En tiedä, onko olemassa ”epätyypillistä suomalaista sarjakuvaa”, mutta jos on, niin Pikku Närhi on sellainen. Lauri ja Jaakko Ahosen lukijat yllättänyt ja Sarjakuva-Finlandiankin 2012 pokannut Pikku Närhi hiippailee jossain mainstreamin ja taidesarjakuvan välimaastossa, mihin Suomessa harvoin eksytään. Yleensä tekijät haluavat asemoitua jompaan kumpaan lokeroon, mutta Pikku Närhi on hahmoiltaan ja kuvitukseltaan erittäin myytävää tavaraa, kun taas synkkä aihe ja verkkaisen hiljainen kerronta vaativat sitoutumista perusfingerporinlukijaa enemmän. Ulkosarjakuvallisesti Pikku Närhi tuntuu myös paradoksilta: sen on ottanut kustantaakseen Egmont, joka yleensä pitäytyy visusti käännössarjakuvissa, Dark Horse on julkaissut sen englanniksi, ja olipa Pikku Närhi oikein Eisner-ehdokkaanakin. Tällaiset meriitit väistelevät Suomi-sarjiksen yleensä kaukaa, joten mistäs tässä oikein on kyse?
Pikku Närhi on juoneltaan synkkä faabeli, masentava moderni Grimmin satu aikuisille. Söpö, sympaattinen ja pelokas Pikku Närhi asuttaa valtavaa kartanoa äitinsä kanssa astumatta koskaan ulkomaailmaan. Vuoteenoma äiti vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja pelottelee poikaansa pysymään visusti lähellään kauhutarinoilla talon ulkopuolelta. Ulkomaailma kuitenkin kiinnostaisi Pikku Närheä, vaikka tämä ei oikein tiedäkään, miten siihen tulisi suhtautua. Juoni kehittyy verkkaisesti ja minimaalisella dialogilla. Kukapas siellä kartanon tyhjillä käytävillä juttuseuraa tarjoaisi, ei kukaan. Ahoset siis antavat päähenkilön vaellella sivukaupalla. Alkupuolella kirjaa Pikku Närhi onkin vetoavimmillaan, kun pitkät hiljaiset jaksot ja reaktioita ja ilmeitä korostava kuvitus tuovat lukijan aivan päähenkilön iholle. Harvoin henkilöhahmoon kiintyy näin nopeasti tietämättä hänestä kauheasti mitään. Alkupuolella kirjaa tuntuu siltä, että nyt voidaan olla jonkin todella erityislaatuisen äärellä.
Valitettavasti sama lento ei kanna aivan kirjan loppuun saakka. Kun juonta aletaan edistää toden teolla, muuttuu kirjan rytmi ja sävy tavalla, joka ei tunnu kovin luonnolliselta. Pikku Närhi tuntuu tapahtumiensa ja sanomansa osalta koherentilta kokonaisuudelta, mutta tekijöille tuntuu tulevan kiire saada homma pakettiin sitten, kun liikkeelle kerran lähdetään. Pikku Närhi olisi voinut olla suvereeni teos pienenä melankolisena tunnelmapalana, mutta juoni muuttaa sen jopa hieman kauhunsekaiseksi trilleriksi. Tuntuu siltä, että mikäli kaikki tekijöiden halajamat juonenkäänteet oli kirjaan saatava, olisi sivuja tarvittu tarinaan vielä jokunen kymmen lisää. Päähenkilön muutos tarinan aikana tulee yllättäen. Vähäisen dialogin vuoksi Pikku Närhi on nopeasti luettu, ja itse kävin sen heti läpi kahteen kertaan saadakseni selkoa tarinan kulkuun. Tämäkin toki on tapa pureskella tekstiä, mutta se kaikkein kovin vaikutus tehdään kuitenkin ensiluvulla, missä kirja lopulta päätyy haparoimaan.
Visuaalisesti Pikku Närhi on upea ja erittäin elokuvamainen. Toki suurisilmäiset ja söpöt eläinhahmot ei ole kategorioista haastavin, mutta silti: päähenkilön kasvoihin uppoutuminen tapahtuu välittömästi ja myötäelo on koko kirjan ajan väistämätöntä. Perspektiivit ja rajaukset ovat vaikuttavia, ja ajan kulumista esitetään varsin tuoreilla kikoilla pariinkin otteeseen. Esikoissarjakuvaksi Pikku Närhi on suorastaan naurettavan laadukas. Pääkuvitusvastuu on kirjassa ollut veljeksistä Laurilla, mutta molemmat ovat kontribuoineet tekoprosessin kaikkiin vaiheisiin, joten erottelua ei krediitteihin ole tehty. Erityismaininta täytyy antaa vielä kirjan kannelle, joka on samaa tyyliä kuin sarjakuva muutenkin, mutta vääntää vangitsevuuden, surullisuuden ja kaiken muunkin vielä astetta kovemmalle. Jo tuo kansi kertoo kirjasta kaiken tarvittavan. Se saa toivomaan ihan pirusti, että närhelle kävisi hyvin, mutta vihjaa samanaikaisesti, että näin ei varmaan tule tapahtumaan.
Pikku Närhi on hiipinyt suomalaiseen sarjiskenttään varkain, ja siksi siitä on kirjoitettu ja puhuttukin melko paljon. Muutaman artikkelin lukemalla sain käsityksen, että kirjan suosio ja menestys yllätti jossain määrin tekijätkin. Alunperin Pikku Närhen piti olla Lauri Ahosen lopputyö, johon käsikirjoitus löytyi veljen tekstiaihioista, mutta homma eskaloitui nopsaan ihan toisille tasoille. Ahosilta ei ole Pikku Närhen jälkeen ilmestynyt muita teoksia, eikä tietoa tulevista projekteista taida muutenkaan olla saatavilla. Vähän tulee sellainen fiilis, että veljekset eivät koskaan suunnitelleet sarjakuvauraa itselleen, ja tilanne on päässyt syntymään vahingossa. Toivottavasti Ahoset eivät ole luopuneet sarjisten tehtailusta tai aseta itselleen liian suuria paineita jatkolle. Vaikka Pikku Närhi ei ole täydellinen, se on täysin kansainväliset standardit täyttävä sarjakuva, erittäin omaperäinen lisä suomalaiseen sarjiskenttään ja lupaus melkoisesta potentiaalista. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan, mitä kaikkea Suomessakin osataan tehdä. Voi nimittäin yllättää.
Arvosana: 74/100
Pikku Närhi
Lauri & Jaakko Ahonen, käsikirjoitus ja kuvitus
Egmont Kustannus
Hinta Suomessa 15-20 € (suomenkielinen painos loppuunmyyty, englannikielistä Jaybirdiä saatavilla)
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Pikku Närhi – Surullinen trilleri yllättää takavasemmalta”