Arvio: Villimpi pohjola – Pelinavaus / Kypsyyskoe / Lapsus / Valomerkki

cof

Villimpi pohjola on jännä strippisarjis. Sillä ei ole samanlaista statusta kuin Viivillä ja Wagnerilla, Fingerporilla tai nuorempien lukijoiden keskuudessa esimerkiksi Fok_itillä. JP Ahosta ei kaiveta vakiohaastateltavaksi sarjakuva-aiheisiin lehtijuttuihin samalla tavalla kuin Pertti Jarlaa. Silti Ahonen ja Villimpi pohjola ovat vuosien saatossa salakavalasti hiipineet arkikäyttöön ja VP-strippejä pomppaa aika ajoin  esiin toimistojen seiniltä tai yksittäisinä nettimeemeinä. Luettuani neljä strippejä kokoavaa kirjaa ymmärrän hiukan, miksei suosio ole kasvanut suuremmaksi. VP:n olisi ainakin muutama vuosi sitten pitänyt olla täysin minun juttuni: yliopisto-opiskelijoista kertova sarjis nörtti- ja kaljavitseillä höystettynä kuulostaa optimaaliselta samaistumiskokemukselta, mutta jokin VP:ssä estää kiintymästä siihen täysillä. Minulla on muutamia arvauksia, mikä se voisi olla, mutta mitään varmaa en ole vielä löytänyt.

cof

Villimmässä pohjolassa ikiopiskelijoista koostuva kaveriporukka elää suhteellisen normaalia opiskelijaelämää. Se koostuu hengailusta, suhdesäädöistä, dokailusta ja hiukkasen myös opinnoista. VP on oikein kunnon ”arjen huomioita” -sarjakuvaa, jossa huumori haetaan hyvin tavallisista asioista ja kokemuksista. Minun makuuni ehkä jopa hieman tavallisista. Ahosen tapa nostaa asioita tikun nokkaan tuntuu jotenkin ilmiselvältä, ts. vitsit tuntuvat siltä, että olen itsekin joskus kertonut ne. Komiikassa suuri viehätys on se, kun joku löytää yleisestä kokemuksesta uniikin näkökulman, jota itse ei ole tullut ajatelleeksi, ja sitä Villimpi pohjola tarjoaa loppujen lopuksi vähänlaisesti. VP:n kanssa koetut naurut tulevat enemmänkin Ahosen ilmeikkäästä kuvituksesta kuin itse tilanteista ja juonesta, mikä ei kanna sarjista aivan tarpeeksi pitkälle.

cof

Toinen mahdollinen selitys nihkeilyyni voisi olla sarjakuvan rytmityksessä. VP ei ole mitään punchline-sarjakuvaa, vaan useita pieniä vitsejä jokaiselle sivulle heittelevää sitcomia. Jotenkin sarjakuvan rytmi tuntuu todellakin enemmän tv-komedialta kuin sarjakuvalta. Stripit eivät pääty huippukohtaan, vaan rauhalliseen jäähdyttelyyn. Omaan makuuni tällainen ratkaisu sarjakuvassa ei ole paras mahdollinen. Se vähentää huippukohtien määrää, ja matskua tulee varsinkin kirjamuodossa kelattua eteenpäin puoliapaattisesti. Lopulta sitä huomaa lukeneensa jälleen yhden kirjan, ja pysähtyneensä sen aikana ehkä kaksi tai kolme kertaa. Villimmästä pohjolasta ei jää kauheasti käteen, muuta kuin ”joo, olen lukenut”. Se on vähän sääli.

cof

Villimpi pohjola on pääosin sympaattinen sarjakuva. Hahmot ovat pohjimmiltaan hyviä, ja tasapaino vastoinkäymisten ja onnistumisten välillä on kohdallaan. VP ei jumita yhdessä tunnelmassa tai tunteessa, vaan tilanteet ovat kaikenlaisia, mitä elämään nyt sattuukin mahtumaan. Kyynikolle tämä ei aina täysin toimi. Kun VP vaihtaa sävyä kevyestä hupailusta vakavampiin asioihin, saan itse fläsäreitä loss.jpg:stä. Sävynvaihdot eivät aivan tunnu uskottavilta, jolloin vakavat teemat kärsivät laimentumisesta.

cof

Sympatia karisee myös VP:n toistuvien graduvitsailujen kohdalla, mutta siinä on kyse ihan omasta ongelmastani. Gradun tekeminen ei poikkea muusta opiskelusta kuin siinä, että se vie hieman pidempään ja opintopisteitä saa kerralla isomman nipun. Henkilökohtaisesti tuppaa kyrsimään, kun gradusta kasvatellaan jotain ylitsepääsemätöntä ja poikkeuksellista. Suomessa on tehty satoja tuhansia graduja, joista suurin osa on totaalisen keskinkertaisia ja unohdettavia, mutta kuitenkin valmiita. VP:n hahmoille tekisikin mieli huutaa useasti että nyt saatana lopetat sen vinkumisen, ala kirjoittaa. Mukavia tyyppejä siis, mutta ihme vätyksiä.

cof

cof

En pidä itsestäni kirjoittamassa tätä arvostelua. Tuntuu siltä, että olen täysin huumorintajuton ilonpilaaja, kun dissaan Villimpää pohjolaa. JP Ahonen on kuitenkin pätevä sarjakuvantekijä ja tiedän, että monet (ihan fiksutkin) ihmiset pitävät VP:stä kovasti. Minulle se ei kuitenkaan lähde yhtään. Huumori on vaikea laji, ja tuntuu tosi happamalta julkisesti sanoa, että jokin huumori ei ole hauskaa, jos siinä ei ole lähtökohtaisesti mitään vikaa. On eri asia tylyttää ilkeää, tylsämielistä tai sortavaa huumoria, mutta VP ei ole mitään näistä. Se on ihan mukiinmenevä ja ajan hermolla oleva sarjis, joka nauratti minua neljän kirjan aikana ehkä viisi kertaa. Minusta VP ei ole hauska, enkä voi sille mitään. Anteeksi. Yllä luetellut syyt voivat eritellä syitä siihen, mutta toisaalta voi olla, että ne ovat ihan pelkkiä selityksiä. Olisi ollut tosi kiva pitää Villimmästä pohjolasta enemmän. Onneksi monet muut ovat siitä pitäneet, ja se on mahdollistanut JP Ahoselle muita projekteja ja karttuvaa mainetta. Ahonen on kuitenkin taitava sarjakuvantekijä, joka pärjää muiden aiheiden parissa reilusti paremmin. Perkeros ja Belzebubit ynnä muut ovat vieneet Ahosta uusiin kuvioihin, mutta Villimpää pohjolaa on jälleen tarjolla elokuussa 2018, kun seuraava kirja ilmestyy. Toivottavasti se ilahduttaa monia, itse todennäköisesti skippaan VP:t tulevaisuudessa hyvillä mielin.

cof

Arvosana: 52/100

Villimpi pohjola 1-4 – Pelinavaus/Kypsyyskoe/Lapsus/Valomerkki
JP Ahonen, käsikirjoitus ja kuvitus
Arktinen Banaani/WSOY
Hinta Suomessa 15-20 €/kirja

Sarjakuva kaupan:

Pelinavaus
Turun Sarjakuvakauppa
Adlibris

Valomerkki
Turun Sarjakuvakauppa
Adlibris

Kypsyyskokeen ja Lapsuksen painokset tällä hetkellä loppu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s