuvien pitäytyessä henkilöhahmojen elämässä, tulee sarjakuvien ja tekstin yhdistämisestä työläämpää. Tällöin Suku, sisu, sotu hajoaa hieman käsiin. Sen tarkoitusperä on tekijänsä näkökulmasta jalo, konkretisoida monimutkaisena pidettyä sosiaaliturvaa nykylukijoille, mutta lopputulos ei onnistu vangitsemaan lukijaa niin hyvin, kuin olisin toivonut.
Kuvittajat selviävät muutoin tehtävistään hyvin. Kirjan tiukka muotoformaatti kuristaa hyvin pitkälti luovat ratkaisut kuvituksista veks, mutta tästä en syyttäisi kuvittajia. Tekijöillä on oma käsialansa, jotka erottuvat toisistaan, mutta muutoin esimerkiksi sommittelun, rajauksien tai visuaalisten tehokeinojen kantilta rohkeita irtiottoja ei nähdä. Osa kuvittajista vaikuttaa vielä hieman kokemattomilta esimerkiksi hahmojen anatomian ja ilmeiden pökkelöyden tai selkeästi muista sarjakuvista omaksuttujen tyylikeinojen vuoksi. Parhaiten tekijöistä jäävät mieleen Aapo Kukko ja Iina Sofia Silventoinen, joiden kuvitukset näyttävät tekijöillä olevan jo keskivertoa paremmin ideaa ja omaa ääntä tarinankerronnassa.
Suku, sisu, sotua lukiessa on hyvä nauttia samalla myös pieni hippunen suolaa. Ymmärrän, että kirjan mitta rajoittaa mahdollisuuksia asioiden yksityiskohtaiseen käsittelyyn. Samalla tilarajoitukset ovat varmasti syy siihenkin, miksei tarinaa ole voitu kuvittaa kokonaisuudessaan vaan itse kertomus käydään tekstipohjaisesti sarjakuvien tarjotessa otteita siitä ikään kuin mausteeksi. Silti kertomuksessa oiotaan melko paljon mutkia, sillä kaikki sosiaaliturvan kehitys ja uudistukset näyttäytyvät kirjassa yksimielisinä päätöksinä. Poliittisesta väännöstä päätösten taustalla taisi koko kirjassa olla yksi maininta. Tämä on mielestäni sävyltään propagandistinen valinta, sillä sen taustaviesti on ”näin tämä on ollut ehdottomasti paras hoitaa, meidän kaikkien yhteisestä edusta on kyse”. Näin varmasti onkin, kun puhutaan eläkejärjestelmän tai opintotuen luomisesta ylipäätään, mutta kun puhutaan esimerkiksi sosiaaliturvan leikkauksista tai työttömyyskassan jäsenyyden vaativasta ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, ei homma enää olekaan ihan niin yksinkertainen. Suku, sisu, sotu ei kannusta lukijaa pohtimaan sosiaaliturvajärjestelmän rakentumista tai sen taustavoimia lainkaan kriittisesti tai avoimesti, mikä on julkisilla varoilla tuotetulta julkaisulta vähän outo ratkaisu, kun kyse ei ole mistään puhtaasta infolehtisestä.
Suku, sisu, sotu on erittäin kannatettava avaus sarjakuvamuodon hyödyntämisestä vaikka minkälaisessa viestinnässä. Sen toteutustapa ei ole optimaalinen ja toki ”Kelan kustantama sarjakuva suomalaisesta sosiaaliturvasta” on yksi maailman epäseksikkäimpiä ajatuksia, mutta kerronnan sidonta Valtasten suvun vaiheisiin pitää kirjan lukemisen mielekkäänä. Tulin lukeneeksi aiheesta, josta en koskaan vapaaehtoisesti olisi muuten samankokoista kirjasta olisi avannut, ja lukeminen ei missään vaiheessa tuntunut pakotetulta. Kiitän Kelaa ennakkoluulottomuudesta tämän kirjan kanssa ja rohkaisen tulevaisuudessa käyttämään vielä enemmän sarjakuvan ammattilaisten apua formaatin suunnittelussa, sekä ottamaan hiukan niitä sinivalkoisia laseja silmiltä tarinaa kerrottaessa, niin lopputulos on uskottavampi sekä toteutuksena että konseptina.
Arvosana: 59/100
Suku, sisu, sotu – Suomalaisen sosiaaliturvan historiaa
Jarkko Remahl, käsikirjoitus – Aapo Kukko, Petrus Louhio, Iina Sofia Silventoinen, Niilo Kämäräinen, Tessa Astre & Emma Haapamäki, kuvitus
Kela
Hinta Suomessa 20-30 €, pdf-lataus ilmainen
Tessa Astre
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 