Olen kyllä kokenut aiemmin maku- ja hajumuistoja, mutta sarjismuistoon en ole törmännyt. On aika yllättävää, että sarjakuva, jota ei ole koskaan aiemmin lukenut, vie suoraan menneisyyteen. Alun perin 2015 ilmestynyt ja vastikään suomennettu Robert Sax 1 – Tapaus Nucleon 58 on nimittäin vedetty suoraan lapsuudessa mummolan vintillä luetuista enoni vanhoista Agentti-Korkeajännityksistä ja muista suoran toiminnan sarjakuvista, joskin Englannin ja Italian sijaan alkuperämaa on Ranska. Käsikirjoittaja Rodolphen hahmot ovat suorasukaisia parilla modernihkolla twistillä, juoni klassista vastavakoilua ja kuvittaja Louis Alloingin tapahtumaympäristö komeita autoja ja klassista kaupunkimaisemaa. Se, miten Robert Saxin kokee, on varmaankin paljon kiinni omasta suhteesta näihin perinteisiin poikain seikkailutarinoihin. Tässä on kyseessä varsin häpeilemätön nostalgiatrippi, ei enempää eikä vähempää.
Tarina sijoittuu Brysseliin vuonna 1957. Robert Sax on autokorjaamon omistaja, jota bisneksen pyörittäminen ei paljoa kiinnosta. Puljun hän on saanut isänsä perintönä, mutta veri vetää muihin seikkailuihin. Etsivällä on tapana löytää, ja pian Robert onkin vahingossa sekaantunut ystävänsä kanssa hämärään kylmän sodan juoneen, jossa pyörivät piilotetut mikrofilmit, romanialaiset vakoojat ja kohtalokkaat daamit. Tajusin juuri, että muiden agenttitarinoiden lisäksi tässä on tosi vahva Aku Ankka ja Atomivakoojat -klangi. Eipä siinä, sehän on Barksin kunnianhimoisempaa osastoa, joten ei lainkaan huono vertailukohta.
Kuvitusjälki on erittäin tyylipuhdasta selkeää viivaa suoraan Hergén työkalupakista. Se voi nykypäivänä tuntua kankealta, mutta niitä tiettyjä nostalgiahermoja tyylivalinnat kutkuttelevat jatkuvasti. Sama selkeys koskee myös juonta. Vaikka vakoojatarinalle ominaisesti käänteitä tulee parin sivun välein, tahti on hyvin selkeä. Ensin tapahtuu yksi asia, sitten toinen, sen jälkeen kolmas. Jos kronologian rikkominen tuntuu tekotaiteelliselta ja saman asian näyttäminen eri hahmojen näkökulmista on mielestäsi ruutujen haaskausta, on Robert Sax mies paikallaan. Tässä tarinassa nyrkki on nyrkki, auto on auto ja sikari on sikari.
Tällaisissa vanhan liiton agenttitarinoissa väsyttämään tuppaava asia ovat kulahtaneet sukupuoliroolit. Robert Sax tietää niidenkin suhteen, mistä on kotoisin, mutta tässä kohtaa tekijät ovat fiksusti päättäneet hieman modernisoida asetelmia. Tällä on yllättävän iso merkitys, sillä usein hupaisa päätös palata lapsuuteen lukemalla vanhoja sarjiksia lässähtää, kun sivuilta paljastuukin muistojen sijaan nippu ummehtunutta rasismia, seksismiä ja sen sellaista. Robert Sax on oiva lääke tähän, sillä se on tehty, kuten nykyihminen toivoisi noiden menneisyyden klassikoidenkin tehdyn. Saxista voi nauttia ilman jatkuvaa tuskailua ja huokailua.
Iso teema sarjakuvassa on futurismi. Bryssel isännöi maailmannäyttelyä vuonna 1957 ja atomiajan odotukset olivat korkealla. Kuten nimikin saattaa paljastaa, ydinvoimavisiot ovat myös juonessa läsnä. Hauskoista pienistä yksityiskohdista saattaa huomata, että Robert Sax on tuore sarjakuva ja kommentoi menneisyyden odotuksia nykyhetken tietämyksellä. Rodolphen käsissä tuon kommentaarin sävy on pääasiallisesti lämmin ja ymmärtäväinen, ja 50-luvun ilmiöistä on haluttu löytää ne positiiviset puolet. Valinnassa ei ole minusta mitään vikaa, sillä Robert Sax ei myöskään idolisoi historiaa, jos nyt ei haavojakaan ole ensimmäiseksi auki repimässä. Se muistuttaa hillitysti, että myös noihin aikoihin maailma oli monivärinen ja -arvoinen, ja ihmiset eivät oikeastaan ole ihan kamalasti niistä ajoista muuttuneet, vaan aiemmin äänettömät ovat päässeet ääneen paremmin.
Täytyy muuten sanoa, että kirjan nimi on harvinaisen epähoukutteleva. ”Robert Sax tapaus Nucleon 58” pitää huolen siitä, että nimi ei kerro uudelle lukijalle mitään ja todennäköisesti puolivälissä sitä alkaa jo kaduttamaan, että ylipäätään lähti tuollaista tyhjänpäiväistä merkkihumppaa tavaamaan. Aika iso riski, varsinkin kirjasarjan ensimmäiseksi osaksi. Nimi tulee suoraan ranskankielisestä alkuperäisteoksesta, mutta kääntäjänä olisin jotenkin koittanut pelastaa tätä kolaria vapaammalla käännöksellä. ”Mellakka maailmannäyttelyssä”! ”Ytimien yllätykset!” ”Kylmää kyytiä Keski-Euroopassa!” Jotain! Tämä sarjakuva myydään puhtaasti kansikuvalla tai sitten ei millään. Toivotaan, että fiftariestetiikka vetoaa tarpeeksi moneen, jotta jatkoa seuraisi.
Sinänsä Robert Saxilla on menestymisen mahdollisuudet, että nostalgian on tunnistettu tällä hetkellä vetävän sarjismarkkinassa. Jos ostajat ovat kasvavassa määrin juuri 70- ja 80-luvun lapsia, pitäisi Saxin mennä täydestä kuin väärennetyn passin itäblokkilaisen vakoojan ylittäessä Belgian rajaa. Minulle agenttitarinat eivät koskaan olleet sitä ominta genreä, mummolassakin niihin tartuttiin vasta kun kaikki Aku Ankat ja Korkeajännitykset oli kahlattu. Ja se yksi Kung Fu, joka siellä oli, hitto se oli kova. Robert Sax on vahvasti juurensa tunteva ja taitava genresarjakuva, joka ei tarjoa valtavia yllätyksiä tai tajuntaa laajentavia kokemuksia, joten itse en olisi sitä ensimmäisenä hyllyyn hankkimassa, kun omat suurimmat genrerakkauteni ovat hieman toisaalla. Mitään vikaa siinä ei kuitenkaan ole, joten pystyt varmaan näiden kuvausten perusteella jo hyvinkin arvaamaan, pidätkö siitä vai et. Jos pidät, älä lannistu nimestä vaan marssi heti hakemaan kunnon sunnuntaiviihdettä itsellesi!
Arvosana: 69/100
Robert Sax 1 – Tapaus Nucleon 58
Rodolphe, käsikirjoitus – Louis Alloing, kuvitus
Zoom Teufel
Hinta Suomessa 17-19 €
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Robert Sax 1 – Tapaus Nucleon 58”